Maurice Duruflé

ranskalainen säveltäjä ja urkuri

Maurice Duruflé (11. tammikuuta 1902 Louviers16. kesäkuuta 1986 Pariisi) oli ranskalainen säveltäjä[1] ja urkuri.

Maurice Duruflé, noin 1962

Duruflé syntyi Louviers'ssa vuonna 1902 ja siirtyi Pariisiin 17-vuotiaana. 18-vuotiaana hän pääsi Pariisin konservatorioon, jossa hän opiskeli sävellystä Charles-Marie Widorin ja Paul Dukas'n johdolla sekä urkujensoittoa Eugène Gigout'n johdolla. Hän toimi Saint-Étienne-du-Mont-kirkon urkurina Pariisissa vuodesta 1930. Vuonna 1939 Duruflé soitti urkuja Francis Poulencin urkukonserton ensiesityksessä Pariisissa. Duruflé lopetti esiintymisen vuonna 1975, jolloin hän loukkaantui auto-onnettomuudessa. Hän kuoli Pariisissa vuonna 1986.

Duruflén sävellyksistä neljätoista on julkaistu. Niitä ei kaiken kaikkiaan ole kahtakymmentä enempää, sillä Duruflé oli äärimmäisen itsekriittinen ja halusi päästää käsistään vain teoksia, joihin saattoi olla täysin tyytyväinen. Tosin hän saattoi myös muuttaa mieltään ja palata vanhoihin teoksiin myöhemmin korjatakseen niitä: ainakin hänen tiedetään kirjoittaneen urkusarjansa viimeisen osan, Toccatan, uudelleen. Sen korjaus osui juuri samaan aikaan, jolloin Duruflé levytti teoksiaan yhdessä urkurivaimonsa Marie-Madeleine Duruflé-Chevalier'n kanssa, mistä syystä sarjasta on taltioitu hänen omana esityksenään vain kaksi ensimmäistä osaa.

Duruflén sävellyksistä esitetyin lienee Requiem (op. 9) vuodelta 1947. Erittäin arvostettuja ovat myös hänen urkuteoksensa, mm. Suite sekä Prélude et fugue sur le nom d'Alain (Preludi ja fuuga nimestä Alain), jonka Duruflé sävelsi 2. maailmansodassa menehtyneen ystävänsä, urkuri ja säveltäjä Jehan Alainin muistoksi.

Lähteet

muokkaa
  1. Maurice Duruflé Classical-composers.org. Viitattu 2.8. 2011. (englanniksi)
Tämä muusikkoon liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.