Ludwig Goiginger
Ludwig Goiginger (11. elokuuta 1863 Verona – 28. elokuuta 1931) oli Itävalta-Unkarin keisarillisen armeijan kenraali. Hän palveli ensimmäisessä maailmansodassa ensin Italian rintamalla, kunnes hänet siirrettiin vuonna 1916 vuoristosodankäynnin asiantuntijana Romanian vastaiselle rintamalle. Myöhemmin hänet palautettiin Italian rintamalle, missä hän komensi ensin divisioonaa ja sitten omaa nimeään kantavaa armeijakuntaa. Heinäkuussa 1918 hänet siirrettiin länsirintamalle.
| Ludwig Goiginger | |
|---|---|
 |
|
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 11. elokuuta 1863 Verona |
| Kuollut | 28. elokuuta 1931 (68 vuotta) Neustift, Itävalta |
| Ammatti | sotilas |
| Sotilashenkilö | |
| Palvelusvuodet | 1884–1918 |
| Taistelut ja sodat | ensimmäinen maailmansota |
| Sotilasarvo | sotamarsalkkaluutnantti |
| Kunniamerkit | Maria Teresan sotilasritarikunnan jäsenyys |
Goigingeria pidettiin yhtenä maansa armeijan kyvykkäimmistä sotilasjohtajista.
Elämäkerta muokkaa
Goiginger syntyi Veronassa Italiassa 11. elokuuta 1863. Hän kävi koulua Salzburgissa ja aloitti sitten opintonsa pioneerikadettikoulussa Wienissä. Hän valmistui vuonna 1884 luutnantin arvoisena ja hänet sijoitettiin 2. pioneerirykmenttiin.[1][2]
Vuosina 1906–1908[2] everstiksi ylennyt Goiginger toimi sotilasneuvontajana Makedoniassa, missä hän hoiti Osmanien armeijan järjestelyä makedonialaiskapinallisten voittamiseksi.[1]
Goiginger ylennettiin kenraalimajuriksi 23. toukokuuta 1912, jolloin hän sai 122. jalkaväkiprikaatin komentajuuden.[1]
Maailmansodassa muokkaa
Elokuussa 1914 ensimmäisen maailmansodan alkaessa 122. jalkaväkiprikaati alistettiin Heinrich Tschurtschenthaler von Helmheimin komentaman 44. jalkaväkidivisioonan osaksi. Goiginger ei pysynyt prikaatin komentajana kauaa, vaan sai pian 2. armeijaan kuuluvan 32. jalkaväkidivisioonan komentajuuden. Goiginger komensi 32. divisioonasta ja 103. jalkaväkiprikaatista koostunutta ryhmä Goigingeria Karpaateilla syksystä 1914 kevääseen 1915.[1]
Goiginger komensi keväällä 1915 lyhyesti 44. jalkaväkidivisioonaa, kunnes jalkaväenkenraali Viktor Dankl kutsui hänet henkilökohtaisesti alaisuuteensa Pustertal-divisioonan komentajaksi V. sotilaspiirissä Italian rintamalla.[1] Divisioonaa tukivat myöhemmin saksalaisen kenraaliluutnantti Konrad Krafft von Dellmensingenin Alpenkorps-joukot, joissa palveli myös Erwin Rommel.[3] 9. toukokuuta 1915 Goiginger ylennettiin sotamarsalkkaluutnantiksi. Hän pysyi Italian rintamalla syksyyn 1916 asti.[1]
Romanian liityttyä mukaan maailmansotaan Goiginger siirrettiin Krafft von Dellmesingenin tavoin lokakuussa 1916 Italiasta Romanian rintamalle. Hän otti vastaan komentajuuden eversti Karl Korzerilta ja sai vastuulleen Oltjoen länsirannan joukot.[4] Kampanjan tultua päätökseen Goiginger ja tämän komentama 73. jalkaväkidivisioona palasivat Italian rintamalle, missä divisioona osallistui 11. Isonzon taisteluun.[1]
