Lukujärjestys

Lukujärjestys eli työjärjestys on kouluissa käytettävä aikasuunnitelma, josta oppilaat ja opettajat voivat katsoa milloin heillä on minkäkin oppiaineen oppitunti. Lukujärjestykset suunnitellaan yleensä ennen lukukauden alkua ja jaetaan kaikille asianosaisille. Kullakin vuosikurssilla on oma lukujärjestyksensä. Luokattomassa koulussa opiskelijat tekevät itse omat lukujärjestyksensä valitsemalla ns. kurssitarjottimelta kursseja. Tällöin lukujärjestys muodostuu viikon sisällä useasti toistuvista kiertotunneista, ja jokainen valittu kurssi asettuu jonkin kiertotunnin sisään. Näin lukio-opiskelijat voivat luoda omat lukujärjestyksensä.

Lukujärjestykset on suunniteltu ensisijaisesti oppilaita varten. Oppitunnit sijaitsevat lukujärjestyksessä niin, että oppilaalle tulee mahdollisimman vähän ns. hyppytunteja eli tunteja, jolloin oppilailla ei ole mitään oppituntia. Pitää myös ottaa huomioon, että opettajilla on sujuva lukujärjestys eikä esimerkiksi kahta samanaikaista tuntia. Tietyt luokkatilat voivat olla niin varattuja, että niiden varaukset vaikuttavat lukujärjestykseen. Opettajien toiveet pyritään ottamaan huomioon lukujärjestyksiä suunniteltaessa. Lukujärjestysten teko on monitahoinen suunnitteluprosessi, joka vaatii tekijältä avaruudellista ajattelukykyä. Lukujärjestys on aina kompromissi eri henkilöiden eri tarpeiden välillä. Lukujärjestyksen suunnitteluun on olemassa myös tietokoneohjelmia.

Lukujärjestykset ovat hyvin usein koulun kotisivuilla nähtävänä sähköisessä muodossa. Sieltä oppituntien tarkistaminen onkin järkevää sellaisissa kouluissa, joissa kursseihin ja oppitunteihin tulee paljon muutoksia lukukauden aikana.

Peruskoulun jälkeisissä oppilaitoksissa opiskelijaryhmillä on pakollisia ja valinnaisia kursseja. Näiden kurssien oppitunnit voivat olla eroteltu eri lukujärjestyksiin.

Lukujärjestyksen rakenne

Lukujärjestys on tavallisesti kaksiulotteinen taulukko. Pystysarakkeilla on viikonpäivät. Normaalisti oppitunteja on maanantaista perjantaihin. Joskus myös lauantaisin. Vaakariveillä on kellonajat. Tunti on tavallisesti 45 minuutin pituinen. Tuntien välillä on lyhyt välitunti. Tunnit voivat olla ryhmitelty kahden oppitunnin pituisiksi, jonka jälkeen on välitunti.

Lain mukaan perusopetuksessa ja lukiokoulutuksessa oppitunnin pituus on 60 minuuttia, ja siitä vähintään 45 minuuttia on käytettävä opetukseen loppuajan jäädessä välituntiajaksi. Monissa Suomen lukioissa on käytössä ns. 75 minuutin oppitunti, jolloin normaalisti lukioissa yleisessä käytössä olevan 5-jaksonjärjestelmän mukaiset 5 viikoittaista kurssin oppituntia (5*45 minuuttia = 225 minuuttia) on järjestetty kolmeksi viikoittaiseksi 75 minuutin mittaiseksi oppitunniksi (3*75 minuuttia = 225 minuuttia).

Ruokailuaikaa on järjestetty normaalia välituntia pidempi aika, yleensä 30–60 minuuttia. Lukujärjestyksessä voi olla myös ns. iltatunteja normaalin toimistoajan jälkeen.

