Luettelo Siikajoen julkisista taideteoksista ja muistomerkeistä
Luettelo Siikajoen julkisista taideteoksista ja muistomerkeistä sisältää Siikajoen kunnassa olevat patsaat, muistomerkit ja muistolaatat. Siikajokeen on liitetty Ruukin kunta, joka muodostettiin aiemmin Paavolan ja Revonlahden kunnista.
Julkiset taideteokset, muistomerkit ja muistolaatat
muokkaaTämä luettelo on osa valtakunnallista Suomen julkisten taideteosten ja muistomerkkien luettelointia. Luettelossa on pysyvästi julkisilla paikoilla olevia taideteoksia, muistomerkkejä ja muistolaattoja sekä hautausmailla olevia yleisiä muistomerkkejä ja patsaita. Luettelossa ei mainita rakennusten sisällä ja suljetuilla sisäpihoilla olevia julkisia teoksia eikä yksittäisten hautojen veistoksia. Teokset ovat luettelossa nimensä mukaisessa aakkosjärjestyksessä. Sijaintipaikka on puiston, aukion, rakennuksen tai muun vastaavan nimi ja/tai katuosoite. Alue tarkoittaa kaupunginosaa/kunnanosaa, taajamaa, kylää, osa-aluetta tai asuinaluetta. Karttalinkki osoittaa teoksen sijaintipaikan kymmenien metrien tarkkuudella. Paljastusvuosi on teoksen julkistuksen tai paljastuksen vuosi sijaintipaikalla (suluissa on mainittu valmistumisvuosi, jos se poikkeaa huomattavasti paljastusvuodesta).
Julkinen teos | Paikka | Alue | Kartalla | Tekijä | Paljastusvuosi | Kuva | |
---|---|---|---|---|---|---|---|
Karjalaan jääneiden vainajien muistomerkki[1] | Paavolan kirkon hautausmaalla, Paavolantie 15 | Paavolan kirkonkylä | 1977 | ||||
Muualle haudattujen muistomerkki[2] | Paavolan kirkon hautausmaalla, Paavolantie 15 | Paavolan kirkonkylä | |||||
Muualle haudattujen muistomerkki[3] | Revonlahden hautausmaa, Niemitie 3 | Revonlahden kirkonkylä | |||||
Parkin kerääjien muistomerkki tai Parkinkiskojan patsas[4] | Raahentien ja Kauppatien risteys | Siikajoenkylä | Martti Väänänen | ||||
Sankarivainajien muistomerkki, Paavola[5][6][7][8][9] | Paavolan kirkon sankarihautausmaa, Paavolantie 15 | Paavolan kirkonkylä | Ilmari Wirkkala | 1949 (arvio, alkuperäinen 1920) | |||
Sankarivainajien muistomerkki, Siikajoki[10] | Sankarihauta-alue Siikajoen kirkon vieressä | Siikajoenkylä | 1972 | ||||
Sankarivainajien muistomerkki, Revonlahti[11] | Sankarihauta-alue Revonlahden kirkon vieressä, Niemitie 3 | Revonlahden kirkonkylä | Uki Heikkinen | 1949 | |||
Siikajoen taistelun muistomerkki[12] | Sotamännyn juurella, Siikajoen kirkon lähellä | Siikajoenkylä | Matti Visanti | 1934 | |||
Siikajoen taistelussa kaatuneiden sotilaiden muistopaasi[13] | Siikajoen kirkon lähellä hautausmaan kiviaidan ulkopuolella rautaketjuaidan sisällä | Siikajoenkylä | |||||
Suomen sodassa kaatuneiden muistomerkki[14] | Revonlahden hautausmaa, Niemitie 3 | Revonlahden kirkonkylä | 1914 | ||||
Vakaumuksensa puolesta kaatuneiden muistomerkki[15] | Paavolan kirkon hautausmaalla, Paavolantie 15 | Paavolan kirkonkylä | 1991 (1976) | ||||
Vapauden liekki[16] | Siikajoentie 28, Revonlahden kotiseututalon lähellä | Revonlahden kirkonkylä | Lauri Kallinen | 1935 | |||
Vapaussodan v. 1918 valkoisten muistomerkki, Siikajoki[17] | Siikajoen kirkon vieressä | Siikajoenkylä | 1919 |
Lähteet
muokkaa- ↑ Karjalaan jääneiden muistomerkki Kirjastovirma. Arkistoitu 20.9.2016. Viitattu 22.7.2016.
- ↑ Muualle haudattujen muistomerkki Kirjastovirma. Arkistoitu 11.8.2016. Viitattu 22.7.2016.
- ↑ Muualle haudattujen muistomerkki Kirjastovirma. Arkistoitu 11.10.2016. Viitattu 22.7.2016.
- ↑ Parkinkiskojan patsas; Pohjolanrengastie.fi
- ↑ Siikajoki, Ruukki, Paavola Sotasampo. Viitattu 26.12.2017.
- ↑ Sotien muistomerkki Kirjastovirma. Arkistoitu 11.8.2016. Viitattu 22.7.2016.
- ↑ Paavolan sankaripatsaan paljastusjuhlaa ... Liitto, 17.8.1920, nro 183, s. 1–2. Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot. Viitattu 29.10.2024.
- ↑ Paavolan sankarihauta (valokuva) Finna. Viitattu 29.10.2024.
- ↑ Siikajoki, Paavolan sankarihautausmaa ja -patsas (Paavolan sankarihautausmaan ja -patsaan piirustuksia) Museovirasto. Viitattu 29.10.2024.
- ↑ Sankarivainajien muistomerkki Kirjastovirma. Arkistoitu 15.3.2016. Viitattu 22.7.2016.
- ↑ Siikajoki, Ruukki, Revonlahti Sotasampo. Viitattu 26.12.2017.
- ↑ Siikajoen taistelun muistomerkki Kirjastovirma. Arkistoitu 11.8.2016. Viitattu 22.7.2016.
- ↑ Siikajoen taistelussa kaatuneiden sotilaiden muistopaasi Kirjastovirma. Arkistoitu 20.9.2016. Viitattu 22.7.2016.
- ↑ Suomen sodassa kaatuneiden muistomerkki Kirjastovirma. Arkistoitu 8.7.2016. Viitattu 22.7.2016.
- ↑ Vakaumuksensa puolesta kaatuneiden muistomerkki Puaisten muistomerkit. Työväenmuseo Werstas. Viitattu 7.7.2023.
- ↑ Vapauden liekki Kirjastovirma. Arkistoitu 11.10.2016. Viitattu 22.7.2016.
- ↑ Anna Sirola: Puhukoon Paatinen Pylväs, s. 158. Väyläkirjat, 2017. ISBN 978-952-7168-35-6
Aiheesta muualla
muokkaa- Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta julkisia taideteoksia ja muistomerkkejä Siikajoella Wikimedia Commonsissa
- Paavolan muistomerkit; Kirjastovirma.fi (Arkistoitu – Internet Archive)
- Revonlahden muistomerkit; Kirjastovirma.fi (Arkistoitu – Internet Archive)