Matti Myllykoski

suomalainen pappi ja teologi

Arto Matti Tuomas Myllykoski (s. 9. lokakuuta 1958 Karhula[1]) on teologian tohtori ja Helsingin yliopiston teologisen tiedekunnan Uuden testamentin eksegetiikan dosentti sekä yliopiston kirjaston johtava tietoasiantuntija. Hän on lisäksi yksi Vartija-lehden päätoimittajista [2]

Matti Myllykoski
Matti Myllykoski Helsingin kirjamessuilla 2015.
Matti Myllykoski Helsingin kirjamessuilla 2015.
Henkilötiedot
Syntynyt9. lokakuuta 1958 (ikä 65)
Karhula
Koulutus ja ura
Tutkinnot Helsingin yliopisto
Tutkimusalue teologia
Tunnetut työt Jeesuksen viimeiset päivät (1994)

Myllykosken vuonna 1994 julkaisema Jeesuksen viimeiset päivät, joka on kansantajuistettu lyhennelmä saksankielisestä tutkimuksesta Die letzten Tage Jesu I-II, herätti tulkinnoillaan runsaasti keskustelua ja julkisuutta.[3] Myllykosken mukaan Jeesus olisi luultavimmin heitetty joukkohautaan mätänemään, eikä kalliohautaan. Tästä syntyneestä väärinkäsityksestä syntyi usko Jeesuksen ylösnousemukseen. Myllykosken ajatukset herättivät paljon kritiikkiä ja pahennusta varsinkin kirkon Raamattua korostavissa piireissä.[4] Väitöskirjansa jälkeen hän on kirjoittanut runsaasti eksegetiikkaa kansantajuistavaa kirjallisuutta.[2]

Myllykoski on profiloitunut liberaaliteologisena pappina, jonka mielestä kirkon opetusta tulisi pystyä uudistamaan nykytiedon valossa.[4] Toisaalta hän on toivonut myös kirkon konservatiivisille ryhmille, kuten naispappeuden vastustajille, oikeutta toimia kirkossa omien lähtökohtiensa edellyttämällä tavalla.[5]

Matti Myllykosken veli oli muusikko Pekka Myllykoski.[6]

Teoksia muokkaa

  • Kieli ja kokemus: raamattuteologian mahdollisuudet ja rajat (MM & Risto Saarinen) 1989 ISBN 951-95207-9-1 (nid.)
  • Alkukirkko ja juutalaisuus (toim. MM & Anne-Marit Enroth-Voitila) 1991 ISBN 951-9217-08-8 (nid.)
  • Die letzten Tage Jesu I: Markus und Johannes, ihre Traditionen und die historische Frage 1991 (väitösk.) ISBN 951-41-0624-5 (nid.)
  • Die letzten Tage Jesu II: Markus und Johannes, ihre Traditionen und die historische Frage 1994 ISBN 951-41-0730-6 (nid.)
  • Myllykoski, Matti: Jeesuksen viimeiset päivät. Helsinki: Yliopistopaino, 1994. ISBN 951-570-205-4.
  • Varhaiskristilliset evankeliumit (toim. MM & Arto Järvinen) 1997 ISBN 951-570-318-2 (nid.)
  • Jeesus jälkeen Kristuksen (toim. MM & Per Lindblad) 1999 ISBN 951-0-23324-2 (sid.)
  • Epäilys. Henki & elämä -sarja. Helsinki: Kirjapaja, 2005. ISBN 951-607-248-8.
  • Minä ja Raamattu: kuusikymmentä toiminnallista polkua pyhään kirjaan (MM & Heidi Haahtela) 2005 ISBN 951-607-172-4 (sid.)
  • Murhatun Jumalan varjo: antisemitismi kristinuskon historiassa (MM & Svante Lundgren) 2005 ISBN 951-570-614-9 (nid.)
  • Raamatun maailmaa valloittamassa: kuusikymmentä matkasuunnitelmaa (MM & Heidi Haahtela) 2006 ISBN 951-607-290-9 (sid.)
  • Rohkeasti Raamattuun: kuusikymmentä visaa ja virikettä (MM & Heidi Haahtela) 2006 ISBN 951-607-348-4 (sid.)

Aiheesta muualla muokkaa

Lähteet muokkaa

  1. Tyrvään yhteiskoulu – Vammalan lukio 1904–1979 (matrikkeli), s. 491. Vammala: Vammalan lukio, 1979. ISBN 951-95031-7-X.
  2. a b Päätoimittajat | Vartija vartija-lehti.fi. Viitattu 1.9.2016.
  3. Usko ei tarvitse puolustamista valomerkki.fi. Arkistoitu 13.9.2016. Viitattu 1.9.2016.
  4. a b Kirkon kiroama ylioppilaslehti.fi. Viitattu 1.9.2016.
  5. Dosentti Matti Myllykoski: ”Jos tupakoitsijoita ei häädetä pois yhteiskunnasta, kirkonkaan ei pitäisi savustaa ulos konservatiivejaan” - Seurakuntalainen seurakuntalainen.fi. 26.12.2014. Viitattu 1.9.2016.
  6. Tyrvään yhteiskoulu – Vammalan lukio 1904–1979 (matrikkeli), s. 494.
Tämä tieteilijään liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.