Livin’ in a World Without You

”Livin’ in a World Without You”
The Rasmus
Singlen ”Livin’ in a World Without You” kansikuva
Singlen tiedot
 Albumilta Black Roses
 Äänitetty  toukokuu 2008, Hansa Studios, Berliini; Dynasty Recordings, Helsinki; Limestone, Tukholma
 Julkaistu 10. syyskuuta 2008
 Tuottaja(t) Desmond Child ja Harry Sommerdahl
 Tyylilaji Alternative rock
 Kesto 03.51
 Levy-yhtiö Playground Music
The Rasmuksen muut singlet
Shot
2006
”Livin’ in a World Without You”
2008
Justify
2009

Livin’ in a World Without You on suomalaisen rockyhtye The Rasmuksen 10. syyskuuta julkaistu, järjestyksessään 23. single. Kappaleen ovat säveltäneet yhteistyössä laulaja Lauri Ylönen, kitaristi Pauli Rantasalmi sekä tuottaja Desmond Child. Childin lisäksi kappaletta on ollut tuottamassa Harry Sommerdahl ja avustajana myös Jon Vella. Kappaleen on miksannut muusta levystä poiketen ruotsalainen Niklas Flyckt Mandarine studiosilla. Livin' in a World Without You on ensimmäinen yhtyeen seitsemännen pitkäsoiton Black Rosesin singleistä ja kappalejärjestyksessä ensimmäisenä.[1] Livin' in A World Without You ylsi Suomen virallisen singlelistan kärkeen ensimmäisellä listaviikollaan.

Maksisingleversiolla on myös akustinen versio kappaleesta ja kappale "You Got It Wrong". Singlestä julkaistiin erikseen digitaalinen, kappaleen ja videon sisältävä tavallinen ja kolmen kappaleen ja videon maksisingleversio.[2] Digitaalinen versio iTunesissa julkaistiin 5. syyskuuta ja se sisältää myös remix-version kappaleesta.

Historia

muokkaa

Kappale oli viimeinen albumille sävelletyistä ja nauhoitetuista kappaleista ja yksi syistä albumin myöhästymiseen. Lauri Ylönen kertoi, että he saivat viime hetken idean hieman erilaisesta kappaleesta ja päättivät toteuttaa sen, mikä kannatti, sillä kappale edustaa hyvin koko albumia.[3] Kappale kirjoitettiin Berliinissä Hansa studiolla toukokuussa 2008. Lauri kertoi kirjoittaneensa sanoitukset, kun hän kaipasi kotia, perhettään ja ystäviään.[4] Kappaleen perusrakenteet nauhoitettiin siellä ja loput soittimista Helsingin Dynasty studiolla. Vokaalit nauhoitettiin toisen tuottajan Sommerdahlin studiolla Tukholmassa.[5] Kappaleen ovat nauhoittaneet Sommerdahl, Vella, Michael Wagener ja Rantasalmi. Akustinen versio ja "You Got It Wrong" on nauhoitettu Helsingin Dynasty Studiolla, Gentlemen's Clubilla ja WireWorld Studiolla Nashvillessä sekä Singaporen Grotossa.

Kappaleen kirjoittamisen aikaan toukokuussa yhtye oli saanut perspektiiviä vanhaan materiaaliin ja Livin' in a World Without Yousta tuli kappale, joka kokoaa albumin kasaan. Kappaleen sanoitusten taustalla on sen kirjoittamisen aikaan maailman uutisissa näkynyt tragedia, kertoi Lauri Ylönen haastattelussa, muttei halunnut kommentoida tarkemmin, mistä tapahtumasta on kyse.[6] Sanoitukset kertovat hyväksikäytetystä ihmisestä, joka on päässyt vapaaksi, jättää kaiken pahan taakseen ja kulkee kohti valoisaa tulevaisuutta. Sanoitukset ovat siis varsin positiiviset.[7] Lauri on kertonut kappaleen olevan hänen henkilökohtainen suosikkinsa Black Rosesilta.[4]

Kappale sai ensiesityksensä livenä Berliinin NRJ in the Parkissa 5. heinäkuuta yhdessä Ten Black Rosesin kanssa. Radioensi-ilta oli YleX:llä perjantaina 25. heinäkuuta kello 8.35 haastattelun kera, minkä jälkeen kappale soi yksinoikeudella koko loppuviikon YleX:llä ja Yle X3M:llä.[8] Single julkaistiin keskiviikkona 10. syyskuuta Skandinaviassa, 12. syyskuuta Saksassa, Itävallassa ja Sveitsissä ja maanantaina 15. syyskuuta kansainvälisesti.

Kappale löysi tiensä myös Blackout-elokuvan soundtrackille, joka on kokonaan The Rasmuksen ja Lauri Ylösen käsialaa.

