Markku Koskenniemi (27. huhtikuuta 1942 Kolari21. tammikuuta 2022 Tampere)[1] oli suomalainen yritysjohtaja ja valomainoksia valmistavan Tammerneon Oy:n perustaja.

Kolarin Sieppijärven kylästä kotoisin oleva Koskenniemi pääsi kansakoulusta 1957 ja teki sitten jonkin aikaa metsätöitä kotiseudullaan. Hän lähti 17-vuotiaana työnhakuun etelään ja pääsi asentajaksi helsinkiläiseen valomainoksia valmistavaan yritykseen. Koskenniemi perusti oman valomainoksia valmistavan yrityksensä Tammerneon Oy:n Tampereelle 1967. Samaan konserniin kuuluva Tamware valmistaa linja-auton ja junan ovia. Tamware on nykyisin konsernin emoyhtiö.

Koskenniemi sai yrittäjäneuvoksen arvonimen ja vuonna 1997 hänestä tuli Tampereen teknillisen korkeakoulun tekniikan kunniatohtori.

Markku-liitto valitsi vuonna 1999 Koskenniemen kolmanneksi vuoden Markuksi.[2]

Lähteet muokkaa

Viitteet muokkaa

  1. Laitinen, Vesa: Pöllisavotalta tamperelaisen teollisuuden voimahahmoksi – Pitkän linjan yrittäjä on kuollut 79-vuotiaana Aamulehti. 30.1.2022. Tampere: Sanoma Media Finland Oy. Viitattu 30.1.2022.
  2. Vuoden Markut Markkuliitto.fi. 2015. Suomalainen Markku-liitto ry. Arkistoitu 27.4.2014. Viitattu 7.7.2015.

Kirjallisuutta muokkaa

  • Seppälä, RaimoKettu-Kallan poika. Yrittäjä Markku Koskenniemi ammentaa ajattelumallinsa vanhasta Lapin arvomaailmasta. Tampere: Tammerneon, 1997. ISBN 952-90-8882-5.

Aiheesta muualla muokkaa