Matti Lehto

Matti Urho Kalevi Lehto (s. 25. elokuuta 1953 Lahti) on sotilaslääketieteen professori Tampereen yliopistossa vuoden 2018 alusta, ja kirurgian, ortopedian ja traumatologian emeritusprofessori. Hän toimi vuosien 2011–2016 ajan Tampereen yliopiston lääketieteen yksikön, nykyisin tiedekunnan, johtajana (dekaanina)[1]. Tätä ennen hän oli Pirkanmaan sairaanhoitopiirin ja Tampereen yliopistollisen sairaalan johtajaylilääkäri vuosien 2007–2010 ajan[2]. Lehto vastasi vuoden 2000 alusta projektijohtajana Tekonivelsairaala Coxan esisuunnittelusta ja hän toimi yhtiön perustamisen jälkeen Coxa Oy:n ensimmäisenä toimitusjohtajana ja johtavana ylilääkärinä vuoden 2006 loppuun[3]. Tampereen yliopistollisen sairaalan koulutussäätiön asiamiehenä Lehto oli vuosien 2007–2017 ajan [4].

Matti Lehto

Lehto väitteli tohtoriksi Turun yliopistossa vuonna 1982 urheilutraumatologiaan liittyvästä lihasvamma-aiheesta. Hän erikoistui kirurgiksi Turun yliopistollisessa keskussairaalassa, ja ortopedian ja traumatologian erikoislääkäriksi Tampereen yliopistollisessa sairaalassa. Lehto toimi kirurgian apulaisopettajana Tampereen yliopistossa 1988–1992, jonka jälkeen hän toimi Tampereen yliopistollisessa sairaalassa erikoislääkärinä ja eri asteisissa ylilääkärin tehtävissä vuoden 1998 loppuun. Vuoden 1999 ajan Lehto toimi vastuualuejohtajana ja ylilääkärinä Reumasäätiön sairaalassa Heinolassa, jossa hän toimi myös osa-aikaisena tutkimusjohtajana vuosien 1996–2001 ajanlähde?.

Lehdon tutkimusintressejä ovat olleet urheilutraumatologia, reumaortopedia ja tekonivelkirurgia. Sotilaslääketieteen alalla tutkimusmielenkiinto on kohdistunut normaaliolojen valmiuteen ja poikkeusoloihin varautumiseen [5]lähde tarkemmin?.

Lehto on toiminut vuodesta 2000 alkaen vakuutusyhtiö- ja vakuutuskeskus-tasoilla asiantuntijalääkärinä. Potilasvahinkolautakunnan vakituinen asiantuntija Lehto oli vuosien 1993–2013 ajan.5 UKK-kuntoinstituuttisäätiön hallituksen puheenjohtajana hän on ollut 2017 alkaen[6].

Tasavallan presidentti on myöntänyt Lehdolle vuonna 2006 professorin arvonimen ja vuonna 2013 Suomen Valkoisen Ruusun I luokan ritarimerkin. Puolustusvoimain komentaja myönsi Lehdolle 2012 sotilasansiomitalin.

LähteetMuokkaa