Avaa päävalikko
Leijonat 2012
Eri esittäjiä
Kokoelmalevyn Leijonat 2012 kansikuva
Kokoelmalevyn tiedot
 Julkaistu 18. huhtikuuta 2012
 Formaatti CD, digitaalinen lataus
 Levy-yhtiö Sony Music Entertainment
Listasijoitukset

 Suomi – 12. (viikko 17/2012)

muut julkaisut
Leijonat 2011
2011
Leijonat 2012
2012
Leijonat 2013
2013

Leijonat 2012 on vuoden 2012 Jääkiekon maailmanmestaruuskilpailujen virallinen kokoelma-albumi, joka julkaistiin 18. huhtikuuta 2012. Levyllä on muun muassa virallinen tunnus- ja maskottikappale, DJ Slow’n esittämä ”Hockey Bird (in the Zone)”. Albumi on jatkoa edellisvuonna julkaistulle Leijonat 2011 -kokoelmalle, joka oli Suomessa eräs kyseisen vuoden myydyimmistä levyistä.[1]

MusiikkiMuokkaa

Albumi sisältää MM-kilpailujen virallisen musiikin, ja sillä on kaikkiaan kahdeksantoista suomalaisartistin esittämää kappaletta, joista noin 70 prosenttia on uutta materiaalia.[1][2] Levyllä on virallisen tunnus- ja maskottikappaleen lisäksi mukana muun muassa kaksi nimekästä kokoonpanoa; Tuomas Holopaisen, Jari Sinkkosen, Marko Annalan ja Kuisma Aallon muodostama Karelian Division (”Suomi!”) sekä Vesku Jokinen & Sundin pojat, joka esittää oman versionsa kappaleesta ”Olen suomalainen”. Muita levyn kappaleita ovat esimerkiksi JVG:n ja FreemaninKarjala takaisin”, Axl Smithin ”Get Louder” sekä Klamydia-yhtyeen ”Poika pysyy Suomessa”.[1] Antero Mertarannan ”Kaverit on komeasti palkittu” kunnioittaa Suomen sotaveteraaneja.[3] Näiden uusien kappaleiden lisäksi levyllä on myös vanhempaa tuotantoa, kuten Sakari Kuosmasen esittämä ”Finlandia”.[2]

» Kotikisoissa soi tietysti suomalainen musiikki. Me olemme hakeneet kaikessa suomalaisuutta. Ei me mitään poroja haluttu vaan jotain uudenlaista kuten Hockey Bird.»
(Mika Sulin, MM-kilpailujen pääsihteeri.[2])

JulkaisuMuokkaa

Kokoelman kappalelista oli tarkoitus julkistaa tiedotustilaisuudessa perjantaina 23. huhtikuuta. Lista vuosi kuitenkin julkisuuteen etuajassa, sillä Levykauppa Äx asetti albumin omalla internetsivullaan ennakkomyyntiin ilmoittaen samalla levyn sisällön. Levykauppa Äx kertoi saaneensa tiedon kappaleista Sonyn lähettämästä tiedotteesta, jossa ei sen mukaan kuitenkaan mainittu aikarajaa sille, milloin listan saisi julkaista.[4]

Sony Music Entertainment julkaisi Leijonat 2012 -albumin sekä CD-levynä että digitaalisesti 18. huhtikuuta 2012.[1] Albumi debytoi Suomen virallisella listalla viikolla 17/2012 nousten sijalle 12. Se jäi sen parhaaksi sijoitukseksi.[5]

ListasijoituksetMuokkaa

Valtio Lista Paras sijoitus Listaviikot Nousu listalle Lähde
  Suomi Suomen virallinen lista 12. 7 17/2012 [5]

KappaleetMuokkaa

  1. Karelia Puhallinorkesteri − ”Porilaisten marssi” – 2.36
  2. Vesku Jokinen & Sundin pojat − ”Olen suomalainen” – 3.50
  3. DJ Slow mukana Splurt − ”Hockey Bird (in the Zone)” – 3.33
  4. Karelian Division − ”Suomi!” – 4.56
  5. Finnish Hockey Mafia mukana Uniikki & Oku − ”Sinivalkost” – 3.21
  6. Klamydia − ”Poika pysyy Suomessa” – 3.36
  7. JVG mukana Freeman − ”Karjala takaisin” – 3.14
  8. Axl Smith − ”Get Louder” – 3.41
  9. Poju mukana Sakari Kuosmanen − ”Kipinä” – 3.10
  10. Sami Saari − ”Ylöspäin” – 3.23
  11. Nightwish − ”Storytime” – 5.29
  12. CMX − ”Taistele” – 4.04 (Suorasuuntaus-remix 2012)
  13. Apulanta − ”Zombeja!” – 3.18
  14. Nauravat nakit − ”Jääkone” – 3.36
  15. Popeda − ”Lämmää päähän” – 3.19
  16. Finnish Hockey Mafia mukana Antero Mertaranta − ”Taivas varjele!” – 3.39 (2012 remix)
  17. Antero Mertaranta − ”Kaverit on komeasti palkittu” – 2.17
  18. Sakari Kuosmanen − ”Finlandia” – 2.52

[6]

Katso myösMuokkaa

LähteetMuokkaa

ViitteetMuokkaa

  1. a b c d Leijonat 2012 -kokoelma kerää Suomen eturivin artistit samalle levylle 23.3.2012. Tune.fi. Viitattu 18.4.2012.
  2. a b c Sirpa Repo: Lätkälevy nostattaa kisahuumaa 17.4.2012. Helsingin Uutiset. Viitattu 18.4.2012.
  3. Tällainen on odotettu Leijonat-kokoelmalevy! 24.3.2012. Iltalehti. Viitattu 18.4.2012.
  4. Mikko Räsänen: Levy-yhtiö mokasi: Leijonien kannatusbiisit lipsahtivat julkaisuuteen 20.3.2012. The Voice. Viitattu 18.4.2012.
  5. a b Musiikkituottajat - Tilastot - Suomen virallinen lista - Artistit ifpi.fi. Viitattu 3.5.2012.
  6. Leijonat 2012 Eri esittäjiä MTV3 Store. Viitattu 18.4.2012.