Lepa Mlađenović
Lepa Mlađenović (serb. Лепа Млађеновић; s. 9. marraskuuta 1954) on Jugoslavian toisen aallon feminismin pioneerina pidetty lesbofeministi ja aktivisti.[1]
| Lepa Mlađenović | |
|---|---|
.jpg) Mlađenović vuonna 2013. |
|
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 9. marraskuuta 1954 (ikä 69) Belgrad, Serbian sosialistinen tasavalta, Jugoslavian sosialistinen liittotasavalta |
| Ammatti | Neuvonantaja, fasilitaattori, aktivisti |
Mlađenović on ollut mukana perustamassa useita feministisiä ja lesbojen oikeuksia ajavia järjestöjä Serbiassa. Mlađenović on työskennellyt erityisesti miesten väkivallan uhreiksi joutuneiden traumatisoituneiden naisten ja lesbojen parissa.[2]
Mlađenović asuu Belgradissa. Hän kiertää yhä feministisissä tapahtumissa ympäri Eurooppaa ja toimii psykologisena neuvonantajana ja feministisenä kouluttajana.[1]
Aktivismi muokkaa
Psykiatrian kritiikki muokkaa
Mlađenović aloitti aktivismin opiskellessaan psykologiaa Belgradin yliopistossa 1970-luvulla. Psykiatriainstituutio näyttäytyi Mlađenovićille naisia kohtaan väkivaltaisena valtakoneistona. Vaihtoehtoisesta psykologiasta hän oppi matkoiltaan Euroopassa, jossa hän tutustui naisten pitämiin vaihtoehtoisiin kirjakauppoihin. MlađenovićinMlađenović mukaan häneen teki tuolloin suuren vaikutuksen Phyllis Cheslerin teos Women and Madness (1972), joka käsittelee kriittisesti miesvaltaisen psykiatrian vahingollisia vaikutuksia naisiin.[1]
Mlađenović lähti mukaan Vaihtoehto psykiatrialle -järjestön toimintaan ja oli mukana järjestämässä vuoden 1983 kansainvälistä Vaihtoehtoja psykiatrialle -konferenssia Belgradissa.[2]
Lesbofeminismi muokkaa
Mlađenović osallistui vuonna 1978 Belgradissa järjestettyyn kansainväliseen feministiseen konferenssiin, jonka katsotaan aloittaneen jugoslavialaisen toisen aallon feministisen liikkeen. Konferenssin jälkeisinä vuosina Mlađenović oli mukana feministisissä keskustelutapaamisissa ja muutaman vuoden päästä Mlađenović perusti naisille suunnatun pysyvämmän ryhmän.[1] Mlađenović on kuvaillut ryhmän perustamista ensimmäiseksi feministiseksi aktivistiseksi teokseen.[1] Mlađenović oli perustamassa 1990-luvulla Belgradiin naisten auttavaa puhelinta.[3]
Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöt alkoivat organisoitua Serbiassa 1970-luvun lopulla, ja Mlađenović oli mukana vuonna 1987 Belgradissa perustetussa ensimmäisessä lesboryhmässä.[1]
Mlađenović oli 1990-luvulla mukana perustamassa useita feministisiä järjestöjä. Hän auttoi perustamaan Autonomisen naisten keskuksen vuonna 1993 sekä Arkadia-nimisen järjestön.[2] Vuonna 1995 Mlađenović perusti Belgradiin lesbojen oikeuksia ajavan Labris-nimisen järjestön, joka on yhä toiminnassa 2020-luvulla.[1]
Mlađenović oli yksi Serbian ensimmäisistä julkilesboista.
Mlađenović viittaa lesbofeminismillä toimintaan, joka tähtää yhteisön luomiseen naisten ja lesbojen kanssa. Hänen mukaansa lesbofeminismissä on tärkeää uudelleenrakentaa suhde miehiin ja miehiseen katseeseen niin, etteivät ne ole auktoriteetti jota noudattaa ja pelätä.[1]
Sodanvastainen aktivismi muokkaa
Jugoslavian hajoamissotien alettua vuonna 1991 Mlađenović osallistui sodanvastaiseen aktivismiin, joka oli Jugoslaviassa suureksi osaksi naisten organisoimaa. Mlađenović oli mukana perustamassa Serbiaan kansainvälistä sodanvastaista Women in Black -ryhmää, joka järjesti viikottaisia hiljaisia mielenosoituksia sotaa vastaan. Mielenilmaisuissa naiset seisoivat Belgradin keskustorilla mustiin pukeutuneina hiljaa kokonaisen tunnin ajan.[1]
Myöhemmin Belgradin feministit tukivat Bosnian sotaa pakenevia naisia. Bosnian sodan aikana muualta Euroopasta saapuneet psykoterapeutit ja psykiatrit kouluttivat aktivisteja traumatisoituneiden naisten kanssa. Myös Mlađenović lähetti Sarajevossa saarroksissa oleville naisille muun muassa elintarvikkeita sisältäneitä paketteja.[1]
1990-luvun lopulla Kosovon itsenäistymispyrkimysten aikana Mlađenović teki yhteistyötä kosovolaisten feministien kanssa ja ystävystyi esimerkiksi Igballe Rogovan kanssa. Mlađenović alkoi käydä Kosovon pääkaupungissa Pristinassa naisten juhlissa.[1]
Mlađenovićin mukaan naisten solidaarisuus on feministisen antifasistisen politiikan erityinen muoto.[2] Mlađenović korostaa myös entisen Jugoslavian feministien olleen solidaarisia toisilleen kansallisuuteen katsomatta.[1]
Julkaisut muokkaa
Mlađenović on toimittanut kaksi vaihtoehtoista psykiatriaa ja naisiin kohdistuvaa väkivaltaa käsittelevän kirjaa. Hän on kirjoittanut esseitä miesten väkivallasta, lesbofeministien reaktioista sotaan ja naisten solidaarisuudesta sekä emotionaalista lukutaitoa käsittelevän kirjan (2011).[3]
Tunnustukset muokkaa
- Kansainvälisen homo- ja lesboihmisoikeuskomission myöntämä Filipa da Souza -palkinto (1994) työstä LGBT-oikeuksien hyväksi (1994)[3]
- Heinrich Böllin säätiön myöntämä Anne Klein -naistenpalkinto (2013)[4]
- Vuonna 2011 serbialaisen Novi Sadin kaupungin Lesbo Organization (NLO) nimesi lukusalin Mlađenovićin mukaan.
Lähteet muokkaa
- ↑ a b c d e f g h i j k l Harju, Sara: Viisaan lesbon vallankumous. Tulva, 2/2023.
- ↑ a b c d Zaharijević, Adriana: Short Portrait: Lepa Mlađenović 6.12.2012. Heinrich Boell Stiftung. Viitattu 13.4.2024.
- ↑ a b c Short Biography: Lepa Mlađenović 6.12.2012. Heinrich Böll Stiftung. Viitattu 13.4.2024.
- ↑ Lepa Mladjenovic, Serbia, Wins 2013 Anne Klein Women’s Award | Heinrich-Böll-Stiftung web.archive.org. 9.8.2019. Arkistoitu 9.8.2019. Viitattu 13.4.2024.