Maryna Mykolajivna Tšernjak (ukr. Марина Миколаївна Черняк., s. 26. maaliskuuta 1988 Zaporižžja, Ukraina) on ukrainalainen judon EM-mitalisti. Hän kilpailee alle 48 kilogramman painoluokassa.[1][2]

Mitalit
Maa:  Ukraina
Naisten judo
EM-kilpailut
Pronssia Pronssia Montpellier 2014 48 kg
Pronssia Pronssia Tel Aviv 2018 48 kg

Tšernjak saavutti pronssia alle 23-vuotiaiden EM-kilpailuissa 2010 ja Kazanin universiadeissa 2013. Hän sai pronssia myös Montpellierin EM-kilpailuissa 2014. Saman vuoden Tšeljabinskin MM-kilpailuissa hän oli seitsemäs. Vuonna 2015 hän sijoittui viidenneksi sekä Bakun Euroopan kisoissa että Astanan MM-kilpailuissa.[2]

Tšernjak sijoittui jaetulle yhdeksännelle sijalle Rio de Janeiron olympialaisissa 2016. Hän oli viides Varsovan EM-kilpailuissa 2017 ja saavutti pronssia Tel Avivin EM-kilpailuissa 2018.[2]

Tšernjak on voittanut kaksi IJF World Tourin kilpailua, sijoittunut viisi kertaa toiseksi ja yhdeksän kertaa kolmanneksi. Maailmancupeissa ja Continental Open -kilpailuissa hänellä on kolme turnausvoittoa, yksi kakkossija ja viisi kolmossijaa. Hän on voittanut aikuisten sarjassa neljä Ukrainan-mestaruutta.[2]

Lähteet muokkaa

  1. Maryna Tšernjak Olympedia. (englanniksi)
  2. a b c d Maryna Cherniak judoinside.com. Viitattu 13.3.2022. (englanniksi)