Leif G. W. Persson

ruotsalainen kriminologian professori ja kirjailija
(Ohjattu sivulta Leif G W Persson)

Leif Gustav Willy Persson (s. 12. maaliskuuta 1945 Tukholma)[1] on ruotsalainen kriminologian professori ja kirjailija, joka on kirjoittanut dekkareita.

Persson julkaisi 1970–80-lukujen taittessa kolme romaania ja keskittyi sen jälkeen 20 vuoden ajan ammattikirjallisuuteen ja elokuva- ja televisiokäsikirjoituksiin, kunnes julkaisi hyvinvointiyhteiskuntaa käsittelevän trilogian aloittavan rikosromaanin vuonna 2002.[1]

Perssonin tytär Malin Persson Giolito julkaisi esikoisromaaninsa vuonna 2008.

Geijerin tapausMuokkaa

Vuonna 1977 työskennellessään poliisihallinnossa Persson sai aikaan kohun paljastamalla oikeusministeri Lennart Geijerin yhteydet tukholmalaiseen prostituutiorinkiin. Persson erotettiin tapahtuman vuoksi poliisihallinnosta.lähde?

Tapaus inspiroi Perssonin kirjoittamaan esikoisromaaninsa Grisfesten (suom. Possujuhla).

Televisio- ja elokuvasovituksetMuokkaa

Perssonin teoksesta Possujuhla on tehty elokuva Mannen från Mallorca (1984). Hänen toiseen romaaniinsa Edunsaajat pohjaa SVT:n televisiosarja Profitörerna (1983). Suomentamattoman Samhällsbärarna-teoksen pohjalta on tehty elokuva I lagens namn (1986). Perssonin romaanitrilogiasta on tehty televisiosarja Pyhiinvaeltajan kuolema (En pilgrim’s död).[2] Romaaniin Toinen aika, toinen elämä perustuu neliosainen televisiosarja Neljäs mies[3].

Yhdysvaltalainen televisiosarja Backstrom perustuu Perssonin romaanihenkilöön Evert Bäckströmiin.[4]

TeoksetMuokkaa

  • Possujuhla. (Grisfesten, 1978). Suomentanut Kari Koski. Helsinki: Otava, 2010. ISBN 978-951-1-24379-3.
  • Edunsaajat. (Profitörerna, 1979). Suomentanut Kari Koski. Helsinki: Otava, 2012. ISBN 978-951-1-26224-4.
  • Samhällsbärarna (1982)
  • Lindamurha. (Linda - som i Lindamordet, 2005). Suomentanut Kari Koski. Helsinki: Bazar, 2006. ISBN 978-951-9107-56-1.
  • Ken lohikäärmeen surmaa. (Den som dödar draken, 2008). Suomentanut Kari Koski. Helsinki: Otava, 2009. ISBN 978-951-1-24018-1.
  • Matkan pää. (Den döende detektiven, 2010). Suomentanut Kari Koski. Helsinki: Otava, 2011. ISBN 978-951-1-22509-6.
  • Pinokkion nenä. (Den sanna historien om Pinocchios näsä, 2013). Suomentanut Kari Koski. Helsinki: Otava, 2014. ISBN 978-951-1-28677-6.
  • Pommimies ja hänen naisensa (Bombmakaren och hans kvinna), suomentanut Kari Koski. Otava, 2016 ISBN 978-951-1-29811-3
  • Voiko kuolla kahdesti (Kan man dö två gånger?), suomentanut Kari Koski, Otava, 2017 ISBN 978-951-1-31426-4
  • Vallanpitäjät. Otava, 2018
Välfärdsstatens fall -trilogia
  • Kesän kaipuusta hyiseen viimaan. (Mellan sommarens längtan och vinterns köld, 2002). Suomentanut Laura Jänisniemi. Helsinki: Bazar, 2003. ISBN 951-9107-15-0.
  • Toinen aika, toinen elämä. (En annan tid, ett annat liv, 2003,). Suomentanut Laura Jänisniemi. Helsinki: Bazar, 2004. ISBN 978-951-1-23163-9.
  • Putoaa vapaasti kuin unessa. (Faller fritt som i en dröm, 2007). Suomentanut Kari Koski. Helsinki: Otava, 2008. ISBN 978-951-1-23891-1.

LähteetMuokkaa

  • Daniel Ekeroth: Swedish sensationsfilm: A Clandestine History of Sex, Thrillers, and Kicker Cinema, (Bazillion Points, 2011) ISBN 978-0-9796163-6-5.

ViitteetMuokkaa

  1. a b Leif GW Persson Otava. Viitattu 2.9.2015.
  2. Pyhiinvaeltajan kuolema 10.9.2014. Yle. Viitattu 2.9.2015.
  3. Detaljerna gör ”Den fjärde mannen” trovärdig, Aftonbladet.se 4.1.2015
  4. Nilsson, Christoffer: Leif GW Persson blir stormrik när Fox gör Bäckström-serie Aftonbladet.se. 24.2.2012. Viitattu 2.9.2015. (ruotsiksi)

Aiheesta muuallaMuokkaa