Laulujoutsen (kirja)
Laulujoutsen – Ultima Thulen lintu on Yrjö Kokon vuonna 1950 julkaisema kerronnallinen tietokirja laulujoutsenesta. Teoksen vaikutuksesta Suomessa äärimmäisen uhanalaiseksi käynyt laji saatiin pelastettua. Sen on sanottu olleen ensimmäisiä länsimaisia luonnonsuojelukirjoja, jotka vaikuttivat suuresti uhanalaisten lajien suojeluun. Kirjan on kustantanut WSOY.[1]
| Laulujoutsen – Ultima Thulen lintu | |
|---|---|
| Kirjailija | Yrjö Kokko |
| Kustantaja | WSOY |
| Julkaistu | 1950 |
| Sivumäärä | 273 |
 Löydä lisää kirjojaKirjallisuuden teemasivulta |
|
Laulujoutsen oli 1940-luvulle tultaessa käynyt Suomessa metsästyksen ja munienkeräilyn vuoksi erittäin uhanalaiseksi ja sitä tavattiin enää Itä- ja Pohjois-Suomen rajaseuduilla. Vuonna 1949 koko Suomessa arvioitiin olevan vain 15 pesivää laulujoutsenparia, eivätkä niistäkään kaikki pesineet joka vuosi. Eläinlääkäri ja luontokuvaaja Yrjö Kokko, joka tunnettiin parhaiten satukirjastaan Pessi ja Illusia, yritti viiden vuoden ajan turhaan valokuvata laulujoutsenta Käsivarren Lapissa oppaanaan Enontekiön nimismies Sulo Rova. Kuudentena keväänä vuonna 1950 he lopulta onnistuivat löytämään laulujoutsenparin pesäpaikan syrjäiseltä erämaalammelta ja saivat kuvattua joutsenia kolmen viikon ajan poroksi naamioidun piilokojun avulla.[1][2][3] Laulujoutsen-kirja on kertomus kuvausretkestä sekä laulujoutsenen roolista suomalaisessa mytologiassa ja kansanperinteessä aina Kalevalasta alkaen. Teos päättyy Kokon korkealentoiseen ylistysrunoon myyttisen linnun kauneudelle ja uljaudelle. Hän rinnastaa siinä laulujoutsenen katoamisen sivistyksen katoamiseen.[1]
Kokosta ja Rovasta käytetään kirjassa nimiä Tiiti ja Niuniu, laulujoutsenparista puolestaan nimiä Marski ja Hanna marsalkka Mannerheimin ja laulaja Hanna Granfeltin mukaan.[1][3] Joutsenten kuvauspaikkaa Kokko kutsuu nimellä Ihannelampi, mutta hän kuvailee sen sijainnin tahallaan harhaanjohtavasti, jotta lukijat eivät olisi etsiytyneet lammelle häiritsemään joutsenten pesintää. Kokon elämäkerran kirjoittaneen Jukka Parkkisen tietojen mukaan kyseessä on mahdollisesti ollut Enontekiöllä melko lähellä Norjan rajaa sijaitseva Mustinjärvi tai sen viereinen lampi.[3]
Laulujoutsenesta tuli välitön myyntimenestys ja kustantajan mukaan 15 000 kappaleen ensimmäinen painos myytiin loppuun viikossa.[2] Teos aiheutti nopeasti täyskäännöksen laulujoutsenten kohtelussa, ja lajin kanta alkoi pian elpyä Suomessa.[1] On arveltu, että ilman Kokon kirjaa laulujoutsenta ei luultavasti olisi koskaan suojeltu Suomessa ja se olisi todennäköisesti hävinnyt maasta kokonaan.[4] Kirja käännettiin ruotsiksi 1951, saksaksi 1952 ja ranskaksi 1956. Suomeksi siitä julkaistiin vuoteen 1994 mennessä kuusi painosta.[1] Kokko luopui Laulujoutsenen ilmestyttyä virastaan Muonion piirieläinlääkärinä ja jättäytyi loppuiäkseen vapaaksi kirjailijaksi.[4] Hän julkaisi vuonna 1954 toisen laulujoutsenia käsitelleen teoksen Ne tulevat takaisin.[2][1]
Katso myös muokkaa
Lähteet muokkaa
- ↑ a b c d e f g Joel Kuortti & Jukka-Pekka Pietiäinen: 100 merkittävää suomalaista tietokirjaa – Abckiriasta Mustaan orkideaan, s. 81–82. Paasilinna, Helsinki 2014.
- ↑ a b c Tuomo Olkkonen: Yrjö Kokon kirjat pelastivat laulujoutsenen Tiellä sananvapauteen. Viitattu 31.1.2019.
- ↑ a b c Pekka Juntti: Laulujoutsenen lammen salaisuus – onko Yrjö Kokon kirjan erämaalampea oikeasti olemassa? Aamulehti 26.6.2016. Viitattu 31.1.2019.
- ↑ a b H. K. Riikonen ja Anneli Mäkelä-Alitalo: Kokko, Yrjö (1903 - 1977) Kansallisbiografia-verkkojulkaisu (maksullinen). 6.9.2001. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.