Caporetton taistelussa vuonna 1917 Goiginger komensi 60. jalkaväkidivisioonaa. Hän menetti yhteyden ylempään upseeriinsa kenraali Ferdinand Kosakiin ja määräsi iltapäivällä 30. lokakuuta 1917 erään alaisuudessaan olevan prikaatin hyökkäämään Udinesta käsin kohti Madrision siltaa. Hän käski myös muut Kosakin armeijakunnan divisioonat (35. ja 24. divisioona) liittymään nopeaan liikkeeseen kohti Ariisia ja Rivignanoa. Kaiken kaikkiaan neljä divisioonaa otti häneltä vastaan määräyksiä taistelussa. Goigingerilla ei kuitenkaan ollut mitään tietoa naapurisektorin 1. Isonzon armeijan määräyksistä, eikä siitä, että hänen komentamansa joukot tunkeutuivat sen sektorille. Joka tapauksessa 60. jalkaväkidivisioona otti myöhään illalla 30. marraskuuta onnistuneesti Madrision sillan haltuunsa huolimatta italialaisten yrityksistä polttaa se. Goiginger sai seuraavana päivänä määräyksen palata välittömästi Codroipoon vievän tien pohjoispuolelle.[5]
Loppuvuonna Goiginger sai komennettavakseen armeijakunta Goiginger -nimisen joukko-osaston, johon sisältyivät 60. ja 55. divisioona sekä osa 94. divisioonasta ja jonka vastuualuetta oli Monte Asolonen sektori. Armeijakunta osallistui Goigingerin johdolla menestyksekkääseen taisteluun Montellon kukkulasta kesäkuussa 1918 ilman eri määräystä[6]. Seuraavassa kuussa hänet siirrettiin länsirintamalle komentamaan XVIII armeijakuntaa, joka oli osa armeijaryhmä Gallwitzia. Komentajuus jäi hänen viimeisekseen.[1][2]
Sodan jälkeen muokkaa
Goiginger eläköityi Neustiftin esikaupunkiin Grazissa Itävallassa. Hän kuoli siellä 68-vuotiaana 28. elokuuta 1931.[1][2]
Kunnianosoitukset muokkaa
Goigingerille myönnettiin 11. Isonzon taistelun jälkeen upseerien kultainen urhoollisuusmitali. Montellon taistelun jälkeen hänet otettiin Maria Teresan sotilasritarikunnan jäseneksi.[1] Hänelle myönnettiin myös useita muita ansiomitaleja.[2]
Henkilökuva muokkaa
Goiginger oli yksi harvoista Itävalta-Unkarin armeijan upseereista, jotka uskalsivat toimia byrokratian ja ohjeiden vastaisesti, mikä tuli ilmi muun muassa hänen toiminnastaan Montellossa kesällä 1918.[6] Häntä pidettiin yhtenä Itävalta-Unkarin armeijan kyvykkäimmistä kenraaleista.[1][2]
Lähteet muokkaa
- Barrett, Michael B.: Prelude to Blitzkrieg: The 1916 Austro-German Campaign in Romania. Bloomington & Indianapolis: Indiana University Press, 2013. Teoksen verkkoversio. (englanniksi)
- Morselli, Mario: Caporetto 1917: Victory or Defeat?. Routledge, 2013. Teoksen verkkoversio. (englanniksi)
Viitteet muokkaa
- ↑ a b c d e f g h i j k Ludwig Goiginger Austro-Hungarian Army. Arkistoitu 22.12.2012. Viitattu 21.10.2020. (englanniksi)
- ↑ a b c d e f Goiginger, Ludwig biographien.ac.at. Viitattu 22.10.2020. (englanniksi)
- ↑ Williamson, Gordon: Gebirgsjäger: German Mountain Trooper 1939–45. Bloomsbury Publishing, 2012. Teoksen verkkoversio. (englanniksi)
- ↑ Barrett 2013, s. 158, 161
- ↑ Morselli 2013, s. 59-60
- ↑ a b Morselli 2013, s. 143