Lin Zexu
Lin Zexu (kiin. 林則徐), myös Lin Tse-hsü tai Shaomu, (30. elokuuta 1785, Houguan – 22. marraskuuta, 1850, Chaozhou) oli Kiinan Qing-dynastian ajan johtava oppinut ja korkea virkamies. Hänet tunnetaan parhaiten roolistaan ensimmäiseen oopiumisotaan johtaneissa toimissa. Lin Zexu kannatti perinteisen kiinalaisen ajatusmaailman ja instituutioiden elvyttämistä.[1]
Linin isä oli köyhä opettaja, joka oli vakuuttunut siitä, että hänen poikiensa tulisi saada perinteinen kungfutselainen kasvatus, jotta nämä voisivat edetä virkauralla. Lin Zexu oli pojista nuorempi ja osoittautui lahjakkaaksi. Lin läpäisi virkamiestutkinnon vuonna 1804, jonka jälkeen hänet valittiin kotikaupunkinsa kuvernöörin avustajaksi, epäviralliseen oppisopimuskoulutukseen, joka täydentäisi hänen kasvatuksensa. Vuonna 1811 Lin läpäisi ylimmän virkamiestutkinnon, jinshin, jonka jälkeen hän liittyi Hanlin-akatemiaan, joka toimi keisarin neuvonantajana ja avusti hallitsijaa asiakirjojen laadinnassa. Vuonna 1820 Lin nimitettiin ensimmäiseen pysyvään virkaansa ja hän alkoi edetä virkauralla saaden yhä vastuullisempia tehtäviä. Suolamonopolissa hän valvoi eri paikkakuntien kastelujärjestelmiä ja verojen keruuta sekä toimi myös paikallistason tuomarina, jolloin hän sai lisänimen ”Kirkkaan taivaan Lin”. Lin Zexun nopea nousu virkakoneistossa osoitti, että hän oli tehokas organisoija ja kunnianhimoinen virkamies.[1]
Ensimmäinen oopiumisota muokkaa
Keisari Daoguang alkoi 1830-luvun puolivälissä huolestua brittien ja kiinalaisten salakuljettajien kontrolloimasta oopiumikaupasta. Huoli johtui sekä moraalisista että käytännöllisistä syistä. Tärkein käytännön ongelma oli, että myös laittomasta tuonnista oli maksettava viemällä kiinalaista hopeaa.[1]
Lin laati asiaa koskevan muistion, jossa tuomittiin ehdotus oopiumikaupan laillistamisesta. Näkemyksensä tueksi Lin luetteli toimenpiteet, joilla hän oli tukahduttanut huumekaupan maakunnissa, joissa toimi kuvernöörinä. Keisari, joka oli melkein kahden vuosikymmenen ajan yrittänyt turhaan toteuttaa oopiumin tuontikieltoa, nimitti Linin keisarilliseksi komissaariksi vuoden 1838 lopulla antaen hänelle laajat valtuudet.[1]
Lin onnistui saamaan keisarilta poikkeukselliset 19 henkilökohtaista audienssia, joissa keskusteltiin ongelman ratkaisusta. Sen jälkeen Lin lähti Guangzhouhun, joka oli oopiumikaupan keskus. Linin päiväkirja näiltä ajoilta on säilynyt, ja se antaa elävän kuvan kiinalaisen virkamiehen työstä. Lin kuvaa tuskallista matkansa Pekingistä ja hikoilua Guangzhoun subtrooppisessa kuumuudessa. Hän kutsuu brittiläiset kauppiaat ja virkamiehet neuvotteluun ja yrittää turhaan saada oopiumin veltostuttamat ja korruptoituneet paikalliset kiinalaiset virkamiehet suorittamaan valvontatyötä. Hän laatii myös anteeksipyynnön merenjumalalle, koska joutuu saastuttamaan valtameren takavarikoidulla oopiumilla.[1]
