Avaa päävalikko

Lukumerkki

kirkonkirjojen lukutaitomerkintä
Tämä artikkeli kertoo kirkonkirjojen merkinnästä. Lukumerkki tarkoittaa myös numeroa.
Lukumerkkejä Jokioisten seurakunnan rippikirjassa 1695–1740.

Lukumerkki on kirkonkirjoissa käytetty merkintä, jolla ilmaistaan seurakuntalaisten luku- tai muuta taitoa.[1][2]

Lukumerkit olivat aluksi kirjavia, mutta 1700-luvulla vakiintui hyvän osaamisen merkiksi rasti eli ”täysiristi” ╳. Huonommin osaava sai osan rastista, esimerkiksi pelkän vinoviivan eli ”puoliristin” ╱ tai ╲, taikka vinoviivan ja pisteitä.[1][2][3]

J. E. Hyötyniemi on tilastoinut Jokioisten lukuluettelon merkkejä 1700-luvun taitteesta ja todennut, että enimmäkseen käytettiin ristiä ja puoliristiä. Vähäisessä määrin käytettiin niiden kolmisakaraista välimuotoa. Pisteellisiä merkkejä, kuten vinoviivaa kahdella pisteellä tai kahta pistettä, esiintyi ”ylen harvoissa tapauksissa”.[2]

LähteetMuokkaa

  1. a b Otavan iso tietosanakirja. Osa 5, hakusana lukumerkit. Helsinki: Otava, 1963.
  2. a b c J. E. Hyötyniemi: Kristillisyyden taito Jokioisten seurakunnassa ennen ison vihan aikaa, s. 167–188. Teoksessa Lounais-Hämeen kotiseutu- ja museoyhdistyksen vuosikirja V. Forssa: Lounais-Hämeen Kotiseutu- ja Museoyhdistys, 1929. Teoksen verkkoversio (viitattu 30.5.2019).
  3. Eeva Lahti: Henkilöhistorian tietokannat ja esimerkki niiden käytöstä historiantutkimuksessa, s. 10. Pro gradu -tutkielma. Jyväskylä: Jyväskylän yliopisto, 2001. Teoksen verkkoversio (viitattu 30.5.2019).