Max Frisch

Max Rudolf Frisch (15. toukokuuta 1911 Zürich[1]4. huhtikuuta 1991 Zürich) oli merkittävä saksankielinen sveitsiläiskirjailija.

Max Frisch vuonna 1961.

VarhaisvaiheetMuokkaa

Frisch syntyi Zürichissä, jossa hän ensin opiskeli saksan kieltä ja kirjallisuutta, sittemmin rakennustaidetta. Toisen maailmansodan aikana hän palveli Sveitsin armeijassa. Hän kokeili jo nuoruudessaan näytelmien kirjoittamista. Hänen elämänsä mullistui vuonna 1933 hänen isänsä, itävaltalaissyntyisen arkkitehdin kuoleman takia. Frisch ryhtyi lehtimieheksi ja matkusteli kolmen vuoden ajan Keski-Euroopassa, Kreikassa ja Turkissa. Tämän välivaiheen jälkeen Frisch jatkoi arkkitehtiopintojaan ja valmistui arkkitehdiksi. Hän toimi pitkään sekä arkkitehtina että kirjailijana. [1]

TuotantoMuokkaa

Vuoden 1948 alussa Frisch tutustui näytelmäkirjailija Bertolt Brechtiin. Tällä oli suuri merkitys Frischin työhön. Yleisestikin Brecht hallitsi aikakauden saksankielistä kirjailijajoukkoa, joka jakaantui Brechtin kannattajiin ja vastustajiin. Frisch ei hyväksynyt Brechtin ajatuksia vaan puolusti yksilökeskeisempää näyttämötaidetta. Brechtiläisyys askarrutti silti häntä ja vaikutti häneen epäsuorasti. Myös eksistentialismi vaikutti Frischiin, varsinkin Jean-Paul Sartren humanismi. Koko Frischin tuotannossa on mukana omantunnon ristiriidan teema.[1]

Tärkeitä aiheita Frischille olivat ihmisen identiteetti ja Sveitsin omakuva esimerkillisenä, sitoutumattomana valtiona sekä maan rooli maailmassa. Hän moitti kuitenkin sveitsiläisiä liiasta itseriittoisuudesta ja omahyväisyydestä. Romaanissa Minä en ole Stiller on päähenkilönä amerikkalainen henkilö. joka pidätetään Sveitsin rajalla, sillä hänen epäillään matkustavan väärällä nimellä. Hän kiistää sinnikkäästi olevansa Stiller, jolla on selvitettäviä asioita poliisin kanssa. Frischin näytelmä Tuhopolttajat kuvaa oloihinsa jämähtänyttä pikkuporvaria, jonka päämääränä on ylläpitää turvallisuutta ja hyvinvointia. Sen uhkana ovat kuitenkin tuhopolttajat. Porvari yrittää tyynnytellä heitä myönnytyksillä, mutta lopulta he polttavat hänen talonsa. Näytelmä Andorra taas on rakennettu antisemitismin, juutalaisvastaisuuden pohdinnan varaan: päähenkilöä aletaan pitää juutalaisena ja lopulta hän itsekin uskoo käsitykseen. Kun naapurimaan joukot uhkaavat Andorraa, sen väestö alkaa vainota häntä. Näin Frisch kuvaa, kuinka uskomus kasvaa vähitellen lähes totuuden veroiseksi.[1]

Suomennetut teoksetMuokkaa

KaunokirjallisuusMuokkaa

  • Montauk: Elämäntapani ja mielenlaatuni piirteitä. Suomentanut Olli Suominen. Weilin+Göös 1979.
  • Minä en ole Stiller. Suomentanut Markku Mannila. Weilin+Göös 1980.
  • Siniparta. Suomentanut Markku Mannila. Weilin+Göös 1987.
  • Homo Faber. Suomentanut Sinikka Kallio. Otava 1961.
  • Ihminen ilmestyy holoseeniin. Suomentanut Markku Mannila. Basam Books 2008.
  • Gantenbein. Suomentanut Aarno Peromies. Sanasato 2008.

NäytelmätMuokkaa

  • Kiinan muuri (Die Chinesische Mauer)
  • Tuhopolttajat: Opettavainen kappale ilman opetusta sekä jälkinäytös. (Biedermann und die Brandstifter, 1953.) Suomentanut Pentti Saarikoski. Aikaisemmin julkaisematon suomennos vuodelta 1961. Helsinki: Nostromo, 1991. ISBN 951-620-004-4.
  • Andorra (Andorra)
  • Don Juan ja geometria (Don Juan oder die Liebe zur Geometrie)
  • Elämäkerta (Biografie – Ein Spiel)
  • Herra Hotzin suuri raivo (Die Grosse Wut des Philip Hotz)

KirjallisuuttaMuokkaa

  • Berwald, Olaf (toim.): A Companion to the Works of Max Frisch. Rochester: Camden House, 2013. ISBN 978-1-57113-418-9.
  • Schütt, Julian: Max Frisch: Biographie eines Aufstiegs. Berlin: Suhrkamp, 2011. ISBN 978-3-518-42172-7.

LähteetMuokkaa

  1. a b c d Otavan suuri Ensyklopedia, 2. osa (Cid–Harvey), s. 1389–1391, art. Frisch, Max. Otava, 1977. 951-1-04170-3.