Liettuan puolalaiset

Liettuan puolalaiset tai liettuanpuolalaiset ovat Liettuassa asuvia henkilöitä, jotka katsotaan syntyperältään tai juuriltaan puolalaisiksi. Vuoden 2012 alussa Liettuassa asui 210 600 puolalaista. Tämä on Liettuan väkiluvusta 6,6 %, mikä tekee ryhmästä maan suurimman etnisen vähemmistön.[1] Liettuanpuolalaiset ovat myös määrältään yksi suurimmista entisen Neuvostoliiton alueilla asuvista puolalaisista diasporaryhmistä.[1]

Liettuan puolalaiset
Polacy na Litwie
Väkiluku 210 600 (2012 alussa)[1]
Merkittävät asuinalueet
Liettuan kaakkois- ja koillisosat
Kielet puola, liettua
Uskonnot roomalaiskatolisuus
Liettuanpuolalaisia marssimassa Vilnassa vuonna 2008

Historia

muokkaa

Puolalaisia on asunut Liettuan alueella monen vuosisadan ajan. Suhde puolalaisten ja liettualaisten välillä on monimutkainen. Puola ja Liettua olivat yhdistyneinä Puola-Liettuan valtioliiton aikana, mutta liitto lakkautettiin Puolan jaoissa. Molemmat maat saivat itsenäisyyden ensimmäisen maailmansodan jälkeen. Vuonna 1920 erimielisyys Vilnan omistuksesta johti Puolan–Liettuan sotaan, joka johti Vilnan liittämiseen Puolaan. Riita Vilnasta kärjistyi Neuvostoliiton käytettyä valtaansa Vilnan liittämiseksi Liettuan neuvostotasavaltaan toisen maailmansodan jälkeen. Kysymys Vilnan alueesta kärjistyi uudelleen Liettuan itsenäistyttyä vuonna 1990, mutta alue pysyi Liettuan hallussa.[2][3] Kiistasta huolimatta Puola kannatti suuresti Liettuan itsenäistymistä ja oli yksi ensimmäisistä maan itsenäisyyden tunnustaneista valtioista. Näin oli huolimatta Puolassa syntyneistä peloista, jotka liittyivät liettuanpuolalaisten kohteluun Liettuan itsenäistymisen jälkeen.[4][5]

Tilastotiedot

muokkaa
 
Puolalaisten prosentuaalinen määrä Liettuan kunnissa.

Vuoden 2001 väestönlaskennassa Liettuan 3 350 400 asukkaasta 234 989 oli puolalaisia. Puolalaiset käsittävät 6,74 % väkiluvusta ollen näin Liettuan suurin etninen vähemmistö.[1] Liettuan toiseksi suurin vähemmistö ovat venäläiset.[1] Suurin osa liettuanpuolalaisista asuu Vilnan alueella. 216 012 puolalaista eli vuoden 2001 väestönlaskennassa Vilnan läänin alueella käsittäen läänin väkiluvusta 26 %. Liettuan pääkaupungissa Vilnassa asui 101 526 puolalaista käsittäen 19,3 % kaupungin väkiluvusta. Kunnallispiireistä puolalaisia asui eniten Vilnan kunnallispiirissä (61,3 % väkiluvusta) ja Šalčininkain kunnallispiirissä (79,5 % väkiluvusta).[6]

Puolalaisten määrä Liettuassa vuoden 2001 väestönlaskennan mukaan

muokkaa
Kunta Lääni Väkiluku kokonaisuudessaan[6] Puolalaisia väkiluvusta[6] Prosenttimäärä
Druskininkain kunta Alytus 25 440 995 3,9 %
Varėnan kunnallispiiri Alytus 31 137 2 067 6,6 %
Jonavan kunnallispiiri Kaunas 52 289 713 1,4 %
Kaišiadorysin kunnallispiiri Kaunas 37 649 374 1,0 %
Ignalinan kunnallispiiri Utena 23 018 1 908 8,3 %
Molėtain kunnallispiiri Utena 25 387 2 053 8,1 %
Zarasain kunnallispiiri Utena 22 826 1 518 6,7 %
Vilnan kaupunkikunta Vilna 553 904 104 446 18,9 %
Elektrėnain kunta Vilna 28 923 2 175 7,5 %
Šalčininkain kunnallispiiri Vilna 39 282 31 223 79,5 %
Širvintosin kunnallispiiri Vilna 20 207 2 019 10 %
Švenčionysin kunnallispiiri Vilna 33 135 9 098 27,5 %
Trakain kunnallispiiri Vilna 37 376 12 403 33,2 %
Vilnan kunnallispiiri Vilna 88 586 54 322 61,3 %

Kielet

muokkaa

Vuoden 2001 väestönlaskennan 234 989 puolalaisesta 187 918 (80 %) sanoi puhuvansa puolaa äidinkielenään. 22 439 puolalaista (9,5 %) sanoi äidinkielensä olevan venäjä ja 17 233 liettuan. 6 279 puolalaista (2,7 %) eivät kertoneet äidinkieltään. Loput 0,5 % ilmoittavat puhuvansa montaa eri äidinkieltä.[7]

Tunnettuja liettuanpuolalaisia

muokkaa

Ennen vuotta 1940

muokkaa

Nykyään

muokkaa

Lähteet

muokkaa
  1. a b c d e Statistics Lithuania: Population and social statistics Lietuvos statistikos departamentas. Arkistoitu 13.11.2011. Viitattu 21.8.2012.
  2. Is Lithuania a Northern or Central European Country? (PDF) (PDF) Evaldas Nekrasas. Arkistoitu 25.2.2009. Viitattu 27.12.2010. (englanniksi)
  3. "From Solidarity to Partnership: Lithuanian-Polish Relations 1988-1998 (PDF) Valionis, Antanas ym.. Arkistoitu 25.2.2009. Viitattu 27.12.2010. (englanniksi)
  4. Sanford, George: "Poland: the conquest of history", sivu 99. Taylor & Francis, 1999.
  5. A. T. Lane: "Lithuania: Stepping Westward", sivu 99. Routledge, 2001
  6. a b c Population by some ethnicities by county and municipality 2001 Population and Housing Census data Liettuan tilastokeskus. Arkistoitu 29.9.2007. Viitattu 27.12.2010 (englanniksi).
  7. Population by ethnicity and mother tongue 2001 Population and Housing Census data Liettuan tilastokeskus. Arkistoitu 24.9.2012. Viitattu 27.12.2010 (englanniksi).