Luettelo televisiosarjan Puumanainen jaksoista

Wikimedia-luetteloartikkeli

Tämä on luettelo televisiosarjan Puumanainen jaksoista. Sarjan ensimmäinen jakso esitettiin ABC-kanavalla Yhdysvalloissa 23. syyskuuta 2009.

Puumanainen-sarjan logo.

Tähän mennessä jaksoja on esitetty yhteensä 63.

Sarjan jaksot on kahta poikkeusta (jaksot Pilot ja Everything Man) lukuun ottamatta nimetty Tom Pettyn laulujen mukaan.

Tuotantokaudet muokkaa

Kausi Jaksot Esitysvuodet Katsojia USA:ssa DVD:n julkaisupäivä
Alue 1 Alue 2
1 24 20092010 7,34 milj. 17. elokuuta 2010 27. syyskuuta 2010
2 22 20102011 ei tiedossa ei tiedossa ei tiedossa
3 15 2012 ei tiedossa ei tiedossa ei tiedossa
4 15 2013 ei tiedossa ei tiedossa ei tiedossa

Ensimmäinen tuotantokausi (2009–2010) muokkaa

Jakso
(sarja)
Jakso
(kausi)
Alkuperäinen nimi Suomenkielinen nimi Ohjaus Käsikirjoitus Esityspäivä (USA)
1
1
Pilot Miesmarkkinoilla Bill Lawrence Kevin Biegel
Bill Lawrence
23. syyskuuta 2009
Jules Cobb on nelikymppinen, vastikään eronnut 17-vuotiaan pojan yksinhuoltaja, joka on kyllästynyt elämänsä tylsyyteen. Räväkän assistenttinsa Laurien avustamana Jules päättää tehdä paluun treffielämään. Julesin nolostuttava käytös ei ilahduta hänen poikaansa Travisia, eikä tilannetta helpota myöskään se, että Julesin ex-mies Bobby roikkuu yhä Julesin elämässä. Julesin naapurissa asuu ärsyttävä mutta komea Grayson, joka on myös vastikään eronnut ja deittailee nuorempia naisia.
2
2
Into the Great Wide Open Menetettyjen muistojen metsästys Chris Koch Bill Lawrence 30. syyskuuta 2009
Julesia harmittaa, kun hänen nuoruutensa kului lapsen kasvattamiseen. Laurie vie Julesin mukanaan baariin, ja Ellie tuntee kateuden pistoksen. Jules joutuu kuitenkin pian huomaamaan, ettei jaksa bailata enää parikymppisen tavoin.
3
3
Don't Do Me Like That Suuret odotukset Gail Mancuso Kevin Biegel 7. lokakuuta 2009
Kymmenen treffiä on kulunut, ja Jules on viimein valmis sänkyyn Joshin kanssa. Tarkoin valmisteltu ilta menee kuitenkin mönkään, kun sängyssä ei sujukaan odotusten mukaisesti. Laurie ja Ellie opettavat Julesille, että välillä kannattaa olla itsekäs.
4
4
I Won't Back Down Seksiä ja videonauhaa Michael Spiller Chrissy Peitroch
Jessica Goldstein
14. lokakuuta 2009
Jules erehtyy mainitsemaan pitävänsä Graysonia seksikkäänä. Ellie on masentunut iän tuomista muutoksista kehoon, eikä tilannetta auta se, että Andy kärttää häneltä seksivideota.
5
5
You Wreck Me Kenttäennätys Jamie Babbit Linda Videtti Figueiredo 21. lokakuuta 2009
Jules tahtoo Graysonin ja Bobbyn tutustuvan toisiinsa paremmin golfpelin avulla. Peli päättyy kuitenkin nolosti, kun Grayson onnistuu rikkomaan Bobbyn kenttäennätyksen. Josh tahtoo, että Jules suutelee häntä julkisesti. Jules myöntyy, mutta tahtoo ensin opettaa Joshille paremman suutelutekniikan. Travis saa tietää äitinsä ja Joshin suhteesta.
6
6
A Woman In Love (It’s Not Me) Miten mies jätetään? Ken Whittingham Ryan Koh 28. lokakuuta 2009
Josh kertoo Julesille rakastavansa tätä, joten Julesin mielestä on aika pistää suhden poikki. Jules ei kuitenkaan tahtoisi loukata Joshia, joten suhteen päättäminen tuottaa vaikeuksia.
7
7
Don't Come Around Here No More Yksin olemisen vaikeus Sanjay Shah Sanjay Shah 4. marraskuuta 2009
Jules ja Grayson lyövät vetoa siitä, ettei Jules pysty viettämään kokonaista päivää aivan yksin. Vedosta huolimatta Jules päättää järjestää lauantain kunniaksi grillijuhlat – Graysonilta salaa tietenkin.
8
8
Two Gunslingers Villi synttäriviikonloppu Phil Trail Mary Fitzpatrick 18. marraskuuta 2009
Jules, Ellie ja Laurie lähtevät yhdessä viikonloppumatkalle juhlistamaan Julesin 41-vuotissyntymäpäivää. Matkasta on kuitenkin tulla pelkkä fiasko, kun Ellie ja Laurie ovat jatkuvasti tukkanuottasilla. Grayson, joka on lupautunut katsomaan Travisin perään Julesin poissa ollessa, joutuu Travisin huijauksen kohteeksi ja tulee paljastaneeksi nolon yksityiskohdan nuoruudestaan.

