Avaa päävalikko

Louis Zamperini

yhdysvaltalainen kestävyysjuoksija
Louis Zamperini vuonna 2014.

Louis Zamperini (26. tammikuuta 1917 Olean, New York2. heinäkuuta 2014[1]) oli yhdysvaltalainen kestävyysjuoksija, joka nousi kuuluisuuteen selvittyään lukuisista koettelemuksistaan toisen maailmansodan loppupuolella.[2][3]

Sisällysluettelo

Ura ennen sotaaMuokkaa

Louis Zamperini osallistui vuoden 1936 Berliinin olympialaisiin kaikkien aikojen nuorimpana yhdysvaltalaisena olympiatason kestävyysjuoksijana. Hän oli tuolloin vain 19 vuoden ikäinen. Berliinissä hän vastaanotti henkilökohtaiset onnittelut Adolf Hitleriltä kilpailusuorituksensa johdosta. Vuoden 1940 Helsingin olympialaisten peruuntuminen sodan vuoksi oli kova takaisku Zamperinin uralle.[2]

Tapahtumat sota-aikanaMuokkaa

Zamperini, Francis ”Mac” McNamara, Russel ”Phil” Phillips ja kahdeksan muuta miehistön jäsentä olivat 27. toukokuuta 1943 etsimässä kadonneeksi ilmoitettua lentokonetta, kun heidän oma B-24 Liberator -pommikoneensa syöksyi teknisen vian vuoksi Tyyneenmereen. Vain kolme edellä mainittua selvisivät hengissä pakkolaskusta. Lievästi loukkaantunut kolmikko pelastautui löytämilleen kahdelle pelastuslautalle. Lautoilta käsin he kykenivät onkimaan jonkin verran kalaa, kunnes hait veivät viimeisenkin heidän koukuistaan syötteineen.

Kuukautta myöhemmin he olivat yhä merellä, kun horisonttiin ilmestyi lentokone. Heidän epäonnekseen kyseessä oli japanilaisten pommikone, joka alkoi tulittaa miehiä. Kone tulitti miehiä yhteensä seitsemällä ohilennolla. Zamperini sukelsi mereen aina koneen lentäessä yli, mutta haiden vuoksi hänen oli noustava pikaisesti merestä joka kerta koneen ohitettua heidät. Lautat saivat yhteensä 48 luodinreikää, joiden paikkailu vei koko seuraavan yön. McNamaran voimat heikkenivät ja hän kuoli 29. kesäkuuta. Lopulta 46. päivänä he näkivät maata. Saari oli japanilaisten hallussa ja miehet vangittiin seuraavana päivänä. Saarella heidän haavansa hoidettiin ja he saivat runsain mitoin ruokaa ja juomaa.

Vain muutaman päivän päästä saapui käsky siirtää vangit ”teloitussaarena” tunnettuun Kwajaleiniin. Ruoaksi tarjottiin laihaa teetä ja korppuja. Saarella alkoivat myös kuulustelut. Kolmen viikon kuluttua Zamperini joutui lääketieteellisen kokeen uhriksi, kun häneen ruiskutettiin usean päivän ajan tuntematonta ainetta.

26. elokuuta miehet siirrettiin Tokion lähellä sijaitsevalle Ofunan sotavankileirille. Ruokaa oli tarjolla enää niukalti ja se oli pilaantunutta tai likaista. Myöhemmin edessä oli siirto Omorin työleirille ja sieltä edelleen Naoetsun leiriin. Sota ja Zamperinin vankeus päättyivät Yhdysvaltojen pudotettua ydinpommit Hiroshimaan ja Nagasakiiin.[2]

Aika sodan jälkeenMuokkaa

Koettelemukset olivat jättäneet jälkensä Zamperiniin, joka ei Naoetsun leirillä vammautuneen jalan vuoksi kyennyt enää jatkamaan urheilu-uraansa. Hän meni naimisiin Cynthia Applewhiten kanssa vuonna 1946, mutta kärsi posttraumaattisesta stressihäiriöstä, näki jatkuvia painajaisia vankeusajasta ja alkoi juoda.

Kohtaaminen saarnaaja Billy Grahamin kanssa vuonna 1949 muutti lopulta Zamperinin elämän suunnan. Raitistunut Zamperini kiersi luennoimassa muun muassa anteeksiannon merkityksestä. Hänen mukaansa on nimetty lukuisia paikkoja ja tapahtumia, kuten hänen kotikaupunkinsa lentokenttä.

Miesten koettelemuksista on tehty vuonna 2012 televisioelokuva Adrift: 47 Days with Sharks[4] (suom. 6D: Haiden armoilla), jonka on esittänyt televisiokanava Kutonen.[5][6]

Zamperinista kertova Murtumaton-elokuva sai Yhdysvaltojen ensi-iltansa joulukuussa 2014. Coenin veljesten käsikirjoittaman elokuvan ohjasi Angelina Jolie ja Zamperinia näyttelee Jack O’Connell.[2][3]

LähteetMuokkaa

Aiheesta muuallaMuokkaa