Malina on vuonna 1991 ensi-iltansa saanut Werner Schroeterin ohjaama saksalais-itävaltalainen psykologinen draamaelokuva, jonka pääosissa ovat Isabelle Huppert, Can Togay ja Mathieu Carrière.[1]

Malina
Ohjaaja Werner Schroeter
Käsikirjoittaja
Perustuu Ingeborg Bachmannin romaaniin Malina (1971)
Tuottaja
Säveltäjä Giacomo Manzoni
Kuvaaja Elfi Mikesch
Leikkaaja Juliane Lorenz
Pääosat
Valmistustiedot
Valmistusmaa
Tuotantoyhtiö
Ensi-ilta
Kesto 125 minuuttia
Alkuperäiskieli ranska, saksa
Aiheesta muualla
IMDb
AllMovie

Malina perustuu Ingeborg Bachmannin samannimiseen romaaniin Malina (1971), jonka pohjalta käsikirjoituksen sovittivat Elfriede Jelinek ja Patricia Moraz.[2][3] Elokuvan tuottajina olivat Steffen ja Thomas Kuchenreuther.[4] Malina kilpaili vuoden 1991 Cannesin elokuvajuhlien pääkilpailussa, missä se oli ehdokkaana parhaan elokuvan Kultaisen palmun saajaksi.[3][5] Elokuva palkittiin muun muassa neljällä Saksan elokuvapalkinnolla.[3][6]

Juoni muokkaa

Varoitus:  Seuraava kirjoitus paljastaa yksityiskohtia juonesta.

Malina sijoittuu vuoden 1970 Wieniin ja kertoo ahdistuneesta, henkisesti tasapainottomasta kirjailijasta (Isabelle Huppert), joka asuu rauhallisen ja luotettavan Malina-nimisen miehen (Mathieu Carrière) kanssa samassa asunnossa. Kirjailija tapaa eräänä päivänä kukkakaupan edessä unkarilaisen Ivanin (Can Togay), jonka kanssa hän aloittaa intohimoisen rakkaussuhteen. Vaikka Ivan nauttii suhteesta, hän ottaa sen kevyemmin kuin nainen, jonka rakkaus kehittyy pian pakkomielteeksi asti.

Juonipaljastukset päättyvät tähän.

Näyttelijät muokkaa

 Isabelle Huppert  kirjailija  
 Can Togay  Ivan  
 Mathieu Carrière  Malina  
 Fritz Schediwy  kirjailijan isä  
 Isolde Barth  kirjailijan äiti  
 Wiebke Frost  kirjailijan sisar  
 Libgart Schwarz  neiti Jellinek  
 Peter Kern  bulgarialainen  
 Elisabeth Krejcir  Lina  
 Lolita Chammah  kirjailija lapsena  
 David Philipp Kotai  Bela  
 David Salomonowitz  András  
 Andre Mueller  herra Mühlbauer  
 Jenny Drivala  oopperalaulaja  
 Kinskim Idl Graf  kreivi Altenwyl  
 Gerhild Didusch  Antoinette Altenwyl  
 Lisa Kreuzer  kirjailija (ääni; saks. dubbaus)  

Tuotanto muokkaa

Malinan kuvaukset alkoivat 4. kesäkuuta 1990 ja päättyivät 9. elokuuta 1990.[7] Elokuva kuvattiin Berliinissä, Münchenissä ja Wienissä, ja sen tuotantoyhtiöinä olivat Kuchenreuther Filmproduktion GmbH, Neue Studio Film ja ZDF.[3][7]

Julkaisu muokkaa

Malina sai ensi-iltansa Saksassa 17. tammikuuta 1991 ja oli Concorden teatterilevittämä.[8][9]

Malina julkaistiin Saksassa DVD:lle ja blu-raylle 10. marraskuuta 2011.[9]

Palkinnot ja ehdokkuudet muokkaa

Palkinnot ja ehdokkuudet
Palkinto Kategoria Ehdokas / ehdokkaat Tulos
Saksan elokuvapalkinto Paras elokuva Werner Schroeter Voitto
Paras ohjaus Werner Schroeter Voitto
Paras naispääosa Isabelle Huppert Voitto
Paras leikkaus Juliane Lorenz Voitto
Baijerin elokuvapalkinto Paras tuotanto Steffen Kuchenreuther
Thomas Kuchenreuther
Voitto
Deutscher Kamerapreis Paras kuvaus Elfi Mikesch Voitto
Cannesin elokuvajuhlien Kultainen palmu Paras elokuva Werner Schroeter Ehdokkuus
Cannesin elokuvajuhlien Grand Prix Werner Schroeter Ehdokkuus
Cannesin elokuvajuhlien tuomariston palkinto Werner Schroeter Ehdokkuus
Cannesin elokuvajuhlien parhaan ohjaajan palkinto Werner Schroeter Ehdokkuus
Cannesin elokuvajuhlien universaalin tuomariston palkinto Werner Schroeter Ehdokkuus

Lähteet muokkaa

  1. Malina (1991) allmovie.com. Allmovie.com. Viitattu 6.3.2017. (englanniksi)
  2. Review/Film; From Success to Death Along an Anxious Road nytimes.com. Nytimes.com. Viitattu 6.3.2017. (englanniksi)
  3. a b c d Malina filmaffinity.com. Filmaffinity.com. Viitattu 6.3.2017. (englanniksi)
  4. Malina (1991) imdb.com. IMDb.com. Viitattu 6.3.2017. (englanniksi)
  5. Official Selection 1991 : In Competition festival-cannes.fr. Festival-cannes.fr. Viitattu 6.3.2017. (englanniksi)
  6. MALINA mubi.com. MUBI.com. Viitattu 6.3.2017. (englanniksi)
  7. a b MALINA (1990) tcm.com. TCM.com. Viitattu 6.3.2017. (englanniksi)
  8. Malina (1991) spielfilm.de. Spielfilm.de. Viitattu 6.3.2017. (saksaksi)
  9. a b Malina zelluloid.de. Zelluloid.de. Arkistoitu 7.3.2017. Viitattu 6.3.2017. (saksaksi)

Aiheesta muualla muokkaa

  • Malina Internet Movie Databasessa. (englanniksi)
  • Malina AllMoviessa. (englanniksi)