Huomio: Bobby Cobb (Brian van Holt) ei esiinny lainkaan tässä jaksossa.

9
9
Here Comes My Girl Kiitospäivän draama Lee Shallat-Chemel Sam Laybourne 25. marraskuuta 2009
Travis tuo tyttöystävänsä Kylien kiitospäivän aterialle kotiin, mutta ilta on mennä mönkään, kun Jules päättää pitää pojallensa seksivalistusta. Bobby ja Grayson huomaavat olevansa molemmat kiinnostuneita Julesista ja ottavat yhteen.
10
10
Mystery Man Salaperäinen mies John Putch Christine Pietrosh
Jessica Goldstein
Kevin Biegel
9. joulukuuta 2009
Ellie testaa luottamustaan Andyyn jättämällä heidän vauvansa Andyn vastuulle kokonaiseksi päiväksi. Jules ärsyyntyy, kun varakas mies, Jeff (Scott Foley) ei tiedä, ostaako taloa vai ei. Pian Julesille selviää miehen jahkailun syy, kun Jeff suutelee häntä.
11
11
Rhino Skin Naisen syvin olemus Millicent Shelton Kate Purdy 6. tammikuuta 2010
Jules saa tietää Bobbyn seurustelevan Julesin ilkeän ihotautilääkärin, Amy Evansin (Lisa Kudrow), kanssa. Jules päättää suojella ex-miestään ja vaatii Amya lopettamaan suhteen. Andy opettaa Travisille naisista. Laurie tapaa tutustuu Smith Frankiin (Ryan Devlin).
12
12
Scare Easy Seurustelupaineita Chris Koch Kevin Biegel 13. tammikuuta 2010
Jeff tahtoisi hänen ja Julesin suhteen vakiintuvan kunnolla, mutta Jules ei ole vielä valmis vakavaan seurusteluun ja pistää suhteen poikki. Grayson ja Laurie ajautuvat yllättäen sänkyyn. Andy huomaa sattumalta Graysonin ja Laurien suudelman ja ahdistuu, kun saa harteilleen jälleen uuden salaisuuden.
13
13
Stop Dragging My Heart Around Seksiä eksän kanssa Michael McDonald Mara Brock Akil 20. tammikuuta 2010
Jules hakee lohtua ex-miehestään Bobbysta, ja pari ajautuu sänkyyn. Bobby joutuu pettymään, kun Jules ei tahdo heidän välilleen enää sen enempää. Graysonin kanssa sängyssä ollut Laurie järkyttyy, kun tajuaa Julesin pitävän Graysonia potentiaalisena seurustelukumppaninan joskus tulevaisuudessa. Travisin ja Kylien yhteinen ilta ei mene suunnitelmien mukaan.
14
14
All the Wrong Reasons Kullankallis ystävyys Michael Spiller Peter Saji 3. helmikuuta 2010
Ellietä ärsyttää, kun Jules ei kuuntele lainkaan hänen murheitaan vaan keskittyy pelkästään oman elämänsä surkutteluun. Bobby hukuttaa Julesin aiheuttamia sydänsuruja bailaamalla, ja Grayson ja Andy tulevat ystävänsä tueksi. Travis tukee ja kannustaa Laurieta, joka tuntee tekevänsä elämänsä suhteen pelkästään huonoja päätöksiä.
15
15
When a Kid Goes Bad Kasvatusjuoni Michael McDonald Linda Videtti Figueiredo 10. helmikuuta 2010
On ystävänpäivä, ja ilman deittiä oleva Jules pyytää Graysonia seurakseen, mutta Grayson ilmoittaa inhoavansa ystävänpäivää. Jules ja Bobby eivät pääse yhteisymmärrykseen siitä, voiko Travis mennä juhliin vai ei. Laurie tapaa ensimmäistä kertaa Smithin isän.
16
16
What Are You Doin' In My Life? Päin pläsiä Gail Mancuso Jessica Goldstein
Chrissy Pietrosh
3. maaliskuuta 2010
Laurie tarvitsee takaajan lainalleen, mutta joutuu pettymään, kun hänen äitinsä Sheila (Beverly D'Angelo) ei tunnu olevan kiinnostunut tyttärensä auttamisesta. Laurien kiellosta huolimatta Jules ottaa yhteen Sheilan kanssa. Bobby joutuu naisen ryöstämäksi, kun taas Travisista tulee Barbin (Carolyn Hennesy) apulainen.
17
17
