Matt Dillon

yhdysvaltalainen näyttelijä
Tämä artikkeli käsittelee näyttelijää. Matt Dillon oli myös radio- ja televisiosarja Gunsmoken päähenkilön nimi.

Matthew Raymond ”Matt” Dillon (s. 18. helmikuuta 1964 New Rochelle, New York) on yhdysvaltalainen näyttelijä.[1]

Matt Dillon
Matt Dillon vuonna 2010.
Matt Dillon vuonna 2010.
Henkilötiedot
Koko nimi Matthew Raymond Dillon
Syntynyt18. helmikuuta 1964 (ikä 60)
New Rochelle, New York, Yhdysvallat
Ammatti näyttelijä
Puoliso Cameron Diaz (1995–1998)
Näyttelijä
Aktiivisena 1979–
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet

Dillon alkoi näytellä 1970-luvun lopussa ja nousi teini-idoliksi 1980-luvulla muun muassa elokuvien Outsiders – kolmen jengi (1983) ja Taistelukala (1983) myötä. Dillon sai parhaan miessivuosan Oscar-palkintoehdokkuuden roolistaan elokuvassa Crash (2004).[2] Hän on näytellyt myös muun muassa elokuvissa Drugstore Cowboy (1989), Suudelma ennen kuolemaa (1991), Sekaisin Marista (1998), Villit kuviot (1998), Sinä, minä ja Dupree (2006).

Dillon näytteli pääosaa vuonna 2015 esitetyssä televisiosarjassa Wayward Pines.

Dillon näytteli pääosaa myös Lars von Trierin vuonna 2018 ensi-iltansa saaneessa elokuvassa The House That Jack Built.

Lähteet

muokkaa
  1. Matti Dillon All Movie Guide. Rovi. Viitattu 30.6.2013.
  2. Matt Dillon: Awards All Movie Guide. Rovi. Viitattu 30.6.2013.

Aiheesta muualla

muokkaa