Liikkumisresepti

Liikkumisresepti on terveydenhuollon käyttöön suunniteltu terveyden edistämisen työkalu. Sen tarkoituksena on yhtenäistää ja lisätä liikuntaneuvontaa. Tätä kautta sen toivotaan edistävän erityisesti riskiryhmiin kuuluvien asiakkaiden liikkumista.

Liikkumisresepti laaditaan yhdessä asiakkaan kanssa. Sen avulla suunnitellaan asiakkaalle yksilölliset liikuntaohjeet. Lisäksi resepti jäsentää asiakkaalle samanaikaisesti annettavaa liikuntaneuvontaa. Liikkumisreseptiin täydennetään tiedot asiakkaan nykyisistä liikuntatottumuksista sekä ohjeet liikkumisen lisäämiseksi. Täytetystä reseptistä käyvät ilmi:

  • asiakkaan liikkumistottumukset ja niiden riittävyys terveyden kannalta
  • liikkumisen tavoitteet
  • liikkumisohje (liikkumisen muodot, useus, kesto ja rasittavuus)
  • lisäohjeet (esimerkiksi esite)
  • liikkumisen toteutumisen seuranta.

Resepti voi toimia lähetteenä terveydenhuollon ammattilaisten välillä tai liikuntapalveluihin. Potilaan on silloin mahdollista saada tarkennusta ja käytännön neuvoja liikkumisohjeen toteuttamiseksi. Reseptiin kirjataan tiedot tulevasta seurantakäynnistä mahdollisimman tarkasti. Asiakas voi lisäksi pitää kirjaa liikkumisen toteutumisesta erillisen seurantakortin avulla.

Reseptin kehittäminen alkoi valtakunnallisessa yhteistyöhankkeessa 2000-luvun alussa. Mukana hankkeessa olivat Suomen Reumaliitto, Suomen Lääkäriliitto, Suomen Sydänliitto, UKK-instituutti, KKI-ohjelma ja Jyväskylän yliopiston Terveyden edistämisen tutkimuskeskus. Liikkumisresepti lomake ja sen käyttöohje ovat tulostettavissa UKK-instituutin verkkosivuilla. Vuonna 2014 reseptistä on tuotettu KANTA-arkistoon sopiva koodistopalvelumuoto terveydenhuollon sähköisiin potilastietojärjestelmiin.

LähteetMuokkaa

  • Aittasalo, Minna & Vasankari, Tommi: Terveysliikunnan edistämisen työvälineitä – Fogelholm, Mikael, Vuori, Ilkka ja Vasankari, Tommi (toim.): Terveysliikunta. Helsinki: Duodecim 2011, s. 197–204.
  • Aittasalo M. Työikäinen saa liikuntakipinää lääkäriltä ja askelmittarin käytöstä. Liikunta ja tiede 2008;45(5):13–14

Aiheesta lisääMuokkaa