Counting On You Vain ystäviä Gail Mancuso Melody Derloshon 10. maaliskuuta 2010
Jules ja Grayson käyvät kiistelyä siitä, voivatko miehet ja naiset olla pelkästään ystäviä keskenään. Andy hankkii moottoripyörän – salaa Ellieltä. Bobby ja Travis käyvät yhdessä "kalastusretkellä".
18
18
Turn This Car Around Muutosten aika John Putch Kate Purdy 24. maaliskuuta 2010
Jules päättää jättää viinin juomisen kuukauden ajaksi, mutta huomaa, että hänen perheensä ja ystävänsä alkavat vältellä häntä. Andy on kateellinen, kun Bobby suuntaa kaiken huomionsa hankkimalleen Travis-koiralle. Grayson tapaa kiinnostavan naisen, Saran (Sheryl Crow).
19
19
Everything Man Älä ole pönttö! Michael McDonald Sam Laybourne 31. maaliskuuta 2010
Julesin uusi, upea kylpyhuone on valmistunut, ja Jules järjestää juhlat sen kunniaksi. Grayson tuo juhliin uuden tyttöystävänsä Saran ja järkyttää ystävänsä muuttuneella käytöksellään. Jules varoittaa Graysonia karkottamasta Saraa pois käytöksellään. Travis aloittaa valokuvausharrastuksen ja onnistuu samalla suututtamaan tyttöystävänsä. Andyn seksihimot aiheuttavat paineita Ellielle.
20
20
Wake Up Time Epämiellyttävä totuus John Putch Michael McDonald 14. huhtikuuta 2010
Travis ja Kylie eroavat, ja Jules lohduttaa surun murtamaa poikaansa. Kun selviää, että eron syynä olikin Travisin petos, Jules pelkää isän pahojen tapojen periytyneen myös pojalle. Andy huolestuu, kun hänessä ei tunnu olevan mitään samaa kuin hän pojassaan. Sara alkaa epäillä, että Graysonin ja Julesin välillä voisi joskus tapahtua jotakin enemmänkin ja lopettaa suhteen.
21
21
Letting You Go Eroahdistus Michael McDonald Mara Brock Akil 28. huhtikuuta 2010
Travis on suuren valinnan edessä, kun hänen pitäisi valita kahden yliopiston väliltä. Jules toivoisi Travisin jäävän lähelle kotia ja saa yllättäen tukea Graysonilta. Laurien poikaystävä Smith palaa takaisin, ja Laurie joutuu pohtimaan todellisia tunteitaan. Andy tahtoisi saada talon hetkeksi yksin itselleen ilman, että Ellie on määräämässä.
22
22
Feeling a Whole Lot Better Ystäviä etujen kera John Putch Sanjay Shah 5. toukokuuta 2010
Sänkyyn ajautuneet Jules ja Grayson tekevät sopimuksen: seksiä ilman sitoumuksia. Jules huomaa kuitenkin pian tahtovansa enemmän, ja pari aloittaa oikean seurustelun. Andy palkaa lastenhoitajan Ellien avuksi ja Bobby keksii erikoisen keinon tienata ylimääräistä rahaa.
23
23
Breakdown Salaisuuksia ja salaisia tekoja Bill Lawrence Bill Lawrence
Kevin Biegel
12. toukokuuta 2010
Travis valmistuu high schoolista. Travis valitaan pitämään puhe valmistujaisissa, ja Jules joutuu pettymään, kun Travis ei mainitse häntä puheessa laisinkaan. Ellie tekee yllättäen ystävällisen eleen Laurieta kohtaan, ja Bobby yrittää kerrankin olla häpäisemättä poikaansa.
24
24
Finding Out Suunnitelma on kaiken A ja O Michael McDonald Ryan Koh 19. toukokuuta 2010
Jules ja Grayson pohtivat, miten he kertoisivat Bobbylle seurustelustaan ilman, että satuttaisivat häntä. Grayson keksii viedä koko porukan rannalle, jossa lopulta Bobbyllekin selviää totuus. Bobby on järkyttynyt, mutta antaa lopulta suhteelle siunauksensa. Travis suututtaa Kylien unohtamalla heidän vuosipäivänsä ja joutuu Laurien ja Ellien avustuksella opettelemaan keinon suojautua naisten raivokohtauksilta.

