Avaa päävalikko

Marianne Kiukkonen

oli suomalainen poliisi

Marianne Kiukkonen (s. 1968 Savonlinna[1]) on suomalainen yrittäjä ja entinen poliisi, joka on esiintynyt muun muassa televisiosarjassa Poliisit.

Vuosina 1993–1994 Kiukkonen oli mukana Renny Harlinin tuottamassa Gladiaattorit-sarjassa nimellä ”Amazoni”. Myöhemmin 1990-luvulla hän toimi fitness-ammattilaisena ja osallistui Suomen vahvin nainen -kilpailuun vuonna 2000. Kiukkonen esiintyi julkisuudessa myös silloisen kumppaninsa Tony Halmeen kanssa. Hän aloitti opiskelun poliisikoulussa vuonna 2003 ja on valmistumisensa jälkeen työskennellyt laivapoliisina[1] sekä Helsingin järjestyspoliisissa. Vuonna 2012 Kiukkonen esiintyi Jim-kanavan esittämässä Poliisit-sarjassa, jonka markkinoinnissa käytettiin hyväksi Kiukkosen ja keihäänheittäjä Taina Kolkkalan julkkistaustoja.[2]

Eduskuntavaaleissa 2015 Kiukkonen oli Itsenäisyyspuolueen ehdokkaana Helsingin vaalipiirissä, mutta ei tullut valituksi.[3]

Rikostuomiot ja -epäilytMuokkaa

Lokakuussa 2014 Kiukkonen tuomittiin sakkoihin luvattomasta tietojen urkinnasta. Hän oli katsellut salaisia tietoja ilman virkatehtäviin liittyvää syytä sekä välittänyt niitä rikoksesta epäiltynä olleelle tuttavalleen. Käräjäoikeuden mukaan Kiukkonen syyllistyi kahteen henkilörekisteririkokseen ja kahteen virkavelvollisuuden rikkomiseen. Lisäksi Kiukkosta epäiltiin virkavelvollisuuden rikkomisesta, kun hän oli virkapuvussaan vieraillut Helsingin vankilassa tapaamassa huumerikoksista tuomittua MC Cannonball -moottoripyöräjengin jäsentä. Rikosepäilyn mukaan kyse oli yksityisestä tapaamisesta.[4] Vuonna 2006 Kiukkonen sai 50 päiväsakkoa kuolemantuottamuksesta ja liikenneturvallisuuden vaarantamisesta, kun hän oli autollaan törmännyt pyöräilevään mieheen.[5] Heinäkuussa 2016 uutisoitiin Kiukkosen olevan jäsenenä rikostutkinnassa olevan MV-lehden suljetussa Facebook-ryhmässä, mutta poliisin mukaan se ei vaaranna tutkintaa.[6]

LähteetMuokkaa

Aiheesta muuallaMuokkaa