Maan suolaantuminen

Maan suolaantuminen on joillakin kuivilla alueilla yleinen ilmiö, jossa tyypillisesti runsas haihtuminen aiheuttaa suolan rikastumista maan pintakerrokseen. Suolaantuminen voi tapahtua sekä luonnollisten prosessien että ihmisen toiminnan kautta.

Maaperän suolaantuminen keinokastelun takia. 1) Kastelu tuo vettä maaperään ja liuottaa suolaa. 2) Kun vesi haihtuu auringon vaikutuksesta, kapillaari-ilmiö nostaa vettä ja liuennutta suolaa pintaan. 3) Suola saostuu pinnalle ja kasaantuu suolakerrokseksi.

Suolaantumisessa natriumin, kalsiumin ja magnesiumin suoloja kerääntyy maan pintakerrokseen ja juuristovyöhykkeeseen, niin että kasvit eivät pysty enää hankkimaan vettä ja ravinteita entiseen tapaan. Suolaantuminen pahenee yleensä vaiheittain, jolloin maanviljelijät joutuvat asteittain siirtymään entistä paremmin suolaa kestäviin kasvilajeihin tai -lajikkeisiin. Lopulta tuottavuus muodostuu niin alhaiseksi, ettei viljely enää kannata. Joidenkin korkeakulttuurien taantumisen merkittävänä osasyynä pidetään suolaantumisesta aiheutunutta ruoantuotannon laskua.[1]

Suolaantumista tapahtuu erityisesti keinokastelluilla alueilla, jossa sademäärä on vähäinen mutta haihtuminen suurta. Tällöin suola kerääntyy hiljalleen maan pintakerrokseen eikä pysty huuhtoutumaan alemmaksi.[1] Merkittävimpiä ihmisen aiheuttamia syitä suolaantumiselle ovatkin maankäyttö, viljelymenetelmät ja maan hoito. Sopimattomat kastelutavat, kuten liian suolainen kasteluvesi, ja riittämätön kuivatus ovat suolaantumista aiheuttavia tekijöitä. Rannikkoseuduilla suolaantuminen liittyy usein pohjaveden liikakäyttöön, jolloin vedenpinta laskee ja merivesi voi päästä pohjavesiin. Jotkin luonnollisetkin tekijät aiheuttavat myös suolaantumista. Tällaisia tekijöitä voivat esimerkiksi olla geologiset tapahtumat, jotka voivat lisätä suolojen määrää pohjavedessä, tai tekijät, joiden seurauksena suolainen pohjavesi nousee maan pintakerrokseen.[2]

Katso myös muokkaa

Lähteet muokkaa

  1. a b Tuottava maa on avain ruokaturvaan global.finland. 17.9.2008. Ulkoasiainministeriö. Arkistoitu 4.3.2016. Viitattu 23.1.2013.
  2. Suolaantuminen ja natriumin lisääntyminen (pdf) Agrilife. Arkistoitu 24.12.2013. Viitattu 23.1.2013.

Aiheesta muualla muokkaa