Toinen tuotantokausi (2010–2011) muokkaa

Jakso
(sarja)
Jakso
(kausi)
Alkuperäinen nimi Suomenkielinen nimi Ohjaus Käsikirjoitus Esityspäivä (USA)
25
1
All Mixed Up Vapaapäivä Bill Lawrence Kevin Biegel
Bill Lawrence
22. syyskuuta 2010
Ellie on kateellinen Julesin uudelle terapeutille, Glennille (Jennifer Aniston), jonka kanssa Jules tulee niin hyvin toimeen. Laurie haluaa valmistella Travisia yliopistoa varten, ja kaksikko lyö vetoa siitä, kumpi pystyy pysymään valveilla pidempään. Bobbylla on edelleen sulattelemista Julesin ja Graysonin suhteessa.
26
2
Let Yourself Go Lähtö lähenee Michael McDonald Kevin Biegel 29. syyskuuta 2010
Travis on lähdössä yliopistoon opiskelemaan, ja Julesilla on vaikeuksia päästää pojastaan irti. Laurie opettaa Bobbya käyttämään tietokonetta. Ellie tahtoisi kertoa tarinoita vauvastaan, mutta pelkää muuttuvansa tylsäksi, pateettiseksi äitityypiksi, jota kaikki kammoavat.
27
3
Makin' Some Noise Kodinturvajoukot John Putch Sam Laybourne 6. lokakuuta 2010
Yksineloon totuttautuva Jules suuntaa kaiken huomionsa Graysoniin. Julesin käytös ahdistaa Graysonia, ja Grayson laatii suunnitelman, jonka avulla hän yrittää suunnata Julesin huomion muihin asioihin. Myös Travisilla on vaikeuksia suhtautua uuteen tilanteeseen, ja Bobby-isä rientää yliopistoon poikansa tueksi – eikä tahdo lähteä pois kulumallakaan. Ellie ei tahdo ystävystyä Stanin uuden lastenhoitajan kanssa.
28
4
The Damage You've Done Miekannielijät John Putch Chrissy Pietrosh
Jessica Goldstein
13. lokakuuta 2010
Travis ja Kylie ovat sopineet, että voivat tapailla myös muita ihmisiä, mutta Travis alkaa epäillä suhteen toimivuutta. Jules saa viimeinkin kuulla Graysonin ja Laurien viettämästä yhteisestä yöstä, eikä tiedä, kenelle hänen pitäisi olla vihainen. Kun Jules kuulee Laurien menneen sänkyyn Graysonin kanssa, vaikka tiesi Julesin kiinnostuksesta Graysonia kohtaan, Jules päättää sulkea Laurien pois elämästään. Smith joutuu myöntämään, ettei rakasta Laurieta ja lopettaa suhteen. Laurie musertuu erosta ja Jules heltyy lopulta antamaan anteeksi.
29
5
Keeping Me Alive Ei enää elatusmaksuja Michael McDonald Sanjay Shah 20. lokakuuta 2010
Bobby tahtoo vihdoinkin tulla toimeen ilman Julesin rahallista avustusta. Jules kuitenkin tahtoo Bobbyn edelleen olevan riippuvainen hänestä. Smithin kanssa eronnut Laurie vakuuttaa pärjäävänsä, mutta Andy ja Grayson ovat varmoja siitä, että Laurie on rikki sisältä. Ellie uskoo olevansa muita fiksumpi.
30
6
You Don't Know How It Feels Isin tyttö Michael McDonald Blake McCormick 27. lokakuuta 2010
Julesin isä Chick (Ken Jenkins) tulee vierailulle. Julesia harmittaa hänen etäiset välinsä isäänsä, joten Jules tekee kaikkensa, jotta vierailu sujuisi täydellisesti. Grayson järjestää baarissaan halloweenin kunniaksi naamiaiset, joihin kaikki pukeutuvat. Laurie yrittää saada Travisin myöntämään, että tämä pitää edelleen halloweenista. Bobby yrittää vakuuttaa Ellien siitä, että hän kykenisi huolehtimaan Stanista, mikäli Andylle ja Ellielle sattuisi jotakin.
31
7
Fooled Again (I Don't Like It) Lahjakuiskaaja John Putch Peter Saji
Melody Derloshon
3. marraskuuta 2010
Jules täyttää 42 vuotta. Joka vuosi Ellie on keksinyt parhaan lahjan Julesille, ja Laurie ja Grayson päättävät liittoutua päihittääkseen hänet. Andy ja Jules huomaavat, etteivät he oikeastaan tunne toisiaan ja yrittävät korjata tilanteen. Travis opettaa isäänsä käyttämään nenähuuhtelukannua.
32
8
Little Girl Blues Hai hyökkää Michael McDonald Kate Purdy 17. marraskuuta 2010
Travis tuo uuden tyttöystävänsä Kirstenin (Collette Wolfe) ensimmäistä kertaa Julesin luokse. Jules ei innostu uudesta tyttöystävästä, kun tajuaa, että kuka tahansa Travisin tulevista tyttöystävistä saattaa olla hänen tuleva miniänsä. Graysonin kodista tulee "umpikujajengin" uusi oleskelupaikka.
33
9
When the Time Comes Onnelliset optimistit Bruce Leddy Mary Fitzgerald 24. marraskuuta 2010
Jules tunnustaa ensimmäistä kertaa Graysonille rakkautensa. Kun Grayson ei reagoikaan mitenkään, Jules päättää savustaa Graysonilta rakkaudentunnustuksen järjestämällä romanttisen kiitospäivänaterian. Laurie ja Ellie yrittävät saada Andyn optimistisen asenteen nujerrettua. Bobby loukkaantuu, kun huomaa, etteivät muut aina saa selvää hänen puheestaan.
34
10
The Same Old You Uusi elämä Bobbylly Michael McDonald Ryan Koh 8. joulukuuta 2010
