Malabo

Päiväntasaajan Guinean pääkaupunki

Malabo on Päiväntasaajan Guinean pääkaupunki ja yksi harvoista pääkaupungeista, joka ei ole päämantereella. Se on Biokon saaren tärkein kaupunki ja sijaitsee saaren pohjoisrannikolla. Kaupungin satama on luonnonsatama, joka on syntynyt tulivuoren kraatteriin. Kaupungin asukasluku on kasvanut nopeasti, ja se on nyt yli 100 000. Malabo on myös Bioko Norten provinssin pääkaupunki. Ennen öljyn löytymistä tärkeimmät vientituotteet olivat kaakao, jalopuu ja kahvi.

Malabo
vaakuna
vaakuna

Malabo

Koordinaatit: 3°45′N, 8°47′E

Valtio  Päiväntasaajan Guinea
Provinssi Bioko Norte
Perustettu 1827
Väkiluku (2014) 145 000[1]









Malabossa on ympäri vuoden päivän ylin lämpötila noin 30 °C ja yön alin noin 20 °C. Sadetta saadaan yhteensä 1890 mm vuodessa, eniten huhtikuusta lokakuuhun jatkuvan sadekauden aikana. Pilvisyys on runsasta ympäri vuoden.[2]

Historia

muokkaa

Britit perustivat Malabon vuonna 1827 nimellä Port Clarence. Kun Biokon saari palasi Espanjan haltuun vuonna 1843, Malabo nimettiin uudelleen Santa Isabeliksi.

Kaupungista tuli Päiväntasaajan Guinean pääkaupunki vuonna 1969, ja vuonna 1973 pääkaupungin nimeksi muutettiin Malabo. Aiemmin pääkaupunkina oli ollut Bata.[3]

Öljyn löytyminen on muuttanut kaupungin öljynporaajien vapaa-ajanviettopaikaksi, mutta sen siirtomaa-ajan perinne näkyy edelleen.[4]

Nähtävyyksiä

muokkaa
 
Vuonna 1916 valmistunut Elisabet Pyhän katedraali Malabossa.

Malabon tuomiokirkko on valmistunut vuonna 1916. Se edustaa uusgoottilaista arkkitehtuuria.[5]

Malabon yhteyteen on rakennettu Sipopon eliittikaupunginosa, johon pääsee moottoritietä lentoasemalta. Sen konferenssikeskus valmistui Afrikan unionin huippukokoukseen 2011. Sipopossa on hienoja hotelleja, golfkenttä ja laadukkaat palvelut.[6][7]

Lähteet

muokkaa
  • Suuri maailmantieto. (Maantieteen hakuteos) Helsinki: Valitut Palat, 1993. ISBN 951-584-002-3.

Viitteet

muokkaa
  1. Equatorial Guinea Demographics Profile 2018 Factbook Countries. Index Mundi. Viitattu 26.8.2019. (englanniksi)
  2. Climate of Malabo, Equatorial Guinea Average Weather equatorial-guinea.climatemps.com. Viitattu 16.2.2015.
  3. Malabo Encyclopedia Britannica. Viitattu 16.2.2015. (englanniksi)
  4. Introducing Malabo Lonely Planet. Viitattu 16.2.2015. (englanniksi)
  5. Malabo Cathedral Emporis. Viitattu 16.2.2015.
  6. Birrell, Ian: The strange and evil world of Equatorial Guinea The Guardian. 23.10.2011. Viitattu 16.2.2015. (englanniksi)
  7. Smith, David: Equatorial Guinea builds luxury resort for week-long summit The Guardian. 7.6.2011. Viitattu 16.2.2015. (englanniksi)

Aiheesta muualla

muokkaa
Tämä Afrikkaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.