M/S Ulsund

M/S Ulsund oli norjalainen rahtialus, joka upposi Norjan etelärannikolla 27. helmikuuta 1998. Aluksen koko seitsenhenkinen miehistö menehtyi onnettomuudessa. Miehistöstä kuusi oli suomalaisia ja yksi virolainen.

Ulsund oli 2 400 tonnin alumiinilastissa matkalla Pietarista kohti Hoyangeria Norjassa. Alus poikkesi 25. helmikuuta Kööpenhaminassa, missä sen päälliikkö vaihtui, lasti tarkastettiin ja polttoaine-, vesi- sekä muonavarastoja täydennettiin.

Alukselta lähetettiin hätäsanoma 27. helmikuuta kello 21.25 paikasta 57 astetta 57.8 minuuttia pohjoista leveyttä ja 6 astetta 12.6 minuuttia itäistä pituutta. Aluksen päällikkö ilmoitti, että alus oli kallistunut 6 astetta, sen vasen parras ja kansi olivat veden alla ja että laivaan pääsi vettä, jota yritettiin pumpata pois. Alus upposi luultavasti noin 10–15 minuuttia myöhemmin, eikä ensimmäinen paikalle apuun ehtinyt alus enää löytänyt muuta kuin meren pinnalla kelluvaa hylkytavaraa. Hylky onnistuttiin myöhemmin löytämään pienoissukellusveneen avulla.

Ulsundin syväys oli matkan aikana kasvanut vesivuotojen ja Kööpenhaminasta otetun vesi- ja polttoainetäydeenyksen vuoksi. Myrskyn aikana laivan kannella ollut lastinkäsittelyssä käytetty kaivinkone oli nähtävästi irronnut kiinnityksistään ja repinyt mukanaan myös osan kansiluukuista, jolloin vettä alkoi virrata ruumaan ja laiva alkoi kallistua.

M/S Ulsund oli rakennettu vuonna 1971 Fredrikshavn Vaerft & Tordokin telakalla Tanskassa. Sen vetoisuus oli 1 572 brt ja koneteho 920 kW. Aluksen omisti Trond A. Kittilsen Shipping A/S, ja sen kotipaikka oli Brevik Norjassa. Alus oli vuonna 1987 muutettu itselastaavaksi ja -purkavaksi (self-loader) lisäämällä sen kannelle tätä varten Åkerman H16C -kaivinkone ja traverssi kiskoineen.

LähteetMuokkaa

Ulsundin rahtaajana oli Raumalainen Rofera Oy