Jules tahtoo Bobbyn saavan entisen itseluottamuksensa takaisin ja vaatii häntä osallistumaan golfkilpailuun. Ellie ja Grayson penkovat salaisuuksia toistensa menneisyyksistä. Kirsten on kateellinen Travisin ja Laurien läheisille väleille.
35
11
No Reason to Cry Kyyhkyläiset Gail Mancuso Gregg Mettler 5. tammikuuta 2011
Kun Grayson ei kykene samaistumaan Julesin tuntemuksiin, Jules alkaa kyseenalaistamaan, ovatko he liian erilaisia toisilleen ollakseen yhdessä. Grayson tunnustaa viimein Julesille rakkautensa: juuri heidän erilaisuutensa tekee heistä sopivan parin. Kirsten onnistuu puheillaan pilaamaan Bobbyn golftaidot. Ellie suuttuu, kun Andy käyttää heidän vitsiään Laurieen.
36
12
A Thing About You Tyttöjen välisestä ystävyydestä Gail Mancuso Mary Fitzgerald
Kate Purdy
12. tammikuuta 2011 (Kanada)
19. tammikuuta 2011 (USA)
Kirsten sanoo Travisille, että tämä voisi välillä olla hieman romanttisempi. Bobby loukkaantuu, kun Travis hakee neuvoja Graysonilta eikä isältään. Jules lupaa, että Laurie saa viettää viikonlopun luonaan remontin ajan. Laurien käytös ajaa Julesin raivon partaalle ja Jules päätyy haukkumaan Laurien – ja katuu, kun Laurie kertoo, että hän valehteli remontista saadakseen viettää enemmän aikaa Julesin kanssa. Ellie tuntee sielunkumppanuutta viinibaarin omistavan Waynen (Michael McDonald) kanssa, mutta kun Wayne haukkuu Julesia Ellien kuullen, Ellie päätyy puolustamaan ystäväänsä.
37
13
Lost Children Lapsettaa Michael McDonald Ryan Koh
Sam Laybourne
26. tammikuuta 2011
Julesin suunnittelema elokuvailta peruuntuu, mutta Jules keksii korvaavaa tekemistä porukalle: eräänlaista piilosleikkiä. Peli ei käynnisty mutkattomasti, kun Ellie haukkuu Julesin "ilkeäksi diktaattoriksi", joka päättää, mitä muut tekevät. Bobby ei uskalla esitellä ystävilleen uutta tyttöystäväänsä, koska pelkää heidän suhtautuvan tähän negatiivisesti. Graysonille selviää, miksi Andylla on jotakin Graysonia vastaan.
38
14
Cry to Me Saat miehen kyyneliin Bruce Leddy Melody Deloshon 2. helmikuuta 2011
Jules tahtoisi Graysonin avautuvan hänelle enemmän tunteistaan. Travisilla on vaikeuksia hankkia Kirstenille tämän toivomaa ystävänpäivälahjaa, ja Laurie sekä Bobby tulevat hänen avukseen. Ellie ei tahdo viettää ystävänpäivää, ja Andy järjestääkin itselleen "treffit" Bobbyn kanssa.
39
15
Walls Aikakapseli Bill Lawrence Sean Lavery 18. huhtikuuta 2011
Kirsten on saanut uuden työpaikan Chicagosta, mikä surettaa Travisia. Jules tajuaa, että Travis saattaa suunnitella Kirstenin kosimista, jotta saisi tämän jäämään. Jules päättää puuttua peliin, mutta Ellie estää häntä ja vaatii Julesia antamaan Travisille vapauden tehdä itse omat päätöksensä. Bobby tarvitsee rahaa, ja Laurie keksii idean ruveta markkinoimaan Pennitölkki-peliä. Andy ja Grayson väittelevät siitä, yrittävätkö naiset iskeä Andya.
40
16
Baby's a Rock 'N' Roller Maija Poppanen Michael McDonald Peter Saji 20. huhtikuuta 2011
Jules väittää Ellielle, että lapsen kasvattaminen on helpompaa nelikymppisenä kuin kaksikymppisenä ja suostuu ottamaan Stanin hoitoon päiväksi osoittaakseen olevansa oikeassa. Jules kuitenkin huomaa, ettei hän enää jaksaisikaan hoitaa lasta, mutta sen sijaan Graysonin isähaaveet heräävät. Laurie kaipaa entistä villiä elämäänsä ja tekee paluun yöelämään Andyn avustuksella. Bobby yrittää keksiä keinon herätä aikaisemmin golfaamaan, mutta ei suostu ottamaan Travisin apua vastaan.
41
17
You're Gonna Get It Henkimaailman hommia Michael McDonald Michael McDonald 27. huhtikuuta 2011
Jules nolaa itsensä julkisella paikalla ja menee aivan lukkoon. Andy ja Travis lähtevät Bobbyn tueksi golfturnaukseen, joka kuitenkin päättyy Bobby osalta katastrofiin. Bobby ei kuitenkaan lannistu, ja päätyy opettamaan Julesille vinkkejä siitä, kuinka selvitä noloista tilanteista. Grayson ja Ellie hämmästyvät, kun Laurie rökittää heidät triviapelissä.
42
18
Lonesome Showdown Kosto on suloinen Bruce Leddy Sanjay Shah
Blake McCormick
4. toukokuuta 2011
Laurie kyllästyy siihen, kun kaikki naljailevat aina toisilleen ilman seurauksia. Laurie kehittelee "neuvoston", joka päättää tilanteeseen sopivan rangaistuksen. Jules ja Bobby vaihtavat asuntoja viikonlopun ajaksi, mutta alkeellinen elämä veneellä ei oikein suju ylellisyyksiin tottuneelta Julesilta. Travis kosii Chicagoon muuttavaa tyttöystäväänsä Kirsteniä ja musertuu, kun Kirsten ei vastaakaan myöntävästi.

