Masjanja (ven. Масяня) on venäläinen aikuisten animoitu nettisarja, jonka on luonut Oleg Kuvajev. Sarja on toteutettu Macromedia Flash -animaationa,[1] ja sen jaksoja on ilmestynyt vuodesta 2001. Sarjaa on esitetty myös televisiossa Venäjällä ja Saksassa.

Hahmot muokkaa

  • Masjanja (Масяня), oikealta nimeltään Marija, parikymppinen pietarilainen nuori nainen ja sarjan päähenkilö. Hänellä on leveä pää, ja hän pukeutunut minihameeseen ja napapaitaan.
  • Röhkis[2] (Хрюндель, Hrjundel), oikealta nimeltään Aleksandr, Masjanjan hidasälyinen mutta hyväntahtoinen poikaystävä, pukeutunut haalareihin.
  • Takku[2] (Лохматый, Lohmatyi), oikealta nimeltään Anton, heidän ystävänsä, pulska ja huoleton rumpali. Sarjassa selviää myöhemmin, että Takku on ukrainalainen.

Oleg Kuvajev esittää kaikkien hahmojen ääniä.[3]

Asetelma muokkaa

Masjanja kommentoi sarkastisesti venäläistä arkielämää ja kulttuuri-ilmiöitä.[4][5] Päähenkilö Masjanja on opiskelijanainen, jota kiinnostaa vain kepeä elämä, johon kuuluvat juhliminen, musiikki, seksi ja huumeet. Sarjan myötä Masjanja aikuistuu ja perustaa perheen poikaystävänsä Röhkiksen kanssa.[3][6]

Historia muokkaa

Alkuun sarjan jaksot olivat noin minuutin mittaisia, ja Kuvajev latasi niitä suoraan Internetiin. Ensimmäisistä vuonna 2001 julkaistuista jaksoista alkaen sarjan suosio kasvoi Venäjällä nopeasti.[4] Vuonna 2003 Kuvajevin oli mahdollista perustaa oma animaatiostudio, ja Masjanja siirtyi internetistä televisioon. Muutaman vuoden päästä itsenäisiä televisiokanavia alettiin rajoittaa Venäjällä, ja Masjanjan esittäminen keskeytettiin. Kuvajev muutti vaimonsa kanssa Israeliin, ja hän toi sarjan joukkorahoituksen turvin katsottavaksi Mult.ru-Internet-sivustolle.[6] Masjanja-jaksoja on nähtävillä myös YouTubessa.[1]

Sarjaa on esitetty myös Saksan televisiossa.[6] Vuonna 2022 valikoima Masjanja-jaksoja tekstitettiin suomeksi Suomi–Venäjä-Seuran Tomi Leppäsen suomentamina.[1]

Jakso 160 muokkaa

22. maaliskuuta 2022, kun Venäjä oli hyökännyt Ukrainaan julkaistiin sarja 160. jakso "Wakizashi-miekka", joka kritisoi voimakkaasti Venäjän osaa konfliktissa ja vertasi presidentti Vladimir Putinia ja hänen toimiaan Adolf Hitleriin. Vastineeksi Venäjän joukkotiedotusvälineiden valvontapalvelu Roskomnadzor rajoitti pääsyä Mult.ru-sivustolle, jossa jakso oli nähtävillä. Kuvajev pystyi ohittamaan rajoituksen perustamalla peilisivuston Multru.com.[1][5][7]

Lähteet muokkaa

  1. a b c d Paananen, Arja: Venäläinen piirros­hahmo sanoo Putinille suorat sanat tämän bunkkerissa – sarjan luoja joutui heti viran­omaisten hampaisiin Iltasanomat. 28.3.2022. Viitattu 6.6.2022.
  2. a b Masyanya. Jakso 160. Wakizashi-miekka YouTube. 21.3.2022. Viitattu 6.6.2022. (suomeksi)
  3. a b Masyanya Laiffimme Media. Viitattu 6.6.2022. [vanhentunut linkki]
  4. a b Keinonen, Mikko: Leveänaamainen tyttö villitsee venäläisiä Helsingin Sanomat. 9.9.2002. Viitattu 6.6.2022.
  5. a b Jha, Nishita: A Russian Animator Is In Hiding After His Cartoon Was Banned By The Government BuzzFeed News. 28.3.2022. Viitattu 6.6.2022. (englanniksi)
  6. a b c Leppänen, Tomi: Masjanja – “Leveänaamainen tyttö villitsee venäläisiä” Suomi–Venäjä-Seura. 18.5.2022. Viitattu 6.6.2022.
  7. Russian Media Regulator Bans Cartoon About War In Ukraine Radio Free Europe. 29.3.2022. Viitattu 6.6.2022.

Aiheesta muualla muokkaa