Lauritsalan Työväen Palloilijat

Lauritsalan Työväen Palloilijat (LauTP) oli vuonna 1946[1] Lauritsalassa perustettu lappeenrantalainen palloiluseura.

LauTP:n jalkapallon edustusjoukkue pelasi I divisioonassa kolme kautta vuosina 1985–1987 ja II divisioonassa neljä kautta vuosina 1984 ja 1988–1990.[2] Ensimmäisellä kaudellaan I divisioonassa joukkue oli lähellä nousta jopa Mestaruussarjaan, kun se sijoittui nousukarsintapaikkaan oikeuttaneelle toiselle sijalle tasapistein Lahden Reippaan kanssa. Karsintapaikan ratkaisseessa uusintaottelussa Reipas oli kuitenkin selvästi parempi maalein 5–0, ja LauTP:n sijoitukseksi jäi kolmas.[3] Vuonna 1992 seura yhdisti edustusjoukkuetoimintansa Lappeenrannan Pallon kanssa muodostaakseen FC Lappeenrannan, joka myöhemmin vaihtoi nimekseen Rakuunat.[2] LauTP:n kasvatteja ovat muun muassa veljekset Jyri, Harri ja Saku Puhakainen sekä Markku Timonen, jotka pelasivat urallaan myös pääsarjatasolla.[4][5]

Jääpallossa LauTP pelasi TUL:n mestaruussarjassa vuonna 1954.[6] Jääkiekkoa seura pelasi 1960-luvulla maakuntasarjassa.[7][8]

LauTP poistettiin yhdistysrekisteristä vuonna 2007.[9] Seuran perinteitä jatkaa vuonna 1993 perustettu LAUTP, joka keskittyy junioritoimintaan. Kaudella 2013 seuralla oli noin 300 pelaajaa.[10]

Lähteet

muokkaa
  1. Muut arkistot L 2[vanhentunut linkki] Lappeenrannan kaupunki. Viitattu 30.9.2008.
  2. a b Finland – Divisional Movements RSSSF. Viitattu 30.9.2008.
  3. Finland – List of League Second Level Tables RSSSF. Viitattu 30.9.2008.
  4. Silvennoinen, Anssi: Turnaus toteuttaa yhä tavoitettaan Etelä-Saimaa. 1.10.2011. Sanoma Lehtimedia. Viitattu 20.11.2013. [vanhentunut linkki]
  5. Juntunen, Kaisa: Markku Timonen aloittaa LAUTP:n junioripäällikkönä Etelä-Saimaa. 27.9.2011. Sanoma Lehtimedia. Viitattu 20.11.2013. [vanhentunut linkki]
  6. Työväen Urheiluliitto ry:n toimintakertomus vuodelta 1954. Työväen Urheiluliitto, 1955. Teoksen verkkoversio. (Arkistoitu – Internet Archive)
  7. Juntunen, Kaisa: Pekkalan ja Lippojoen muistoissa päällimmäisenä on nousu divariin Etelä-Saimaa. 26.08.2007. Sanoma Lehtimedia. Viitattu 30.9.2008. [vanhentunut linkki]
  8. Jääkiekkokirjat Suomen Jääkiekkomuseo. Arkistoitu 18.11.2013. Viitattu 20.11.2013.
  9. Purkautuneiden yhdistysten tietokanta – PURKKI Patentti- ja rekisterihallitus. Viitattu 20.11.2013.
  10. Seura LAUTP. Arkistoitu 23.9.2013. Viitattu 20.11.2013.

Aiheesta muualla

muokkaa