Marko Baacke

(Ohjattu sivulta Marco Baacke)

Marko Baacke (s. 10. helmikuuta 1980 Friedrichroda) on saksalainen entinen yhdistetyn kilpailija.

Mitalit
Maa:  Saksa
Miesten yhdistetty
MM-kilpailut
Kultaa Kultaa Lahti 2001 sprinttikilpailu

Baacke voitti maailmanmestaruuden yhdistetyn sprintissä Lahden maailmanmestaruuskilpailuissa 2001. Hän sijoittui samoissa MM-kilpailuissa kahdeksanneksi normaalikilpailussa ja neljänneksi joukkuekilpailussa. Urallaan hän sijoittui yhdistetyn maailmancupissa kolme kertaa palkintokorokkeelle mutta ei voittanut yhtään osakilpailua.

Baacke loukkaantui pahoin kaaduttuaan mäkihyppyharjoituksissa Rukalla syksyllä 2001, minkä seurauksena häneltä jouduttiin poistamaan perna sekä toinen munuainen. Baacke oli sivussa kauden 2001–2002 ja palasi kilpailemaan syksyllä 2002[1]. Val di Fiemmen MM-kilpailuissa 2003 hän sijoittui puolustavana maailmanmestarina sprintissä 23:nneksi. Loukkaantumisen jälkeen Baacke sijoittui maailmancupin osakilpailussa parhaimmillaan kolmanneksitoista Oslon sprinttikilpailussa maaliskuussa 2003.

Baacke päätti lopettaa uransa syyskuussa 2004, koska ei henkisesti toipunut loukkaantumisestaan[2].


Lähteet muokkaa

  • Marko Baacke Kansainvälinen hiihtoliitto (FIS). (englanniksi)

Viitteet muokkaa

  1. Baacke palasi yhdistetyn kilpailuihin MTV3 26.7.2002 viitattu 27.2.2008
  2. Yhdistetyn MM-voittaja Baacke lopettaa uransa MTV3 14.9.2004 viitattu 27.2.2008

Aiheesta muualla muokkaa