Mainingin koulu

peruskoulu Espoossa

Mainingin koulu on yhtenäinen peruskoulu Espoon Kivenlahdessa. Koulua käy noin 620 oppilasta (2021).[1]

Mainingin koulussa on luokat 1–9, ja koulun vieressä on päiväkoti. Musiikkipainotus on luokilla 3-9 ja tanssipainotus luokilla 7-9. Koulun rehtorina toimi pitkään Martti Repo, myöhemmin Erkki Asplund joka jäi eläkkeelle vuonna 2008. Rehtorina toiminut Rolf Malmelin jäi myös eläkkeelle vuonna 2017. Nykyisin rehtorina toimii Eero Kling[2].

Arkkitehti Osmo Lapon suunnittelema Mainingin koulu on valmistunut 1974, jolloin se oli ensimmäisiä peruskoulu-uudistuksen mukaisella tilaohjelmalla suunniteltuja koulurakennuksia. Vuonna 2017 julkaistun Espoon koulurakennusten inventointiraportin mukaan se on rakennushistoriallisesti arvokas koulurakennus, joka edustaa suunnittelijansa uranuurtavaa kouluarkkitehtuuria, mutta myöhemmät muutokset ovat vähentäneet koulun rakennustaiteellista arvoa.[3] Koulua peruskorjaus valmistui syksyksi 2015.[3]

Maininki on musiikki- ja tanssipainotteinen ja koulua ovat käyneet muun muassa Teemu Selänne, Juha Ylönen, muusikko-säveltäjä Kerkko Koskinen, sekä Kerkon lisäksi Ultra Bra -yhtyeessä vaikuttaneet laulaja Arto Talme, sekä basisti Tommi Saarikivi. Lisäksi koulussa ovat opiskelleet mm. näyttelijä Ria Kataja, Raskasta Joulua idean isä ja soolokitaristi Erkka Korhonen, Lenni-Kalle Taipale, Joonas Konstig sekä High School Musical on Stagessa näytelleet Larissa Qvintus ja Jukka Nylund.lähde?

Koulussa järjestetään vuosittain kolme konserttia, Severin Säpinät, Joulukonsertti ja Kevätkonsertti. Näiden lisäksi järjestetään kuutosluokkalaisten musikaali ja yhdeksäsluokkalaisten musiikki- ja tanssipainotuksen show.lähde?

Mainingin koulussa kasvatetaan eläviä kanoja. Kanat ovat lainassa läheiseltä Lassilan tilalta.[4]

LähteetMuokkaa

  1. Mainingin koulu espoo.fi. Viitattu 6.2.2021.
  2. Mainingin koulun yhteystiedot espoo.fi. Viitattu 17.7.2019.
  3. a b Heikinheimo, Marianna ym.: Sektori-inventointi: Espoon koulut, s. 80. Espoo: Espoon kaupunki, 2017. Teoksen verkkoversio (viitattu 16.2.2019).
  4. Kevättä ilmassa Mainingin koulu. 22.3.2017. Viitattu 7.5.2019.

Aiheesta muuallaMuokkaa

Tämä koulutukseen liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.