Huomio: Lou Diamond Phillips tekee jaksossa lyhyen cameo-roolin.

43
19
Damaged by Love Rakkaus raatelee Michael McDonald Aaron Ho 11. toukokuuta 2011
Jules ja Bobby yrittävät keksiä keinoa, jolla saisivat Travisin unohtamaan sydänsurunsa, mutta edes isoisä-Chickin neuvoista tai stripparista (Crista Flanafan) ei ole hyötyä. Andyn veli Nestor poikkeaa vaimoineen ohikulkumatkalla veljensä luokse, vaikka veljekset eivät puhukaan toisilleen. Nestorin Angela-vaimo (Nia Vardalos) flirttailee avoimesti Andylle, mikä hermostuttaa Ellietä. Yllättäen Laurie päättää tukea Ellietä, ja kaksikko lähestyy hieman toisiaan. Grayson tahtoo näyttää muille osaavansa rullaluistella.

Huomio: Angelaa näyttelevä Nia Vardalos on tosielämässä Ian Gomezin (Andy) vaimo.

44
20
Free Fallin' Ei nimi tölkkiä pahenna Michael McDonald Gregg Mettler 18. toukokuuta 2011
Jules kuulee, että Travis on lopettanut koulun kesken. Lopulta Jules asettaa pojalleen kaksi vaihtoehtoa: joko Travis palaa kouluun ja Jules maksaa hänen opintonsa tai sitten tämän on muutettava pois kotoa. Andy ja Laurie yrittävät saada vastahankaisen Bobbyn myymään Pennitölkki-pelin suuremmalle yritykselle. Grayson, Ellie ja Tom yrittävät keksiä keinoa säikyttää naapurin pelottavat lapset tiehensä.
45/46
21/22
Something Good Coming Havaiji kutsuu Michael McDonald
Bill Lawrence
Bill Lawrence
Kevin Biegel
Jessica Goldstein
Chrissy Pietrosh
25. toukokuuta 2011
Laurien ideasta innostunut Travis muuttaa yllättäen Havaijille, ja Jules ja kumppanit päättävät lähteä hänen peräänsä. Huonoa omaatuntoa Laurie yrittää saada Travisin palaamaan takaisin kotiin. Grayson kertoo Julesille haluavansa saada jossain vaiheessa omia lapsia, mikä järkyttää Julesin. Bobby tuntee olonsa yksinäiseksi, koska kaikilla muilla on lomalla muuta seuraa, mutta hän on yksin.

Huomio: Jaksossa vierailee Sam Lloyd, joka näyttelee Tediä, Tuho-osasto -sarjasta tuttua hahmoa. Puumanaisen luoja Bill Lawrence on luonut myös Tuho-osaston.
Huomio: Jakso on poikkeuksellisesti tunnin pituinen, eli se kattaa kauden jaksot 21 ja 22.

Kolmas tuotantokausi (2012) muokkaa

Jakso
(sarja)
Jakso
(kausi)
Alkuperäinen nimi Suomenkielinen nimi Ohjaus Käsikirjoitus Esityspäivä (USA) Katsojia (USA)
47
1
Ain't Love Strange ei tiedossa Bill Lawrence Bill Lawrence 14. helmikuuta 2012 4,88 milj.[1]
Jules suuttuu, kun Grayson kutsuu häntä ennalta-arvattavaksi. Jules ei kuitenkaan tiedä, että kaikki on vain osa Graysonin suunnitelmaa: Grayson on aikeissa kosia tätä. Ellie pelkää, että hänen ja Andyn poika, Stan, on muuttumassa paholaislapseksi – tai jopa Laurien kaltaiseksi. Travis on muuttanut uuteen kimppakämppään, ja Bobby toivoisi Travisin ottavan Bobbyn koiran luokseen asumaan.
48
2
A Mind with a Heart of Its Own ei tiedossa John Putch Chrissy Pietrosh
Jessica Goldstein
21. helmikuuta 2012 4,49 milj.[2]
Grayson pyytää Julesin toiveesta perinteiseen tyyliin Julesin kättä tämän isältä, Chickiltä, mutta päätyykin Chickin huiputtamaksi. Jules on ongelmallisessa tilanteessa, kun Laurie pyytää päästä kaasoksi, vaikka Jules on jo ehtinyt kysyä tehtävään Ellietä. Bobby päättää hankkia Julesille ja Graysonille suuren kihlajaislahjan näyttääkseen, että hyväksyy täysin parin avioitumisaikeet.
49
3
Lover's Touch ei tiedossa Michael McDonald Michael McDonald 28. helmikuuta 2012 4,30 milj.[3]
Julesin hääsuunnittelut keskeytyvät, kun Travis joutuu sairaalaan onnettomuuden vuoksi. Grayson kaipaa Julesin huomiota häähumun keskellä. Andy ja Bobby kehittävät uuden pallopelin, jonka myötä Ellie ja Laurie liittoutuvat keskenään. Tom loukkaantuu, kun kukaan ei tunnu tietävän hänestä mitään – edes sukunimeä.
50
4
Full Moon Fever ei tiedossa Courteney Cox Sanjay Shah 6. maaliskuuta 2012 4,33 milj.[4]
Jules ja Andy kiistelevät siitä, kumpi on naapuruston johtaja. Bobby ihastuu Travisin opettajaan, Angieen (Sarah Chalke), mutta Travis tahtoo isänsä pysyvän erossa tästä. Laurie alkaa seurustella sotilaan kanssa – Twitterin välityksellä.
51
5
A One Story Town ei tiedossa Bill Lawrence Kevin Biegel 13. maaliskuuta 2012 4,17 milj.[5]
Jules värvää muut avukseen auttaakseen Bobbya hurmaamaan Angien, mutta kaikki ei suju kommelluksitta. Grayson yrittää vakuuttaa olevansa loistava suutelija.

Huomio: Jaksossa vierailee lukuisia Tuho-osasto-komediasarjan näyttelijöitä: Zach Braff, Sarah Chalke, Ken Jenkins ja Robert Maschio. Jaksossa vieraili myös Tuho-osastosta tuttu kuvitteellinen The Worthless Peons -lauluyhtye, jonka jäsen Ted (Sam Lloyd) esiintyi Puumanaisessa ensimmäisen kerran jo toisella tuotantokaudella. Lisäksi Puumanaisen vakionäyttelijät Courteney Cox, Christa Miller ja Robert Clendendin ovat kaikki esiintyneet Tuho-osastossa jossakin roolissa.

