Luhtakannussinisiipi

perhoslaji

Luhtakannussinisiipi, vanhemmassa kirjallisuudessa ranskankannussinisiipi, (Cupido alcetas) on pieni päiväperhonen, joka kuuluu sinisiipisten perhosten heimoon. Sen löysi Itävallasta Johann Centurius Hoffmannsegg vuonna 1804.

Luhtakannussinisiipi
Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumaiset Eucarya
Kunta: Eläinkunta Animalia
Pääjakso: Niveljalkaiset Arthropoda
Alajakso: Kuusijalkaiset Hexapoda
Luokka: Hyönteiset Insecta
Lahko: Perhoset Lepidoptera
Alalahko: Glossata
Osalahko: Erilaissuoniset Heteroneura
Yläheimo: Päiväperhoset Papilionoidea
Heimo: Sinisiipiset Lycaenidae
Suku: Cupido
Laji: alcetas
Kaksiosainen nimi

Cupido alcetas
(Hoffmannsegg, 1804)

Synonyymit
  • Everes alcetas
Katso myös

  Luhtakannussinisiipi Commonsissa

Koko ja ulkonäkö

muokkaa

Luhtakannussinisiipi on pienikokoinen perhonen, jonka koiraiden siivet ovat kirkkaan siniset ja siiven ulkoreunassa on hyvin kapea musta reunus ja valkoiset siipiripset. Takasiiven yläpinnalla on usein tumma reunatäplä. Naaraiden siivet ovat tummanruskeat, mutta tyvestä sinihohtoiset. Siipien alapinnat ovat vaaleanharmaat, tyvestä sinihärmäiset. Takasiiven tyviosassa on pari mustaa, valkoreunaista täplää ja jokaisen siiven keskellä kaarimaisesti venynyt musta, valkoreunainen täplä. Sekä etu- että takasiiven poikki kulkee rivi mustia, valkoreunuksisia täpliä, jotka ovat usein hieman sameita ja takasiivessä on korkeintaan yksi oranssi reunatäplä, joka voi myös puuttua kokonaan. Molemmilla sukupuolilla on takasiiven ulkoreunassa pieni, ohut kannus. Siipiväli 28–31 mm.[1][2]

Varsin samannäköinen laji on kannussinisiipi (Cupido argiades).[2]

Levinneisyys ja lentoaika

muokkaa

Luhtakannussinisiipeä tavataan paikoittaisesti Etelä- ja Keski-Euroopassa sekä idässä Keski-Aasiaan saakka. Suomea lähimmät esiintymät ovat Venäjällä Laatokan itä- ja koillispuolella ja Venäjällä sitä tavataan Komin korkeudella saakka. Idässä levinneisyys ulottuu Altaille. Aikuiset yksilöt lentävät huhtikuusta syyskuuhun. Etelä-Euroopassa lajilla on kolme sukupolvea kesän aikana.[3][2][4][5]

Suomessa luhtakannussinisiipi on tavattu yhden kerran heinäkuussa 1974 Imatralla. Laji tunnistettiin perhoskirjaan otetusta valokuvasta vasta vuonna 1996. Muista Pohjoismaista lajia ei ole tavattu.[3][4][2][6]

Elinympäristö ja elintavat

muokkaa

Laji viihtyy korkeaa heinää kasvavilla niityillä ja ojanpientareilla. Alpeilla laji elää 1 000 metrin korkeuteen saakka. Perhoset viettävät paljon aikaa istuen kasveilla. Välillä ne lentävät lyhyitä tai pitempiä pyrähdyksiä nopeasti lähellä maanpintaa, mikä tekee lajista vaikeasti havaittavan.[2][5][4]

Toukka on myrmekofiili ja vaatii elinympäristössään esiintyvän Formica-suvun muurahaisia. Muurahaiset suojelevat makeaa eritettä tuottavaa perhostoukkaa.[3]

Ravintokasvi

muokkaa

Toukan ravintokasveja ovat hernekasvit, erityisesti hiirenvirna (Vicia cracca), mutta myös kirjonivelvirna (Securigera varia) ja rohtovuohenherne (Galega officinalis).[2][4]

Lähteet

muokkaa
  1. Lionel G. Higgins, Norman D. Riley, suom. Olavi Sotavalta: Euroopan päiväperhoset, s. 264. Kustannusosakeyhtiö Tammi, 1973. ISBN 951-30-2311-7
  2. a b c d e f Nationalnyckeln till Sveriges flora och fauna. Fjärilar: Dagfjärilar. Hesperiidae – Nymphalidae, s. 194–195. ArtDatabanken, SLU, 2005. ISBN 91-88506-51-7
  3. a b c Suomen Perhostutkijain Seura ry: Ranskankannussinisiipi (Cupido alcetas) (Arkistoitu – Internet Archive)
  4. a b c d Kimmo Silvonen, Morten Top-Jensen & Michael Fibiger: Suomen päivä- ja yöperhoset – maastokäsikirja, s. 138. BugBook Publishing, 2014. ISBN 978-87-993512-9-9
  5. a b Jari-Pekka Kaitila: Kuka ehtii ensiksi? Baptria, 2009, 34. vsk, nro 1, s. 32. Suomen Perhostutkijain Seura.
  6. Perhosviki (Arkistoitu – Internet Archive)

Aiheesta muualla

muokkaa