Luostarikoulut (lat. scholae monasticae tai scholae clausrales) olivat eurooppalaisten luostarien yhteydessä toimineita kouluja.[1] Keskiajan alussa ne olivat ainoita kouluja ja keskiajan lopulla niillä oli keskeinen asema tuomiokirkko- ja katedraalikoulujen ohella.[2] Ensimmäiset luostarikoulut perustettiin 300-luvulla.[1] Benediktiinit perustivat luostarikouluja 500-luvulta alkaen kouluttamaan munkeiksi aikovia poikia (lat. pueri oblati).[2] Kirkon kasvatustyön tarkoituksena ei ollut yleisen oppineisuuden lisääminen, vaan oman henkilökunnan kouluttaminen. Luostarikoulujen aikaan maallisen koulutuksen muotona oli sotilastaitoihin tähtäävä ritarikasvatus.[3]

Opetusmenetelmänä luostarikouluissa oli ulkoluku ja oppilaat harjaantuivat uskonasioihin myös jäljentäessään kirkkoisien ja klassikkojen kirjoituksia aikana, jolloin ei tunnettu kirjapainotaitoa.[3] Opetuskielenä oli latina. Oppiaineina oli usein vain kolme ”seitsemästä vapaasta taiteesta” (artes liberales) eli latinan kielioppi (grammatiikka), puhetaito (retoriikka), väittelytaito (dialektiikka), matematiikka, geometria, tähtitiede (astronomia) ja musiikki.[2]

Luostarikoulujen oppilaiksi otettiin 800-luvulta lähtien myös maallikkoja, vaikka pääosa oppilaista olikin munkeiksi aikovia. Tällöin niissä oli toisistaan eristetty sisäkoulu (schola interior) ja ulkokoulu (schola exterior).[2]

Lähteet

muokkaa
  1. a b Uusi tietosanakirja, Tietosanakirja oy 1960–1966, hakusana luostarikoulut.
  2. a b c d Otavan iso tietosanakirja, Otava 1960–1965, hakusana luostarikoulut.
  3. a b Spectrum, WSOY 1976–1983, ISBN 951-0-07239-7, hakusana kasvatuksen historia, osa 5, sivu 177.