Lyyrypyrstö
Lyyrypyrstö (Menura novaehollandiae) on suurikokoinen australialainen lintu. Lajin koiraiden tuntomerkkinä on näyttävä pyrstö. Lyyrypyrstö kykenee matkimaan täydellisesti erilaisia ääniä.
| Lyyrypyrstö | |
|---|---|
 |
|
| Uhanalaisuusluokitus | |
|
|
|
| Tieteellinen luokittelu | |
| Domeeni: | Aitotumaiset Eucarya |
| Kunta: | Eläinkunta Animalia |
| Pääjakso: | Selkäjänteiset Chordata |
| Alajakso: | Selkärankaiset Vertebrata |
| Luokka: | Linnut Aves |
| Lahko: | Varpuslinnut Passeriformes |
| Heimo: | Lyyrypyrstöt Menuridae |
| Suku: | Lyyrypyrstöt Menura |
| Laji: | novaehollandiae |
| Kaksiosainen nimi | |
|
Menura novaehollandiae |
|
| Katso myös | |
Ulkonäkö ja laulu
muokkaaLyyrypyrstö on fasaanin kokoinen, se kasvaa noin metrin pitkäksi. Se on väriltään ruskea, mutta koiraalla pyrstön reunasulat ovat pidentyneet, voimakaskuvioiset ja kaartuvat sen laulaessa ruumiin ylle. Pienemmän naaran pyrstö on vaatimattomampi.[2]
Lyyrypyrstön ääntely vaihtelee yksilöstä toiseen. Ne pystyvät matkimaan monia erilaisia ääniä. Lyyrypyrstö laulaa lähellä maata ja aloittaa noin puoli tuntia ennen auringonnousua. Asutusten lähellä lyyrypyrstön ääntely voi olla riesaksi.[2]
Levinneisyys
muokkaaLyyrypyrstöä tavataan yleisenä sademetsissä ja muissa rehevissä metsissä Australian itärannikolla Tasmaniasta Etelä-Queenslandiin.[2]
Lisääntyminen
muokkaaMolemmat sukupuolet valtaavat reviirin ja etsivät useita parittelukumppaneita. Koiras yrittää vallata mahdollisimman monta naarasta. Naaras rakentaa pesän huhti- lokakuussa matalalle ja vuoraa sen sammaleilla. Se munii yhden munan jota se hautoo yksin kuusi viikkoa. Poikaset pysyvät pesässä 6-10 viikkoa ja itsenäistyvät 9 kuukauden ikäisinä.[2]
Ravinto
muokkaaLyyrypyrstö syö hyönteisiä, kotiloita, matoja ja hämähäkkejä joita se nokkii lehtikarikkeen joukosta.[2]
Lähteet
muokkaa- ↑ BirdLife International: Menura novaehollandiae IUCN Red List of Threatened Species. Version 2013.2. 2012. International Union for Conservation of Nature, IUCN, Iucnredlist.org. Viitattu 25.1.2014. (englanniksi)
- ↑ a b c d e Jan Pedersen: Maailman eläimet äänessä, s. 159. Suomentanut Iiris Kalliola. Helsinki: Tammi, 2011. ISBN 978-951-31-6233-7.
Aiheesta muualla
muokkaa- ITIS: Menura novaehollandiae (englanniksi)