52
6
Something Big ei tiedossa Michael McDonald Gregg Mettler 20. maaliskuuta 2012 4,38 milj.[6]
Jules kääntyy terapeuttinsa Lynnin (Nicole Sullivan) puoleen, kun Grayson kuulee olevansa entisen heilansa Hollyn (Briga Heelan) tyttövauvan isä. Bobby yrittää opettaa Ellietä surffaamaan, ja Andy tuntee olonsa yksinäiseksi, kun kukaan ei tahdo olla hänen seurassaan. Laurie harmistuu tajutessaan, etteivät hänen ja Travisin välit ole enää entisensä.
53
7
You Can Still Change Your Mind ei tiedossa John Putch Blake McCormick 10. huhtikuuta 2012 ei tiedossa
Travis tahtoisi toimia valokuvaajana Julesin ja Graysonin häissä, mutta Jules epäröi. Bobby näkee Angien suutelemassa toista miestä ja tajuaa, että Angie ei ole valmis yhtä vakavaan seurusteluun kuin Bobby tahtoisi. Ellie saa Laurien epäilemään olevansa tyhmä.
54
8
Ways to Be Wicked ei tiedossa Bruce Leddy Sam Laybourne 17. huhtikuuta 2012 ei tiedossa
Ellien äiti (Susan Blakely) saapuu vierailulle, ja Ellie yrittää saada Julesin vakuutettua siitä, että hänen äitinsä on paha. Travis tahtoo tehdä asunnostaan bilepaikan, mutta tarvitsee apua siihen niin Bobbylta kuin Chickilta. Grayson houkuttelee Laurieta mukaan kakkubisnekseen.
55
9
Money Becomes King ei tiedossa Michael McDonald Ryan Koh 24. huhtikuuta 2012 ei tiedossa
Jules ja Grayson eivät osaa päättää, miten yhdistäisivät taloutensa avioliiton myötä, joten pariskunta joutuu turvautumaan jälleen Lynn-terapeutin apuun. Laurien aika on kortilla menestyvän kakkubisneksen myötä, ja Travis kehottaa häntä valitsemaan kahden työn väliltä. Ellie painostaa Andya pilailemaan Bobbyn kustannuksella.
56
10
Southern Accents ei tiedossa Bruce Leddy Kate Purdy 1. toukokuuta 2012 ei tiedossa
Julesin on vaikeaa hyväksyä Hollya heidän perheeseensä eikä tilanne helpotu, kun hän näkee Hollyn ja Travisin suutelemassa. Andy päättää pyrkiä pormestariksi, mutta Ellie ei innostu ideasta. Bobby pelkää olevansa rasisti.
57
11
Down South ei tiedossa John Putch Mary Fitzgerald 8. toukokuuta 2012 ei tiedossa
Hurrikaani iskee kaupunkiin, ja Jules päättää järjestää sen kunniaksi juhlat. Lauriella on suhdeongelmia, ja Travis päättää Julesin järkytykseksi viimeinkin tehdä siirron Laurieta kohtaan.
58
12
Square One ei tiedossa Courteney Cox Peter Saji 15. toukokuuta 2012 ei tiedossa
Jules ja Grayson muuttavat yhteen, mutta yhteiselämä ei sujukaan täysin mutkitta. Ellie ja Laurie kiistelevät siitä, kumpi heistä on seksikkäämpi, ja Travis joutuu kiistan välikappaleeksi.
59
13
It'll All Work Out ei tiedossa John Putch Melody Derloshon 15. toukokuuta 2012 ei tiedossa
Jules tajuaa, etteivät he viettäneet laisinkaan kiitospäivää ja päättää järjestää myöhästyneen kiitospäivän aterian. Travis joutuu kirjoittamaan Julesin vihkivalan ja pyytää Laurien ja Bobbyn apuun. Ellie pyytää Julesilta, että Stan voisi toimia sormustenhaltijana Julesin ja Graysonin häissä. Grayson yrittää rohkaista Andya tämän pormestarinvaalikampanjassa.
60/61
14/15
My Life/Your World ei tiedossa John Putch Bill Lawrence
Kevin Biegel
29. toukokuuta 2012 ei tiedossa
Osa 1: Grayson kyllästyy siihen, ettei saa kotonaan yhtään rauhaa ja paljastaa raivonpuuskassa Laurielle, että Jules otti tämän kaasokseen vain säälistä. Jules tahtoo saada Päiväni murmelina -aiheiset polttarit ymmärtääkseen miestään paremmin. Grayson ehdottaa Julesille, että he karkaisivat vihille Napaan, ja Jules suostuu.

Osa 2: Graysonia ärsyttää, kun Jules olikin väärinymmärryksen myötä kutsunut mukaan Napaan koko umpikadun jengin sekä isänsä Chickin. Korvaukseksi Jules lupaa järjestää Graysonin tyttären paikalle häihin, mutta tuloksetta. Ellie flirttailee hotellivirkailijan (David Arquette) kanssa, mikä ärsyttää Andya. Humalainen Travis kertoo viimeinkin Laurielle tunteensa kaikkien nähden, mutta huonoin seurauksin. Lopulta koko jengi palaa takaisin Floridaan, missä Jules ja Grayson menevät – sääntöjen vastaisesti – naimisiin rannalla Chickin vihkiessä heidät.
Huomio: Jakso on poikkeuksellisesti tunnin pituinen, eli se kattaa kauden jaksot 14 ja 15.

