Lintukoto

Myyttinen paikka suomalaisessa kansanperinteessä

Lintukoto on myyttinen paikka, joka sijaitsi suomalaisen kansanperinteen mukaan kaukana etelässä ja lounaassa, maailman reunalla tai kohdassa, jossa taivaankansi ja maanpinta kohtaavat. Muuttolinnut muuttivat talveksi lintukotoon linnunrataa seuraten, ja ihmissielukin saattoi ehkä vaeltaa sinne kuoltuaan. Lintukodossa kaikki oli pientä, johtuen ehkä taivaankannen reunan läheisyydestä ja ahtaasta tilasta. Lintukoto saattoi sijaita myös taivaankannen reunojen ulkopuolella, jolloin sinne pääsi kulkemaan taivaankannen reunan ali, ikään kuin teltan helman alta.

Tässä alkuperältään epävarmassa eurooppalaisessa kuvassa keskiaikainen pyhiinvaeltaja löytää paikan, jossa taivas ja maa kohtaavat.

Nykyään lintukodolla tarkoitetaan yleensä pientä, turvallista ja kotoisaa paikkaa tai aluetta.


LintukotolaisetMuokkaa

Lintukodossa asui pienikokoisia ihmisentapaisia olentoja, lintukotolaisia eli taivaanääreläisiä eli ääreläisiä. Lintokotolaisia kuvailtiin niin pieniksi, että niitä mahtui pari kappaletta makaamaan tynnyrin pohjalle. Lintukotolaisten on kerrottu taistelleen kurkia vastaan, koska kurjet yrittivät ahmia viljan lintukotolaisten pelloilta. Tarinan muissa versioissa kerrottiin kiistaan syynä olevan sammakot, joita kurjet ja lintukotolaiset molemmat pyydystävät syödäkseen.

Vastaaviin olentoihin uskoivat jo antiikin kansat, mutta ne tunnetaan myös joidenkin arktisten kansojen mytologiasta.

Joidenkin kansantarinoiden mukaan lintukotolaisia asui myös Lapissa.

Sana ”lintukotolainen” esiintyy Christfried Gananderin vuonna 1789 julkaisemassa mytologian sanakirjassa Mythologia Fennica.[1]

MuutaMuokkaa

Aleksis Kivi kirjoitti vuonna 1866 runon ”Lintukoto”, jossa Lintukoto kuvataan saareksi merellä. Sitä asuttaa pienikokoinen kerikansa, jonka edustajat pysyvät ikuisesti nuorina ja ovat onnellisia.[1] Säveltäjä Einojuhani Rautavaara on säveltänyt vuonna 1995 orkesterifantasian Lintukoto, englanninkieliseltä nimeltään Isle of Bliss.

Katso myösMuokkaa

LähteetMuokkaa

  • Kristfrid Ganander: Mythologia Fennica. Recallmed, 1995. ISBN 951-9221-72-7.
  • Ilmar Talve: Suomen kansankulttuuri. 3. tarkennettu ja täydennetty painos. Suomalaisen kirjallisuuden seura, 1990. ISBN 951-717-553-1.

ViitteetMuokkaa

  1. a b Tuula Uusi-Hallila & Anne Helttunen: Sitaattien salat – Mitä jokaisen tulee tietää suomalaisesta kirjallisuudesta, s. 86–87. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, Helsinki 2016.