Libyan Valioliiga
Libyan valioliiga (arab. دوري الدرجة الأولى الليبي) on Libyan jalkapallosarjojen korkein sarjataso. Sarjan nykyistä muotoa on pelattu kaudesta 2013/2014, jossa kahdessa lohkossa pelaa kahdeksan joukkuetta. Jokainen joukkue kohtaa toisensa kahdesti, jolloin otteluita kertyy joukkuetta kohden 14. Sarjan päätyttyä molempien lohkojen kolme parasta pääsevät jatkoon, jotka ratkovat sarjan mestaruuden. Kauden päätteeksi sarjan molempien lohkojen kaksi viimeisintä joukkuetta putoaa Libyan 1. divisioonaan.
Libyan valioliiga | |
---|---|
Laji | Jalkapallo |
Maa(t) |
![]() |
Perustettu | 1963 |
Joukkueita | 20 |
Alempi taso | Libyan 1. divisioona |
TV | Libya Sports |
Aiheesta muualla | |
LFF |
Aikaisemmin sarjaa pelattiin yhtenä lohkona kausien 2001/2002 aina kauteen 2010/2011 saakka, jossa pelasi yhteensä 16 joukkuetta. Sitä ennen sarjaa pelattiin nykyiseen tapaan kahdessa eri lohkossa kausien 1993/1994 aina kauteen 2000/2001. Tuolloin molemmissa lohkoissa pelasi yhteensä kahdeksan joukkuetta. Tuolloin lohkojen voittajat pelasivat keskenään yksiosaisen loppuottelun Libyan mestaruudesta.[1]
Historian saatossa menestyksekkäin joukkue on ollut Al-Ittihad 16 mestaruudellaan.
Joukkueet kaudella 2024–2025
muokkaaA-lohko
muokkaa- Al-Akhdar
- Al-Anwar
- Al-Ansar
- Al-Borouq
- Khaleej Sirte SC
- Al-Nasr
- Al-Suqoor
- Al-Tahaddy
- Al-Wefaq Ajdabiya
B-lohko
muokkaaC-lohko
muokkaa- Abu Salim
- Asswehly
- Al-Bashaer
- Al-Ittihad Tripoli
- Al-Majd
- Al-Nahda Sabha
- Olympic Azzaweya
- Shabab Al Ghar
- Al-Tarsana
D-lohko
muokkaaMestarit
muokkaa- 1963–64 - Al-Ahli (Tripoli)
- 1964–65 - Al-Ittihad
- 1965–66 - Al-Ittihad
- 1967–67 - ei pelattu
- 1967–68 - Al-Tahaddy
- 1968–69 - Al-Ittihad
- 1969–70 - Al-Ahli (Bengasi)
- 1970–71 - Al-Ahli (Tripoli)
- 1971–72 - Al-Ahli (Bengasi)
- 1972–73 - Al-Ahli (Tripoli)
- 1973–74 - Al-Ahli (Tripoli)
- 1974–75 - Al-Ahli (Bengasi)
- 1975–76 - Al-Madina
- 1976–77 - Al-Tahaddy
- 1977–78 - Al-Ahli (Tripoli)
- 1978–79 - keskeytettiin
- 1979–82 - ei pelattu
- 1982–83 - Al-Madina
- 1983–84 - Al-Ahli (Tripoli)
- 1984–85 - Al-Dhahra
- 1985–86 - Al-Ittihad
- 1987 - Al-Nasr
- 1987–88 - Al-Ittihad
- 1988–89 - Al-Ittihad
- 1989–90 - Al-Ittihad
- 1990–91 - Al-Ittihad
- 1991–92 - Al-Ahli (Bengasi)
- 1992–93 - Al-Ahli (Tripoli)
- 1993–94 - Al-Ahli (Tripoli)
- 1994–95 - Al-Ahli (Tripoli)
- 1995–96 - Al-Shat
- 1996–97 - Al-Tahaddy
- 1997–98 - Al-Mahallah
- 1998–99 - Al-Mahallah
- 2000 - Al-Ahli (Tripoli)
- 2000–01 - Al-Madina
- 2001–02 - Al-Ittihad
- 2002–03 - Al-Ittihad
- 2003–04 - Olympic Azzaweya
- 2004–05 - Al-Ittihad
- 2005–06 - Al-Ittihad
- 2006–07 - Al-Ittihad
- 2007–08 - Al-Ittihad
- 2008–09 - Al-Ittihad
- 2009–10 - Al-Ittihad
- 2010–11 - ei pelattu
- 2011–13 - ei pelattu
- 2013–14 - Al-Ahli (Tripoli)
- 2014–15 - ei pelattu
- 2015–16 - Al-Ahli (Tripoli)
- 2016–17 - ei pelattu
- 2017–18 - Al-Nasr
- 2018–19 - peruttiin
- 2021 - Al-Ittihad Tripoli
- 2021–22 - Al-Ittihad Tripoli
Eniten mestaruuksia
muokkaaJoukkue | Mestaruudet | Mestaruus vuodet |
---|---|---|
Al-Ittihad | 18 | 1965, 1966, 1969, 1986, 1988, 1989, 1990, 1991, 2002, 2003, 2005, 2006, 2007, 2008, 2009, 2010, 2021, 2022 |
Al-Ahli (Tripoli) | 12 | 1964, 1971, 1973, 1974, 1978, 1984, 1993, 1994, 1995, 2000, 2014, 2016 |
Al-Ahli (Bengasi) | 4 | 1970, 1972, 1975, 1992 |
Al-Tahaddy | 3 | 1968, 1977, 1997 |
Al-Madina | 3 | 1976, 1983, 2001 |
Al-Mahallah | 2 | 1998, 1999 |
Al-Nasr | 2 | 1987, 2018 |
Al-Dhahra | 1 | 1985 |
Al-Shat | 1 | 1996 |
Olympic Azzaweya | 1 | 2004 |
Maalikuninkuuden voittaneet
muokkaaKausi | Paras maalintekijä | Maalit | Joukkue |
---|---|---|---|
2003-04 | Ahmed Saad Osman | 14 | Al-Nasr |
2004-05 | Sheikh Sedao | 12 | Al-Urouba |
2005-06 | Samir al-Wahaj | 18 | Al-Wahda |
2006-07 | Walid Shebli | 13 | Al-Madina |
2007-08 | Abdelhameed Zidane | 21 | Al-Akhdar |
2008-09 | Samir al-Wahaj | 19 | Al-Tirsana |
2009-10 | Rasheed al-Deasy | 15 | Al-Shat |
Lähteet
muokkaa- ↑ Libya 1993/94 rsssf Viitattu 28.5.2014 (englanniksi)