Neljäs tuotantokausi (2013) muokkaa

Jakso
(sarja)
Jakso
(kausi)
Alkuperäinen nimi Suomenkielinen nimi Ohjaus Käsikirjoitus Esityspäivä (USA) Katsojia (USA)
62
1
Blue Sunday ei tiedossa Courteney Cox Bill Lawrence 8. tammikuuta 2013 ei tiedossa
Jules ja Grayson ovat olleet naimisissa viikon, ja molemmilla on totuttautumista avioelämään. Ellie ja Laurie huolestuvat Julesin käytöksestä ja yrittävät saada Graysonia pyytämään Julesilta anteeksi. Bobby antaa isällisiä neuvoja Travisille.
63
2
I Need to Know ei tiedossa Courteney Cox Chrissy Pietrosh
Jessica Goldstein
15. tammikuuta 2013 ei tiedossa
Jules yrittää antaa aikuistuneelle Travisille lisää tilaa, mutta loukkaantuu huomatessaan, että Travis haluaa viettää aikaa vain isänsä kanssa. Grayson, Andy ja Bobby kasvattavat Tom Selleck -tyyliset viikset. Ellie saa idean yrittää kouluttaa Andya kuin koiraa.
64
3
Between Two Worlds ei tiedossa John Putch Kevin Biegel 22. tammikuuta 2013 ei tiedossa
Jules tahtoo säilyttää kipinän avioliitossaan ja pyytää Ellietä apuun. Bobby pelkää olevansa taantunut ja luo itselleen uuden identiteetin. Laurie yrittää auttaa Travisia selvittämään, mikä tämän "supervoima" on.
65
4
I Should Have Known It ei tiedossa Michael McDonald Melody Derloshon 29. tammikuuta 2013 ei tiedossa
Tomilla on yllättäen uusi tyttöystävä (Alexandra Wentworth), ja Jules ja Laurie tahtovat selvittää, millainen nainen on kyseessä. Ellie ja Bobby menevät valetreffeille, jotta Bobby oppisi käytöstapoja. Andy ja Grayson kyllästyvät naisten asettamiin tyhmiin sääntöihin.
66
5
Flirting with Time ei tiedossa ei tiedossa ei tiedossa 5. helmikuuta 2013 ei tiedossa
67
6
You and I Will Meet Again ei tiedossa ei tiedossa ei tiedossa 12. helmikuuta 2013 ei tiedossa
68
7
Runnin' Down a Dream ei tiedossa ei tiedossa ei tiedossa 19. helmikuuta 2013 ei tiedossa
69
8
Make It Better ei tiedossa ei tiedossa ei tiedossa 26. helmikuuta 2013 ei tiedossa
70
9
You Tell Me ei tiedossa ei tiedossa ei tiedossa 5. maaliskuuta 2013 ei tiedossa
71
10
Restless ei tiedossa ei tiedossa ei tiedossa 12. maaliskuuta 2013 ei tiedossa
72
11
This Old Town ei tiedossa ei tiedossa ei tiedossa 19. maaliskuuta 2013 ei tiedossa
73
12
Saving Grace ei tiedossa ei tiedossa ei tiedossa 26. maaliskuuta 2013 ei tiedossa
74
13
ei tiedossa ei tiedossa ei tiedossa ei tiedossa 2. huhtikuuta 2013 ei tiedossa
75
14
ei tiedossa ei tiedossa ei tiedossa ei tiedossa 9. huhtikuuta 2013 ei tiedossa
76
15
ei tiedossa ei tiedossa ei tiedossa ei tiedossa 16. huhtikuuta 2013 ei tiedossa

Lähteet muokkaa

  1. Gorman, Bill: Tuesday Final Ratings: 'Ringer,' 'The Biggest Loser' Adjusted Up; 'New Girl' Adjusted Down 15.2.2012. TVbytheNumbers.com. Arkistoitu 17.2.2012. Viitattu 7.3.2011. (englanniksi)
  2. Bibel, Sara: Tuesday Final Ratings: 'Glee,' 'Unforgettable,' 'Body of Proof' Adjusted Up 'NCIS,' 'NCIS: LA,' 'Raising Hope' Adjusted Down 23.2.2012. TVbytheNumbers.com. Arkistoitu 23.2.2012. Viitattu 7.3.2012. (englanniksi)
  3. Gorman, Bill: Tuesday Final Ratings: 'American Idol,' 'NCIS,' 'Last Man Standing,' 'Body Of Proof' & 'Cougar Town' Adjusted Up 29.2.2012. TVbytheNumbers.com. Arkistoitu 25.6.2012. Viitattu 7.3.2012. (englanniksi)
  4. Bibel, Sara: Tuesday Final Ratings : 'The Biggest Loser' Adjusted Up 7.3.2012. TVbytheNumbers.com. Arkistoitu 7.8.2012. Viitattu 8.3.2012. (englanniksi)
  5. Kondolojy, Amanda: Tuesday Final Ratings: 'The Biggest Loser' 'I Hate My Teenage Daughter' 'New Girl' Adjusted Up 14.3.2012. TVbytheNumbers.com. Arkistoitu 26.6.2012. Viitattu 22.3.2011. (englanniksi)
  6. Bibel, Sara: Tuesday Final Ratings: 'NCIS,' 'New Girl' and 'The Biggest Loser' Adjusted Up 21.3.2012. TVbytheNumbers.com. Arkistoitu 16.8.2012. Viitattu 22.3.2011. (englanniksi)