Manuel Roxas

Manuel Roxas

Manuel Roxas (1. tammikuuta 1892 Capiz, Capiz15. huhtikuuta 1948 Clark Field, Pampanga)[1] oli filippiiniläinen poliitikko, joka toimi ensimmäisenä itsenäisten Filippiinien presidenttinä vuosina 1946–1948.

UraMuokkaa

Roxas suoritti oikeustieteellisen tutkinnon Filippiinien yliopistossa vuonna 1914.[2] Hänet valittiin kotikaupunkinsa Capizin kaupunginvaltuustoon vuonna 1917. Vuosina 1919–1921 hän oli Capizin provinssin kuvernöörinä.[1] Hänet valittiin vuonna 1922 Filippiinien edustajainhuoneeseen ja siellä puhemieheksi.[1][2] Hän oli myös valtioneuvoston jäsenenä, mutta erosi 1923 yhdessä Manuel L. Quezonin kanssa protestina kenraalikuvernööri Leonard Woodin toiminnalle.[1] Roxas matkusti vuonna 1931 yhdessä Sergio Osmeñan kanssa Washingtoniin tekemään aloitteen itsenäisyyden myöntämisestä Filippiineille. Osmeñan kilpailijan Quezonin kannattajat torjuivat ensimmäisen Yhdysvaltain kongressin hyväksymän itsenäisyyspäätöksen, mutta toinen lakiesitys (Tydings-McDuffie Act) hyväksyttiin myös Filippiineillä. Vuonna 1934 Roxas valittiin edustajaksi perustuslakikonventtiin, joka laati Filippiinien kansainyhteisön perustuslain. Hän oli valtiovarainministerinä presidentti Quezonin hallituksessa vuosina 1938–1940.[1][2]

Roxas valittiin Filippiinien senaattiin vuonna 1941. Japanin hyökättyä Filippiineille Roxas toimi yhdysvaltalaisjoukkojen yhdysupseerina. Hän kieltäytyi lähtemästä maanpakoon, ja jäi japanilaisten vangiksi Malaybalayssa vuonna 1942.[2] Hän suostui ryhtymään taloussuunnitteluneuvoston puheenjohtajaksi José P. Laurelin johtamaan japanilaismieliseen nukkehallitukseen. Roxas vältti maanpetosoikeudenkäynnin sodan jälkeen, koska amerikkalaisjoukkojen komentaja Douglas MacArthur asettui suojelemaan ja puolustamaan häntä.[1][2] Tämä johtui siitä, että Roxas oli sodan aikana välittänyt salaa tietoja Yhdysvaltain sotilastiedustelulle.[3] Roxas valittiin vuonna 1945 senaatin puhemieheksi.[2] Tammikuussa 1946 nationalistipuolueesta irtautunut liberaalisiipi asetti Roxasin ehdokkaaksi huhtikuun 1946 presidentinvaaleihin, mikä merkitsi liberaalipuolueen syntyä. MacArthur tuki vaaleissa avoimesti Roxasia, joka voitti täpärästi istuvan presidentin Osmeñan. Roxasista tuli näin kahdeksi kuukaudeksi Filippiinien kansainyhteisön viimeinen presidentti ja maan itsenäisyyden astuessa voimaan 4. heinäkuuta 1946 ensimmäinen varsinainen Filippiinien presidentti.[3][1][2]

Presidenttinä Roxas joutui tekemään paljon myönnytyksiä Yhdysvalloille, kuten sotilastukikohtien vuokraaminen 99 vuoden ajaksi, taloudellisten etuoikeuksien antaminen Yhdysvaltain kansalaisille ja toisaalta filippiiniläisten vapaan kaupankäynnin rajoittaminen.[1][2] Kenraali MacArthur ja Yhdysvaltain korkea edustaja Paul V. McNutt pääsivät sanelemaan hänen politiikkansa.[2] Roxasin oma hallinto oli korruptoitunut ja salli maakunnissa viranomaisten vallan väärinkäytökset. Maaseudulla kommunistinen Hukbalahap-talonpoikaisliike aloitti vuosia jatkuneen kapinan, jota yritettiin kukistaa ankarilla vastatoimilla.[1] Roxas myös antoi yleisen armahduksen sota-aikana japanilaisten kanssa yhteistyötä tehneille.[3] Roxas kuoli 56-vuotiaana huhtikuussa 1948 kesken virkakautensa, kun hän sai sydänkohtauksen ollessaan pitämässä puhetta Yhdysvaltain ilmavoimien Clarkin lentokentällä.[2] Hänen seuraajakseen tuli varapresidentti Elpidio Quirino.[1]

MuistaminenMuokkaa

Roxasin synnyinkaupunki Capiz nimettiin hänen mukaansa Roxasin kaupungiksi vuonna 1949.[1] Myös useat muut Filippiinien kaupungit ovat saaneet saman nimen. Roxasin kuva on ollut 100 Filippiinien peson setelissä vuodesta 1969 (sitä ennen 500 peson setelissä).

LähteetMuokkaa

  1. a b c d e f g h i j k Manuel Roxas (englanniksi) Encyclopædia Britannica. Viitattu 26.2.2020.
  2. a b c d e f g h i j Manuel Roxas (englanniksi) Encyclopedia of World Biography, Encyclopedia.com. Viitattu 26.2.2020.
  3. a b c Philippines: History (englanniksi) Encyclopædia Britannica. Viitattu 26.2.2020.

Aiheesta muuallaMuokkaa