Louis Jérôme Gohier
Louis Jérôme Gohier (27. helmikuuta 1746 Semblancay, Indre-et-Loire – 29. toukokuuta 1830 Eaubonne, Val-d’Oise)[1] oli ranskalainen poliitikko, joka oli Ranskan viisihenkisen direktoriohallituksen jäsen ja viimeinen puheenjohtaja vuonna 1799.
Gohier toimi ennen vallankumousta lakimiehenä Bretagnen parlamentissa ja sai mainetta uhmatessaan kansleri Maupeoun ja myöhemmin valtiovarainministeri Loménie de Briennen absolutistista politiikkaa.[2] Gohier valittiin vuonna 1791 edustajaksi kansalliskokoukseen, jossa hän esiintyi varsinkin papiston etuoikeuksien vastustajana.[3] Hänet valittiin myös kansalliskonventtiin.[2] Hän oli Ranskan oikeusministerinä maaliskuusta 1793 huhtikuuhun 1794, pääosan niin sanotusta terrorin ajasta. Oltuaan välillä syrjässä Gohier nimitettiin direktorion jäseneksi 18. kesäkuuta 1799 niin sanotun prairialkuun 30. päivän kaappauksen yhteydessä. Hän oli direktorion viimeinen puheenjohtaja. Hän ja direktori Moulin vastustivat kenraali Napoléon Bonaparten saman vuoden marraskuussa suorittamaa brumairekuun 18. päivän vallankaappausta, jonka yhteydessä heidät syrjäytettiin.[3][2]
Gohier toimi keisarikunnan aikana Ranskan pääkonsulina Amsterdamissa vuosina 1802–1810.[3][2] Hän julkaisi muistelmansa vuonna 1824.[3]
Lähteet
muokkaa- ↑ Louis, Jérôme Gohier (ranskaksi) Ranskan kansalliskokous. Viitattu 11.8.2018.
- ↑ a b c d Louis Jérôme Gohier (ranskaksi) Encyclopédie Larousse. Viitattu 11.8.2018.
- ↑ a b c d Nordisk familjebok (1908), s. 1423–1424 (ruotsiksi) Runeberg.org. Viitattu 11.8.2018.
Aiheesta muualla
muokkaa
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Louis Jérôme Gohier Wikimedia Commonsissa
