Lauri Kärki

(Ohjattu sivulta Lorentz Kärkisudd)

Lauri Kärki tai Lorentz Kärkisudd (s. n. 1685[1], k. 1726 tai 1727) oli suomalainen soturi, arvoltaan kapteeni, joka tuli tunnetuksi isonvihan aikana sissijoukkojen päällikkönä.[2]

Kärjen aikaisemmista vaiheista ei ole tietoa, mutta hän lienee ollut talonpoikaista sukua. Vuonna 1710 hän oli luutnantti ns. Luukkoisten vapaajoukoissa ja sittemmin erään osaston kapteeni.[3] Hän liikkui joukkoineen partioretkillä eri puolilla maata vihollisia häiriten, mutta oli samalla siviiliväestöä kohtaan häikäilemätön ja armoton. Sissien toiminnalla ei sotilaalliselta kannalta ollut erityistä merkitystä, mutta väestön kärsimyksiä heidän toimintansa lisäsi myös siksi, sillä venäläiset kostivat sissien aiheuttamat vahingot paikallisille asukkaille.[4]

Kärki sai sodan jälkeen tsaarilta armahduksen, palasi Suomeen ja asettui Juvan Näärinkiin viljelemään autiotilaa. Hän käytti aatelisnimeään Kärkisudd, saatuaan sen ilmoituksensa mukaan Kaarle XII:lta.[3] Kärjen kuolinvuodesta ei ole tarkkaa tietoa[4], mutta hänen vaimonsa tiedetään olleen Maria Lechlin.[3]

Lähteet muokkaa

  1. Katselmuksessa 19.3.1720 iäksi merkitty 35 vuotta. Sotilasrulla Ruotsin sota-arkisto, Finska Frikomp., Rullor 1620-1723, SE/KrA/0022/1720/4 (1720)
  2. Otavan Iso tietosanakirja, Otava 1968, osa 5, p. 94
  3. a b c Ilmari Heikinheimo: Suomen elämäkerrasto. Helsinki: Werner Söderström Osakeyhtiö, 1955. Sivu 427.
  4. a b Suuren pohjan sodan ja isonvihan tapahtumat Mikkelin seudulla, Mikkeli.fi (Arkistoitu – Internet Archive)
Tämä sotilaaseen liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.