Levoton rauha

Levoton rauha on vuonna 2009 ensiesityksensä saanut Juha Rosman ohjaama ja Mikko Viljasen käsikirjoittama televisioelokuva.

Levoton rauha
Ohjaaja Juha Rosma
Käsikirjoittaja Mikko Viljanen
Tuottaja Asta Parikka
Kuvaaja Juha Leskelä
Leikkaaja Jorma Höri
Lavastaja Malla Helander
Pääosat Teemu Palosaari
Elina Korhonen
Timo Tuominen
Lauri Tanskanen
Valmistustiedot
Valmistusmaa Suomi
Tuotantoyhtiö Yle Draama
Ensi-ilta 2009
Kesto 70 minuuttia
Alkuperäiskieli suomi
Aiheesta muualla
IMDb

JuoniMuokkaa

Elokuvan juoni ja tarina sivuavat sodan loppuvaiheessa tapahtuneita, rintamakarkuruudesta syytettyjen sotilaiden teloituksia. Se kuvaa myös sodassa heroiinista riippuvaiseksi tulleiden miesten yrityksiä päästä addiktiostaan rauhan aikana.

Mainosteksti: Vuosi 1945. Nuoruutensa sodan keskellä kadottaneita miehiä harhailee ympäri maata. He koettavat saada elämästään otetta, mutta ensiksi on saatavat tilit selviksi menneiden kanssa. Poliittisten tuulten suunta muuttuu äkkiä. Totuus ja omatunto ovat myytävinä. Romantiikkakin koettaa nostaa päätään raunioissa: jos tahtoa riittää, on toivoa[1].

NäyttelijätMuokkaa

 Teemu Palosaari  … Jaakko  
 Elina Korhonen  … Elina  
 Timo Tuominen  … Eino  
 Lauri Tanskanen  … Olavi  
 Sara Paavolainen  … äiti  
 Timo Torikka  … Aarnio  
 Matti Onnismaa  … Oskari  
 Jukka Peltola  … Pasanen  
 Tuomas Uusitalo  … Martti  
 Kent Sjöman  … lääkäri  
 Reino Nordin  … veteraani  
 Peter Kanerva  … veteraani  
 Marek Urbanski  … venäläinen upseeri  
 Mervi Takatalo  … venäläisen seuralainen  
 Esko Salervo  … dosentti  
 Tarja Keinänen  … virkailija  
 Panu Poutanen  … Leevi  
 Ilmari Pursiainen  … Lennart  

LähteetMuokkaa

Aiheesta muuallaMuokkaa

Tämä elokuviin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.