Margit Leskinen

suomalainen uimari
(Ohjattu sivulta Margit Hietamäki)

Margit Elna Leskinen (o.s. Hietamäki, 19. helmikuuta 1915 Vaasa7. huhtikuuta 2002 Helsinki)[1] oli suomalainen uimari, joka osallistui muun muassa vuoden 1948 Lontoon olympialaisiin.

Helsingin Työväen Uimareita edustanut Leskinen saavutti 1930-luvulla useita TUL:n mestaruuksia. Vuoden 1937 Antwerpenin työläisolympialaisissa hän sijoittui toineksi 100 ja 200 metrin rintauinnissa sekä 3×100 metrin sekauintiviestissä yhdessä Rauha Pulkkisen ja Hilja Pesosen kanssa.[2][3][4] TUL:n ja SVUL:n yhteistoiminnan käynnistyttyä Leskinen voitti muun muassa 200 metrin rintauinnin Kaatuneiden urheilijoiden muistokilpailuissa vuonna 1940.[5]

Sotavuosien jälkeen Leskinen saavutti useita SM-mitaleita, ja hän osallistui uinnin vuoden 1947 EM-kilpailuihin sijoittuen kuudenneksi 200 metrin rintauinnissa. Vuotta myöhemmin Leskinen selvisi Lontoon olympialaisissa 200 metrin rintauinnin välieriin, jossa hän sijoittui eränsä kuudenneksi.[6]

Leskisen puoliso vuosina 1941–1971 oli ministeri Väinö Leskinen, joka 1930-luvulla kuului TUL:n parhaisiin miesuimareihin. Pariskunnalle syntyi kolme poikaa.[7]

Leskinen on haudattu Väinö-puolison viereen Hietaniemen hautausmaan uurnalehtoon Helsinkiin.[8]

Lähteet muokkaa

  1. Margit Leskinen Olympedia. Viitattu 15.9.2021. (englanniksi)
  2. Edith Palm voitti Suomen tyttäret 200 m:n ru:ssa. Suomen Sosialidemokraatti, 31.7.1937, nro 203, s. 6. Kansalliskirjasto. Viitattu 10.3.2021.
  3. Uimareillamme yllättävä menestys lauantaipäivän kilpailuissa!. Suomen Sosialidemokraatti, 1.8.1937, nro 204, s. 6–7. Kansalliskirjasto. Viitattu 10.3.2021.
  4. Työläisolympialaisten kahtena viimeisenä päivänä suomalaiset saivat olla yhtä mittaa tulessa. Kansan Lehti, 4.8.1937, nro 176, s. 1–2. Kansalliskirjasto. Viitattu 10.3.2021.
  5. Hentilä, Seppo: Suomen työläisurheilun historia 1 : Työväen Urheiluliitto 1919–1944, s. 503. Hämeenlinna: Karisto, 1982. ISBN 951-23200-9-6.
  6. 200 metres Breaststroke, Women 1948 Summer Olympics. Olympedia. Viitattu 15.9.2021. (englanniksi)
  7. Soikkanen, Hannu: Leskinen, Väinö (1917–1972) Kansallisbiografia-verkkojulkaisu (maksullinen). 30.11.2001. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. Viitattu 10.3.2021.
  8. Helsingin seurakuntayhtymän hautahaku Hautahaku. Viitattu 7.12.2023.


Tämä urheilijaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.