Mattböle on pieni kylä Kemiönsaaren kunnassa. Kylä sijaitsee Kemiön pohjoisosassa.

Mattböle sijaitsee ruovikoksi kuivatun Mattböleträsketin pohjoispuolella kallioiden ympäröimässä laaksossa, jossa kylän harva asutus on hajallaan. Mattböleen on tieyhteys Gesterbystä. Kylässä on kantatilojen Norrgårdin ja Södergårdin lisäksi vain muutama muu talo, joita kaikkia ei enää asuteta ympärivuotisesti. Kyläalueeseen kuuluu kapea kaistale, joka ulottuu laaksosta kallioiden yli meren rannalle Albrektsbölen ja Pungbölen kylien välissä.[1][2]

Mattböle mainitaan ensimmäisen kerran 1500-luvulla, jolloin kylässä on ollut kaksi taloa. Talot on luultavasti yhdistetty, sillä isojaon yhteydessä Mattböle on jaettu kahteen kantatilaan. Kylään on syntynyt kantatilojen lisäksi hieman 1930-luvulla itsenäistynyttä mäkitupa-asutusta ja kaksi sotien jälkeen lohkottua tilaa.[1]

Lähteet muokkaa

  1. a b Turunmaa yhteinen kulttuuriympäristömme Lounaistiedon karttapalvelu. Viitattu 23.3.2021.
  2. Kansalaisen karttapaikka Maanmittauslaitos. Viitattu 23.3.2021.