Matematiikan opiskelijaryhmä Matrix

Matematiikan opiskelijaryhmä Matrix ry on Helsingin yliopiston matematiikan opiskelijoiden ainejärjestö. Matrix järjestää jäsenilleen sekä virkistys- ja vapaa-ajan toimintaa että matematiikan opiskeluun ja työelämään liittyvää toimintaa. Matrix toimii myös matematiikan opiskelijoiden edunvalvojana. Jäseniä Matrixilla on noin 450.

Matrixin viralliset värit ovat punainen ja sininen. Käytössä ovat punaiset haalarit sinisellä takataskulla. Vuonna 2000 käyttöön otetun Matrixin logon on suunnitellut Tatu Pulkkinen.

Matrix ry:n logo

Historia muokkaa

Matematiikan opiskelijaryhmä on perustettu Helsingin yliopistolle jo keväällä 1991 nimellä MOR. Ainejärjestö perustettiin virallisesti maaliskuun 1. päivänä vuonna 1995, jolloin nimi Matrix otettiin myös käyttöön. Tämä päivä on nykyään Matrixin vuosipäivä. Matrix rekisteröitiin HYY:n alaiseksi vuonna 1997 ja yhdistysrekisteriin 18.10.1999. Matrix on ollut Helsingin yliopiston matemaattis-luonnontieteellisten opiskelijajärjestöjen yhteistyöjärjestö Matlu ry:n jäsenjärjestö vuodesta 1997 lähtien.

Matrix sijaitsi pitkään keskustakampuksella matematiikan laitoksen yhteydessä. Opiskelijahuone on myönnetty matematiikan opiskelijoille käyttöön vuonna 1993 ja nimetty Komeroksi koonsa vuoksi. Vuonna 2005 Matrix siirtyi Kumpulan kampukselle. Opiskelijahuone Komero sijaitsee nykyään Kumpulassa Exactumin kolmannessa kerroksessa huoneessa C338. Lisäksi Matrix jakaa muiden järjestöjen kanssa Matlun Christina Regina -klusterin Domus Gaudiumilla.

Hallitus muokkaa

Yhdistyksen asioita hoitaa syksyllä kalenterivuodeksi kerrallaan valittava hallitus, johon kuuluu puheenjohtaja, varapuheenjohtaja, sihteeri, taloudenhoitaja ja enintään kuusi muuta hallituksen varsinaista jäsentä sekä 0–6 varajäsentä. [1]

Vuosittain laadittava toimintasuunnitelma sekä yhdistyksen säännöt määrittelevät puitteet Matrixin toiminnalle. Matrixille laaditaan vuosittain myös tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma ja ympäristösuunnitelma. Matrix on julistautunut syrjinnästä vapaaksi järjestöksi.

Perinteet muokkaa

Matrix järjestää jäsenilleen erilaista virkistys- ja vapaa-ajantoimintaa, kuten ekskursioita, pöytäjuhlia, saunailtoja, hengailuja sekä bileitä. Matrix tekee tiivistä yhteistyötä matemaattis-luonnontieteellisen tiedekunnan kanssa fuksien, eli ensimmäisen vuoden opiskelijoiden tuutoroinnin eteen.

Sitsit muokkaa

Matrix järjestää vuosittain useita sitsejä eli akateemisia pöytäjuhlia. Pöytäjuhlamuotoisten vuosijuhlien ja pikkujoulujen lisäksi järjestetään syksyllä uusille fukseille suunnatut fuksisitsit, joilla fuksit tutustutetaan sitsiperinteisiin ja -käytäntöihin. Myös keväällä järjestetään sitsejä vaihtelevilla teemoilla.

Vappu muokkaa

Perinteisesti Matrix aloittaa vapun vappuaattona puolipäivän aikaan Exactumin kattoterassilla. Vappuna käytetään opiskelijahaalareita. Myöhemmin lähdetään keskustaan katsomaan Mantan lakitusta, josta jatketaan Senaatintorin kupeeseen perinteiseen illanviettoon. Vappupäivänä Matrixilla on tapana mennä pikniköimään Ullanlinnanmäelle lipun kanssa.

Kyykkä muokkaa

Matrix pelaa vuoden mittaan kyykkää ja osallistuu Tampereella järjestettäviin Akateemisen kyykän MM-kilpailuihin.

Vuosijuhlat muokkaa

Matrix viettää vuosittain vuosijuhliaan helmi-maaliskuun taitteessa. Vuosijuhlaviikollaan Matrix katsoo The Matrix -elokuvatrilogian, järjestää laulukirjansa läpilaulannan ja vuosijuhlamarssin. Virallisena syntymäpäivänään Matrix järjestää kahvitarjoilun. Perinteisesti joka viides vuosi järjestetään suuremmat ja hienommat vuosijuhlat.

Matrix myöntää vuosijuhlillaan järjestönauhoja. Järjestönauha voidaan myöntää sellaiselle henkilölle, joka useamman vuoden Matrix ry:ssä aktiivisesti toimiessaan on ollut yksi järjestön kantavista voimista, ja on lisäksi luonut Matrix ry:stä positiivista kuvaa myös järjestön ulkopuolella. Järjestönauha annetaan saajalleen juhlallisin menoin. Nauhoitettaessa nauha puetaan nauhoitettavan päälle.

Katso myös muokkaa

Helsingin yliopiston ainejärjestöt

Helsingin yliopiston ylioppilaskunta

Helsingin yliopiston matemaattis-luonnontieteellinen tiedekunta

Lähteet muokkaa

Aiheesta muualla muokkaa

Matrix ry:n kotisivut

matrix_ry / Matematiikan opiskelijaryhmä Matrix Instagramissa