Avaa päävalikko

Matias Mattsson

suomalainen jääkiekkoilija

Matias Mattsson (s. 7. kesäkuuta 1996 Rauma) on suomalainen jääkiekkopuolustaja, joka pelasi kaudella 2018–2019 Mestis-joukkue TuTossa.

Matias Mattsson
Henkilötiedot
Syntynyt 7. kesäkuuta 1996 (ikä 23)
Rauma, Suomi
Kansalaisuus Suomen lippu Suomi
Jääkiekkoilija
Lempinimi Mattu[1]
Pelipaikka puolustaja
Maila vasen
Pituus 183 cm
Paino 84 kg
Seura
Seura TuTo
Sarja Mestis
Pelinumero 45
Pelaajaura
Pääsarjaura 2014–
Aik. seurat Lukko (SML)
KeuPa HT (Mestis)
Asplöven HC (Ruotsi I)
Kalmar HC (Ruotsi II)

UraMuokkaa

SeurauraMuokkaa

Mattsson on Rauman Lukon kasvatti. Hän on pelannut juniorina myös Tepsin C-nuorissa, josta Mattsson palasi taas Lukkoon kaudeksi 2011–2012, jolloin hän kuului joukkueen C-nuorten kapteenistoon. Mattsson sijoittui tehoilla 6+18=24 C-nuorten SM-sarjan runkosarjan puolustajien pistepörssissä toiseksi edellään vain SaiPan Petrus Pietiläinen.[2] Hän voitti myös kevään 2012 pudotuspelien jäähypörssin 39 minuutillaan. Mattsson voitti kauden päätteeksi C-nuorten SM-pronssia.[3]

Kauden 2012–2013 Mattsson pelasi suurimmaksi osaksi Lukon B-nuorissa, mutta hän vahvisti kevätkaudella myös joukkueen B2-nuoria, jotka voittivat kauden päätteeksi SM-hopeaa. Kaudella 2013–2014 hänelle kertyi pelejä sekä A- että B-nuorissa, mutta 17-vuotias Mattsson debytoi myös Lukon SM-liigajoukkueessa. Hän pelasi ensimmäisen SM-liigaottelunsa 3. tammikuuta 2014 Pelicansia vastaan,[4] mutta Mattssonin ottelu päättyi kuitenkin jo avauserän puolivälin paikkeilla jalan vääntymiseen.[5] Ottelu jäi hänelle kauden ainoaksi SM-liigassa.[3]

Kaudella 2014–2015 Mattsson nousi Lukon A-nuorten varakapteeniksi. Hän ei kuitenkaan pelannut kauden aikana SM-liigassa. Kaudella 2015–2016 Mattsson pelasi Lukon A-nuorten lisäksi myös kolme ottelua lainalla Lukon yhteistyöjoukkue KeuPa HT:ssä, Mestiksessä. Kaudeksi 2016–2017 hän teki joukkueen kanssa vuoden mittaisen sopimuksen.[6] Mattssonin varsinainen tulokaskausi Mestiksessä toi 43 runkosarja- ja neljässä playoff-ottelussa tehot 2+3=5.[3]

Mattsson siirtyi kaudeksi 2017–2018 vuoden mittaisella sopimuksella Ruotsin kolmanneksi korkeimmalle sarjatasolle Hockeyettan-joukkue Asplöven HC:hen.[7] Kesken kauden, tammikuussa 2018 hän siirtyi sarjatasoa alemmas HockeyTvåan-joukkue Kalmar HC:hen.[8] Mattsson oli kauden päätteeksi nostamassa joukkuetta Hockeyettaniin.[3]

Kaudeksi 2018–2019 Mattsson palasi Suomeen ja siirtyi vuoden mittaisella sopimuksella Mestis-joukkue TuToon.[9] Hän voitti kauden päätteeksi Mestis-pronssia.[3]

MaajoukkueuraMuokkaa

Mattsson on pelannut kymmenen poikien maaottelua.[3]

MuutaMuokkaa

Mattsson on toisen polven liigapuolustaja, sillä hänen isänsä Teppo pelasi omalla urallaan yli sata SM-liigaottelua.[10]

TilastotMuokkaa

    Runkosarja   Pudotuspelit
Kausi Joukkue Liiga O M S Pist. RM O M S Pist. RM
2013–2014 Lukko A-SM 20 1 2 3 22
Lukko SM-liiga 1 0 0 0 0
2014–2015 Lukko A-SM 48 4 7 11 28
2015–2016 Lukko A-SM 46 4 10 14 56
KeuPa HT Mestis 3 0 0 0 2
2016–2017 KeuPa HT Mestis 43 2 3 5 14 4 0 0 0 4
2017–2018 Asplöven HC Ruotsi I 22 0 8 8 12
Kalmar HC Ruotsi II 5 0 0 0 0
2018–2019 TuTo Mestis 36 0 7 7 30 10 1 0 1 14
1 kausi yhteensä SM-liiga 1 0 0 0 0
3 kautta yhteensä Mestis 82 2 10 12 46 14 1 0 1 18

LähteetMuokkaa

ViitteetMuokkaa

  1. LUKKO 96
  2. Elite Prospects - Jr. C SM-sarja Stats 2011-2012 eliteprospects.com. Everysport Media Group. Viitattu 14.7.2019. (englanniksi)
  3. a b c d e f Matias Mattsson Elite Prospects -verkkosivustolla (englanniksi)
  4. Kokoonpano - Liiga liiga.fi. 3.1.2014. Jääkiekon SM-liiga Oy. Viitattu 3.1.2014.
  5. Kivimäki, Miikka: Pelicans voittoon jalkapallolukemin ls24.fi. 3.1.2014. Marva Media Oy. Viitattu 3.1.2014.
  6. KeuPan pelaajarunko julki - Salonen siirtyy Jyväskylästä Keuruulle Jatkoaika.com. 12.5.2016. Jatkoaika r.y. Viitattu 12.5.2016.
  7. Mattsson förstärker försvaret asploven.com. 18.7.2017. Asplöven HC. Viitattu 19.7.2017. (ruotsiksi)
  8. Kalmar HC facebook.com. 31.1.2018. Kalmar HC. Viitattu 8.8.2018. (ruotsiksi)
  9. Rouhiainen ja Mattsson vahvistamaan TUTOn puolustusta Jatkoaika.com. 8.8.2018. Jatkoaika r.y. Viitattu 8.8.2018.
  10. Teppo Mattsson Elite Prospects -verkkosivustolla (englanniksi)