Maisema-arkkitehti on ympäristösuunnittelun ammattilainen, jonka erikoisalana on maisema-arkkitehtuurin koko kenttä. [1]

Maisema-arkkitehdin tutkinto (engl. Master of Science (Landscape architecture), M.Sc. (Landscape Archit.)) on teknillistieteellinen yliopistossa suoritettava ylempi korkeakoulututkinto. Suomessa maisema-arkkitehteja kouluttaa Aalto-yliopiston Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun arkkitehtuurin laitos Espoossa. Opinnot voivat painottua yhdyskuntasuunnitteluun, maiseman suunnitteluun ja rakentamiseen tai maiseman suunnitteluun ja hoitoon. Jatkotutkintona maisema-arkkitehdit voivat suorittaa tekniikan lisensiaatin ja tekniikan tohtorin tutkinnot.

Maisema-arkkitehdin päätavoitteena on löytää tasapaino maisema-arkkitehdin roolille toisaalta luonnon suojelijana ja ekologisten kysymysten asiantuntijana, toisaalta maiseman taiteellisena suunnittelijana. Maisema-arkkitehti pyrkii sovittamaan ihmisen ja luonnon toimintaa toisiinsa, luomaan uutta maisemaa ja hoitamaan vanhaa.

Maisema-arkkitehtuurissa tarkastelun kohteena on ihmisen ympäristö kokonaisuudessaan ulottuen ympäristönsuojelun ja maan käytön kysymyksistä aina kaupunkiaukioiden ja katujen suunnitteluun asti. Maisemasuunnitelma voi olla piha- tai puutarhasuunnitelma, mutta yhtä hyvin kokonaisen kunnan kattava viherverkoston suunnitelma.

Esimerkkejä maisema-arkkitehdin tehtävistä:

  • alueidenkäytön suunnittelu eri kaavatasoilla
  • maisemaselvitykset sekä ympäristövaikutusten arviointi
  • viheralueiden ja puistojen sekä katujen ja aukioiden suunnittelu
  • maisemanhoito
  • pihojen ja puutarhojen suunnittelu
  • liikenneympäristöjen suunnittelu
  • historiallisten puistojen ja puutarhojen restaurointisuunnittelu
  • hautausmaiden suunnittelu
  • kulttuurimaiseman ja arvokkaiden maisema-alueiden käytön ja hoidon suunnittelu
  • maisemavaurioalueiden kunnostussuunnittelu
  • maisemaan ja ympäristöön liittyvä tutkimus ja asiantuntijatehtävät [1]

Lähteet

muokkaa
  1. a b Maisema-arkkitehdin ammattikuva Suomen maisema-arkkitehtiliitto. 2011. Arkistoitu 7.11.2011. Viitattu 14.10.2011.

Aiheesta muualla

muokkaa