Lukujärjestyksessä oppitunneista on tieto, minkä aiheen oppitunti on kyseessä. Oppitunnin luokasta on myös tieto, missä opetus järjestetään. Lukujärjestyksessä on opettajan nimi, joka opettaa kyseistä aihetta. Toisen asteen kouluissa, ammattikorkeakouluissa ja yliopistoissa oppitunnista on myös kurssin toteutusnumero näkyvillä. Oppitunnissa voi olla myös opetettavan ryhmän tunnus.

Lukujärjestykset perusopetuksen alimpia luokkia lukuun ottamatta on yleensä tehty periodeittain tai jaksoittain. Jokaisella periodilla on oma lukujärjestyksensä. Yksi kurssi voi kestää useita periodeja.

Lukujärjestystyyppejä

Erilaisia lukujärjestyksiä on

oppilaan lukujärjestys
opettajan lukujärjestys
luokkatilan lukujärjestys
oppilasryhmän lukujärjestys

Lukujärjestyksen teon ongelmia

Lukujärjestys on tehtävä taloudellisesti. On tuhlausta, jos ryhmiä joudutaan pienentämään sen vuoksi, ettei kaikille ryhmään kuuluville oppilaille sopivaa aikaa pystytä järjestämään.
Lukujärjestys yleensä tehdään siten, että se sopii opetuksen järjestäjän (kunnan antamaan) tuntikehykseen. Jos tuntikehyksestä jää tunteja "yli", ne voidaan käyttää erityisopetukseen ja muuhun resurssiin, joilla voidaan tukea oppilaan oppimista.
Yhtä oppiainetta ei voi olla määrättömän monta tuntia yhtenä päivänä. Oppilaat väsyvät.
Koulupäivä ei voi olla liian pitkä. Tuntimäärä saisi mielellään olla jakautunut tasaisesti eri päiville.
Laboratoriotyöskentelyn tunnit pitäisi muodostaa kaksois- tai kolmoistunneista, sillä laitteiden esille ottaminen ja asettelu työskentelyä varten vie aikaa – itse työskentelykin voi vaatia yhtäjaksoista pitkää aikaa. Pelkät yksittäistunnit tekevät muutenkin työskentelystä pirstaleista.
Jotkut aineet vaativat tiettyä luokkatyyppiä, esimerkiksi tietokoneluokkaa tai laboratoriota.
Keskipäivän tunnit ovat halutuimpia, mutta kaikki eivät voi saada vain niitä.
Oppilaiden valinnaiset ainevalinnat eivät voi osua päällekkäin toisten (valinnaisten tai pakollisten) tuntien kanssa.
Esimerkiksi evankelis-luterilainen uskonto on vaikea sijoittaa lukujärjestykseen niin, ettei uskonnottomille tulisi hyppytuntia. Sama koskee äidinkieltä niiden oppilaiden osalta, jotka eivät osallistu suomi äidinkielenä -opetukseen.
Opettajilla voi olla aikoja tai päiviä, jolloin he eivät ole käytettävissä opetukseen, esimerkiksi useiden koulujen yhteinen opettaja.
Jos koulu on hajautettu eri kampuksiin, oppilaiden ja opettajien liikkumiset niiden välillä olisi minimoitava.
Luokkatiloja voi olla varattu ulkopuolisille. Esimerkiksi liikuntasali on varattu urheiluseuran harjoituksiin.
Joissakin kouluissa saman ryhmän oppitunnit pyritään keskittämään yhteen "kotiluokkaan".
Opettajilla on paljon kokouksia, joille tulisi varata oppitunneista vapaa erityinen aika.
Usein ns. laboratoriotunnit pidetään pienemmissä ryhmissä kuin perusopetusryhmä. Näiden tuntien toteuttaminen "taloudellisesti" on usein hyvin haasteellista.

Aiheesta muualla

Robertus J. Willemen, School timetable construction, Algorithms and complexity (Koululukujärjestyksen rakentaminen, menetelmät ja monimutkaisuus)