Kappale on tyyliltään selvästi erilainen kuin mikään yhtyeen aiemmista kappaleista. Joidenkin ihmisten mielestä kappale kuulostaa silti yhtyeeltä itseltään. Tuottaja Desmond Childin kädenjälki on selvästi kuultavissa. Kappale sisältää hiljaisia ja kevyitä kohtia, mutta raskaat kitarariffit kertosäkeessä ja pre-kertosäkeessä ovat hallitsevia. Kappaleessa on yhtyeelle epätyypillisesti toistuva, rappia muistuttavalla "rytmisellä tyylillä" laulettu säkeistö kertosäkeen lisäksi ja taustalla soi runsaasti (koneilla tehtyjä) sivuääniä. Kappaleen äänimaailma on synteettisempi kuin missään yhtyeen aiemmassa kappaleessa ja siinä on "klubimaisuutta", enemmän syntikoita ja elektronisia ääniä. Se on kuitenkin erilainen kuin muu levy äänimaailmansa osalta.[6]

Kappaleen miksannut Niklas Flyckt on työskennellyt paljon klubikappaleiden miksausten parissa. Hän on aiemmin tehnyt mm. Westlifen, Kylie Minoguen, Celine Dionin ja Britney Spearsin kappaleiden miksauksia.[9]

Menestys

muokkaa
Valtio Sijoitus
  Suomi 1
  Puola 2[10]
  Saksa 14
  Itävalta 26
  Ukraina [11] 35
  Argentiina 39
  Australia [11] 40
  Billboard Hot 100 47
  Meksiko 56
  Sveitsi 78

Single oli Suomen virallisen singlelistan kärjessä kolmen viikon ajan ja Saksassa se nousi listan sijalle 14. Kappaletta on voinut jonkin verran kuulla radioissa ympäri Euroopan. Yksi kappaletta huomattavasti soittavista asemista Suomen ulkopuolella on saksalainen SWR3, jonka soittolistaäänestyksessä ([2] (Arkistoitu – Internet Archive)) kappale nousi ensimmäisellä viikollaan suoraan sijalle yksi ollen top5-listalla tähän mennessä neljän viikon ajan.[12] Kappale löytyy monien muidenkin radiokanavien top-listoilta ympäri Euroopan. Airplay-listalla Suomen radiokanavien soitetuimmissa kappaleissa kappale oli elokuussa niin ikään ensimmäisenä.[13] Heti tultuaan myyntiin iTunesissa se nousi Suomen ladatuimmissa kappaleissa sijalle yksi.

 
The Rasmuksen jäsenet videossa

Kappaleen musiikkivideo julkaistiin The Black Roses Community:ssä 15. elokuuta. Tämän Tukholmassa 3. heinäkuuta kuvatun videon tuotti Niclas Fronda.[14] Videolla laulaja Lauri Ylönen näyttelee enemmän kuin monissa yhtyeen aiemmissa videoissa.

Videon juoni on Lauri Ylösen ja Frondan käsialaa. Videolla Ylönen esiintyy huoneessa naisen kanssa. Heistä molemmat tietävät Ylösen hallussa olevan monoliitin, mustan ruusun, olevan tärkeä. Nainen havittelee saada Ylösen mustan ruusun itselleen. Kaikkialle, minne ruusu koskee, leviää mustia "piikkejä". Yhtye soittaa videossa ikkunattomassa huoneessa. Videon lopussa nainen "swat-tiimeineen" jahtaa Ylöstä ja hänet kiinni saatuaan vie tältä monoliitin. Lopussa näkyy tietokoneella piirretty kaupunki, josta ruusun levittämät piikit näyttävät leviävän poispäin.[15]

Videota kuvatessa Lauri Ylöselle sattui onnettomuus. Kuvattaessa videon loppupuolella esiintyvää kohtausta, jossa kaksi mustapukuista naista työntää häntä lasia vasten, rikkoutui ikkunalasi palasiksi Ylösen päälle. Hän kuitenkin selviytyi tapahtuneesta vain muutamin naarmuin. Välikohtauksen jälkeen kohtaus kuvattiin uudelleen, minkä tulos on nähtävissä valmiissa videossa.[16]

Kappalelista

muokkaa

Tavallinen single sisältää vain kappaleen ja videon. Maksisinglen kappalelistaus on seuraava:

  1. "Livin' in a World Without You" (3,50)
  2. "Livin' in a World Without You (acoustic version)" (3,43)
  3. "You Got it Wrong" (3,17) (löytyy myös albumilta)
  • "Livin' in a World Without You" (video)[17]

ITunesista ladattavissa olevassa digitaalisessa versiossa ovat:

  1. "Livin' in a World Without You"
  2. "Livin' in a World Without You - Milan East RMX"

Katso myös

muokkaa

Lähteet

muokkaa
  1. Stara.fi
  2. Voice.fi (Arkistoitu – Internet Archive)
  3. Lauri Ylösen haastattelu YleX:llä 25.7.
  4. a b Haastattelu Orkus-lehdessä, syyskuu 2008
  5. The Rasmus Hellofasite (Arkistoitu – Internet Archive)
  6. a b Lauri Ylösen haastattelu Yle X3M:llä 25.7.
  7. Laurin ja Eeron haastattelu Radio Fantasylla 8.9.
  8. YleX
  9. Artistdirect[vanhentunut linkki]
  10. [1]
  11. a b Top 40 Charts
  12. SWR3 (Arkistoitu – Internet Archive)
  13. MySpace 20.8.
  14. Playground Music
  15. Iltasanomat, 26.07.
  16. Ilta-Sanomat: Rasmus-Lauri oli hengenvaarassa (Arkistoitu – Internet Archive)
  17. MySpace