Lin onnistui tavoitteissaan liiankin hyvin. Hän pakotti ulkomaiset kauppiaat luovuttamaan oopiumivarastonsa hävitettäväksi ja painosti heitä lupaamaan, että he lopettavat huumelastien kuljetuksen. Mutta kun britit vastasivat tähän tuhoamalla kostoksi suuren osan Etelä-Kiinasta, keisari erotti Linin nopeasti, vaikka oli aiemmin henkilökohtaisesti hyväksynyt Linin ehdottaman kovan linjan. Lin karkotettiin Kiinan luoteisrajalle, jossa hän palveli huomiota herättämättä ja uskollisesti. Pian hänet kutsuttiin takaisin tärkeään palvelukseen, ja hänet palkittiin perillisen suuren vartijan arvonimellä kiitokseksi kapinallisten muslimien taltuttamisesta Yunnanin maakunnassa. Lin kuoli vuonna 1850 matkalla tukahduttamaan Taipingin kapinaa.[1]
Jälkimaine muokkaa
Linin merkitys on hänen virkauraansa suurempi. Hän kuului pieneen, mutta vaikutusvaltaiseen uudistusmielisten virkamiesten piiriin, joiden tunnuslause oli ”löytäkäämme menneisyydestä pohja nykyisille uudistuksille”. Tämä niin sanottu ”valtiomiestaidon koulukunta” toimi edelläkävijänä käytännön tietojen hyödyntämisessä, mukaan lukien maantiede ja ulkomaiden historian tuntemus. Lin oli oman aikansa kokeneimpia ja parhaiten informoituja miehiä, mutta hänkään ei osannut aavistaa, että onnistunut oopiumikaupan lopettaminen vain avaisi Kiinan ulkomaisten pyyteiden nöyryyttävälle ja tuhoisalle tunkeutumiselle, joka olisi nopeuttava maan tuhoa.[1]
Linin esikuvana olivat aiempien sukupolvien virkamiehet, jotka olivat onnistuneesti usuttaneet Keski-Aasian heimot toisiaan vastaan. Näille hallintovirkamiehille kaupalliset näkökohdat olivat olleet vain mitättömiä sivuseikkoja. Lin ei sen vuoksi kyennyt ymmärtämään brittien vaatimuksia vapaakaupasta ja kansainvälisestä tasa-arvosta, jotka perustuivat selkeään näkemykseen kauppaimperiumin tarpeista. Tämä ajatusmaailma poikkesi radikaalilla tavalla kiinalaisten maailmankuvasta, joka puolestaan pohjautui keskuksena olevaan ylivertaiseen keisarilliseen imperiumiin ja sen vähäpätöisempiin alamaiskansoihin. Saapuessaan Guangzhouhun Lin ajatteli yhä, että britit olivat riippuvaisia kiinalaisista ja menehtyisivät ilman kiinalaista teetä ja raparperia. Kuuluisassa kirjeessään kuningatar Viktorialle Lin kysyy, voisiko kuningatar sallia jonkin yhtä myrkyllisen aineen kuin oopiumin maahantuonnin omaan maahansa ja pyysi häntä kieltämään alamaisiaan tuomasta oopiumia Linin maahan.[1]
Lin luotti viestinnässään hyökkäävään, moralisoivaan sävyyn ja toimi samaan aikaan armottomasti brittiläisiä kauppiaita kohtaan, mikä loukkasi syvästi brittien hallitusta. Lin otti opikseen Kiinan nöyryytyksestä ainoastaan sen, että "barbaareista" oli hankittava lisää tietoa ja omaksuttava heidän teknologiansa. Hän ei toisaalta kyennyt ymmärtämään eurooppalaisten asettamien haasteiden seurauksia eikä toisaalta vastustamaan oman kansansa heikkouksia ja vanhoillisuutta. Myöhemmin niin kutsuttu itsevahvistusliike hyväksyi Linin uudistusohjelman. Tätä myöhemmät vallankumouksellisten sukupolvet hylkäsivät vanhan kiinalaisen kulttuurin pelastaakseen Kiinan, mutta hyväksyivät samalla Linin kansallissankariksi hänen rohkeutensa ja esimerkillisen brittien vastustuksen vuoksi.[1]