Liepājan raitioliikenne

Liepājan raitioliikenne on raitiotiejärjestelmä, joka toimii Latvian Liepājassa ja jota liikennöi Liepājas tramvajs, jolla on 70 työntekijää.[1] Nykyisen kaksiraiteisen raitiolinjan pituus on 7,9 km.[2]

Liepājan raitioliikenne
Kaksi KT4-raitiovaunua heinäkuussa 2013.
Kaksi KT4-raitiovaunua heinäkuussa 2013.
Tyyppi sähköraitiotie
Sijainti Liepāja, Latvia
Avattu 26. syyskuuta 1899
Pituus 7,9 km
Linjoja 1
Raideleveys 1 000 mm
Liikennöitsijä(t) Liepājas tramvajs
Aiheesta muualla
Viralliset kotisivut

Historia muokkaa

 
Raitiovaunu #1 Liela ielalla.

Baltian maiden ensimmäinen sähköraitiotie avattiin Liepājaan 26. syyskuuta 1899. Herbrand valmisti ensimmäiset yhdeksän Saksan Kölnin kalustoon perustuvaa raitovaunua. Ensimmäinen raitiolinja rakennettiin Karostaan.

1903 muokkaa

Vuonna 1903 Herbrandilta tilattiin kuusi uutta raitiovaunua, jotka saivat numerot 10-16.

1904 muokkaa

Keskustan Liela ielalle rakennettu kaksisuuntainen raitiolinja valmistui.

1940-luvulla muokkaa

Toisen maailmansodan jälkeen vanhoihin Herbrandin raitiovaunuihin vaihdettiin itse tehdyt korit. 18.3.1941 palkattiin ensimmäinen rahastajatar vuoden 1899 jälkeen (Anna Cekuse). Yhtiö alkoi käyttää kolminumeroista numerointia ja raitiovaunujen numeroiden alkuun tuli 1. Vuodesta 1949 vuoteen 1956 Liepājassa valmistettiin muutamia Kaliningradin vaunuihin perustuvia itse koritettuja raitiovaunuja.

1957 muokkaa

Vuonna 1957 Liepājaan hankitiin kahdeksan Gothan T57-raitiovaunua, jotka saivat numerot 125-132.

1960-luvulla muokkaa

Liepājaan toimitettiin kymmenen uutta Gothan T59E-raitiovaunua (139-148) vuonna 1961. Vuonna 1962 ostettiin kahdeksan uutta Tatra T2 -raitiovaunua, jotka saivat numerot 149-156.

1974 muokkaa

Liepājan raitioteillä matkusti 12 miljoonaa matkustajaa vuodessa.

1990-luvulla muokkaa

EuroAWK rakensi uudet mainostelineelliset raitiovaunupysäkit.

2007 muokkaa

Liepājassa pohdittiin laajasti raitiolinjan laajentamista Ezerkratsin alueelle. Liikennöitsijän lippuvalikoimaan tuli uusi tekstiviestilippu, joka kehitettiin yhteistyössä riikalaisen Citycredit-yhtiön kanssa.

2013 muokkaa

Ezerkrastsin raitiolinja valmistui.

2018 muokkaa

Vuonna 2018 tilattiin optio mukaan lukien 12 KONCAR NT2300 -matalalattiaraitiovaunua. Toimitukset alkavat suunnitelmien mukaan syyskuussa 2020.[2]

Kalusto muokkaa

 
Tatra KT4 Liepājassa heinäkuussa 2013.

Nykyiseen kalustoon kuuluu 16 Tatra KT4 -raitiovaunua. Osa niistä on Liepājaan uutena toimitettua KT4SU-tyyppiä ja osa KT4D-tyyppiä, jota ostettiin käytettynä Saksan Cottbusista, Gerasta ja Erfurtista.[2] Lisäksi kalustoon kuuluu saksalainen raitiokiskojen puhdistusvaunu, joka on valmistettu vuonna 1954 ja on mallin ainut käytössä oleva kappale maailmassa.

Lipunhinnat muokkaa

Vuosi Hinta Valuutta
1900 0,02-0,05 Venäjän rupla
1933 0,10-0,15 Latvian lati
1946 0,20-0,40 Neuvostoliiton rupla
1947-1990 0,03 Neuvostoliiton rupla
1994-2006 0,25 Latvian lati
2007-2011 0,30 Latvian lati
2012 ,38-+0,50 Latvian lati
2016 0.80 EUR

Kuvia muokkaa

Katso myös muokkaa

Lähteet muokkaa

  1. Ints Grasis: Tramvajs NAV miris! Lai dzīvo tramvajs, s. 22-27. Kurzemes Vārds, 2010.
  2. a b c Mackinger: Tram Liepaja in Lettland vor der Modernisierung Urban Transport Magazine. 31.12.2019. Arkistoitu 29.2.2020. Viitattu 29.2.2020. German

Aiheesta muualla muokkaa

 
Käännös suomeksi
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja muunkielisen Wikipedian artikkelista.
Alkuperäinen artikkeli: en:Liepājas tramvajs