Avaa päävalikko

Leena Tirronen (s. 1984[1]) on suomalainen laulaja, joka nousi julkisuuteen vuoden 2010 X Factor -kilpailusta, jossa hän sijoittui kolmanneksi. Hän oli yhdessä Lasse Piiraisen kanssa (Norma John -duo) Suomen euroviisuedustaja vuonna 2017.[2]

Leena Tirronen
Henkilötiedot
Syntynyt 1984 (ikä 34–35)
Ammatti laulaja
Muusikko
Taiteilijanimi Leena Ihmemaassa
Laulukielet suomi
englanti
Aktiivisena 2010–
Tyylilajit pop
Yhtyeet Norma John
Levy-yhtiöt Sony Music

Sisällysluettelo

BiografiaMuokkaa

Leena Tirronen nousi julkisuuteen Suomen ensimmäisestä X Factor -kilpailusta. Hän sijoittui kisassa kolmanneksi häviten toiseksi tulleelle Samuli Taskiselle sekä voittaja Elias Hämäläiselle.

Loppukeväästä 2010 Tirronen solmi levytyssopimuksen Sony Music -levy-yhtiön kanssa.[3] Tirronen päätyi käyttämään soolourallaan taitelijanimeä Leena Ihmemaassa. Leenan esikoissingle ”Piru” julkaistiin elokuussa 2010.[4] Leena Ihmemaassa -niminen esikoisalbumi julkaistiin 29. joulukuuta 2010.[5] Albumi ja siltä julkaistut kolme singleä eivät kuitenkaan nousseet lainkaan myyntilistoille. Tirrosen ja Sony Musicin yhteistyö päättyikin jo vuonna 2011.[6]

Sittemmin Tirronen on keikkaillut satunnaisesti Norma John -yhtyeensä kanssa.[6] Leena on toiminut myös lauluntekijänä; esikoisalbumilleen hän oli tekemässä viittä kappaletta.[7] Vuonna 2015 Jesse Kaikuranta julkaisi ”Lobotomia”-singlen, joka on Tirrosen sanoittama ja yhdessä Lasse Piiraisen kanssa säveltämä.[8]

DiskografiaMuokkaa

AlbumitMuokkaa

Nimi Julkaisutiedot Lista Myynti
Albumilista
Leena Ihmemaassa
  • Julkaistu: 29. joulukuuta 2010
  • Formaatti: CD / digitaalinen lataus
  • Levy-yhtiö: Sony Music

SingletMuokkaa

  • ”Piru” (elokuu 2010)
  • ”Onnun” (lokakuu 2010)
  • ”Salarakkaan päiväkirja” (helmikuu 2011)

MusiikkivideotMuokkaa

  • Piru (2010 – ohjaus Wille Hyvönen)[9]
  • Onnun (2010 – ohjaus Hannu Aukia)[10]

LähteetMuokkaa

  1. Niskanen, Nina: Leena Ihmemaassa City. 4.2.2011. Viitattu 7.1.2016.
  2. UMK-voittajilla vankka musiikkitausta: BumtsiBum -kapteeni ja entinen X Factor -kilpailija Ilta-Sanomat. 28.1.2017. Viitattu 28.1.2017.
  3. Leena Ihmemaassa: Leena Ihmemaassa Soundi. 4.2.2011. Viitattu 7.1.2016.
  4. Piru - Single iTunes. Viitattu 7.1.2016.
  5. Leena Ihmemaassa - Leena Ihmemaassa (Albumi) CDON. Viitattu 7.1.2016.
  6. a b X-Factor-artisti ei ansaitse keikoillaan lainkaan rahaa Länsiväylä. 5.7.2011. Viitattu 7.1.2016.
  7. Tirronen, Leena Fono.fi - Äänitetietokanta. Viitattu 7.1.2016.
  8. Lobomia Fono.fi - Äänitetietokanta. Viitattu 7.1.2016.
  9. Videon tiedot: Leena Ihmemaassa - Piru Musiikkivideo.fi - Suomalainen musiikkivideoarkisto. Viitattu 7.1.2016.
  10. Videon tiedot: Leena Ihmemaassa - Onnun Musiikkivideo.fi - Suomalainen musiikkivideoarkisto. Viitattu 7.1.2016.