Maanpuolustusnaisten Liitto

Maanpuolustusnaisten Liitto ry on naisten vapaaehtoinen maanpuolustusjärjestö.[2] MNL ry perustettiin 13. marraskuuta 2004 Helsingissä Katajanokan Kasinolla. Liiton perustivat Suomen Maanpuolustusnaisten Liitto ry ja Suomen Naisten Maanpuolustusjärjestö ry, jotka näin sulautuivat yhteen. Liiton juuret ovat 1940-luvulla, kun reservinupseerien ja aliupseerien naiset ryhtyivät perustamaan omia yhdistyksiä miesten yhdistysten rinnalle.[3] Liitolla on lähes 4 200 jäsentä, 71 jäsenyhdistystä ja 16 piiriä.[4]

Maanpuolustusnaisten Liitto ry
MNL ry
Maanpuolustusnaisten Liitto Puolustusvoimain lippujuhlan päivän paraatissa 2017
Maanpuolustusnaisten Liitto Puolustusvoimain lippujuhlan päivän paraatissa 2017
Perustettu 2004
Tyyppi naisjärjestö
Toimiala maanpuolustus
Päämaja Helsinki[1]
Viralliset kielet suomi[1]
Puheenjohtaja Satu Virtanen
Jäsenlehti Maanpuolustusnaiset
Aiheesta muualla
Sivusto

MNL määrittelee tarkoituksekseen muun muassa naisten maanpuolustustahdon, -tiedon ja -taidon sekä henkisen ja fyysisen kunnon vahvistaminen, kouluttaa naisia kriisiajan tehtäviin sekä maanpuolustuksen edistäminen kokonaisuutena.[4]

Maanpuolustusnaisia yhdistää arvot: isänmaan rakkaus, osaava toimija ja yhdessä ilolla.[4]

Organisaatio ja hallinto

muokkaa

Liiton ensimmäiseksi puheenjohtajaksi valittiin vuoden 2005 alusta valtiopäiväneuvos Kaarina Dromberg Vantaalta. Ensimmäiseksi varapuheenjohtajaksi Anneli Järvinen Espoosta ja toiseksi varapuheenjohtajaksi Leena Mikkonen Kiimingistä.[5] Kaarina Dromberg on liiton kunniapuheenjohtaja ja Anneli Järvinen kunniajäsen.

Liiton asioita hoitaa vuosikokouksen valitsema liittohallitus; puheenjohtaja ja kaksi varapuheenjohtajaa ja 8–20 jäsentä. Liiton ylintä päätäntävaltaa käyttävät jäsenpiirien ja -yhdistysten valitsemat edustajat vuosikokouksessa. Liiton sääntöjen mukaan henkilö voi toimia samassa luottamustoimessa enintään kuusi vuotta kerrallaan.[6]

Liiton nykyinen puheenjohtaja on Satu Virtanen Espoosta.[7] Hänet valittiin tehtävään liittokokouksessa Jyväskylässä 19. marraskuuta 2022 ja hänen puheenjohtajuuskautensa alkoi 1. tammikuuta 2023.

Toiminta

muokkaa

Jäsenyhdistysten toiminta on monipuolista. Yhdistysten ohjelmassa on maanpuolustusvalmiutta edistävää toimintaa sekä mukavaa yhdessäoloa: kokouksia, ajankohtaisia esitelmä- ja juhlatilaisuuksia, erilaisia retkiä sekä kunto- ja liikuntatapahtumia. Maanpuolustusnaiset ovat aktiivisesti mukana alueidensa vapaaehtoisessa maanpuolustuskoulutuksessa toimien kurssilaisina, kouluttajina ja kurssien johtajina. Koulutetut naiset ovat mukana maakuntakomppanioissa sekä MPK:n (Maanpuolustuskoulutusyhdistyksen) koulutus- ja tukiyksikköjen toiminnassa. Veteraanien perinteen siirtäminen tuleville sukupolville on yhdistyksissä tärkeässä asemassa.

Liiton jäsenlehti on nimeltään Maanpuolustusnaiset ja siitä julkaistaan 1-2 numeroa vuodessa.[8]

Yhteistyötahot

muokkaa

Lähteet

muokkaa
  1. a b Maanpuolustusnaisten Liitto ry Kauppalehti. Viitattu 23.4.2021.
  2. Maanpuolustusnaisten liitto Kansalaisyhteiskunta. Viitattu 23.4.2021.
  3. Historia Maanpuolustusnaisten Liitto ry. Viitattu 23.4.2021.
  4. a b c Liitto Maanpuolustusnaisten Liitto ry. Viitattu 5.3.2025.
  5. Naisten maanpuolustus yhteen liittoon ts.fi. 14.11.2004. Arkistoitu 23.4.2021. Viitattu 23.4.2021.
  6. Organisaatio Maanpuolustusnaisten Liitto ry. Viitattu 4.1.2023.
  7. Marjaana Kontu: Orimattilalaislähtöisen Virtasen luotsaaman Maanpuolustusnaisten Liiton jäsenistö kasvaa – ”Aikamoinen buumi on menossa” Seutuneloset. Viitattu 23.4.2021.
  8. Viestintä Maanpuolustusnaisten Liitto ry. Viitattu 23.4.2021.

Aiheesta muualla

muokkaa