Avaa päävalikko

Marko Leino

suomalainen kirjailija ja elokuvakäsikirjoittaja
Tämä artikkeli kertoo kirjailijasta ja käsikirjoittajasta. Kolmiloikkaajasta kertoo artikkeli Marko Leino (kolmiloikkaaja).

Marko Leino (s. 8. syyskuuta 1967 Hyvinkää) on suomalainen kirjailija ja elokuvakäsikirjoittaja.

Marko Leino Helsingin kirjamessuilla 2013

Leino palkittiin ensimmäisestä novellikokoelmastaan Miehen tehtävä (1999) Kalevi Jäntin palkinnolla. Tämän jälkeen hän on kirjoittanut muun muassa romaaneja sekä elokuva- ja televisiosarjakäsikirjoituksia Solar Filmsille, Vertigolle ja Snapper Filmsille. Hän on laatinut käsikirjoitukset muun muassa elokuviin Minä ja Morrison (2002), Matti (2006), Joulutarina (2007) ja Kotirauha (2011). Viimeksi mainitut perustuvat Leinon omiin alkuperäisromaaneihin. Elokuvien lisäksi hän on käsikirjoittanut myös televisiosarjat Morsian (2008) ja Alamaailma (2010–2011).

Leino palkittiin vuonna 2010 Vuoden johtolanka -palkinnolla romaanistaan Ansa.

Leinon proosateoksia on käännetty kuudelletoista kielelle.

TeoksetMuokkaa


ElokuvakäsikirjoituksetMuokkaa

LähteetMuokkaa

  1. Kevään 2015 kirjat (Sivut 8–9) Teos. Viitattu 3.12.2014.
  2. Antti J. Jokisen suurelokuva HELENE saa ensi-iltansa 17.1.2020 – traileri ja juliste nyt julki Nordisk Film Finland. 17.10.2019. nordiskfilm.fi. Viitattu 13.11.2019.

Aiheesta muuallaMuokkaa

Tämä kirjailijaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.