Latokartano (yleiskäsite)
Latokartano eli karjatalo (ruots. ladugård) tarkoitti entisaikaan linnan tai pääkartanon alaista sivutilaa tai läheistä lampuotitilaa.[1][2] Kuninkaanlatokartano (kungsladugård) oli kuninkaankartanon tai linnan yhteydessä toiminut karjatila, jota johti latokartanovouti.[3] Se oli suurtila, joka vastasi linnan maanviljelystä ja karjanhoidosta tuottaen muonaa linnan väelle.[4] 1600-luvun lopulla useimmista latokartanoista tuli itsenäisiä tiloja, joita kruunu vuokrasi.[3] Rälssilatokartano tai rälssikarjatalo oli säteritilaan liitetty lampuotitila, joka nautti samasta verovapaudesta kuin itse säteritila.[5]
Turun linnan latokartanoita olivat 1500-luvulla Iso-Heikkilän, Vähä-Heikkilän, Ruissalon, Kuusiston ja Lausteen kartanot, Hämeen linnan latokartanoita Ojoisten, Saaristen ja Hätilän kartanot, Olavinlinnan latokartanoita Aholahden ja Heikinpohjan kartanot ja Viipurin linnan latokartanoita Linnan ja Ykspään kartanot.[2][6]
Lähteet
muokkaa- ↑ Pieni Tietosanakirja (1926), s. 992 (ruotsiksi) Runeberg.org. Viitattu 3.12.2023.
- ↑ a b Iris Haikonen & Erkki Teräväinen: Kartanon mailla: sätereitä ja rälssimiehiä, s. 255. Genimap, Helsinki 2006.
- ↑ a b Kungsladugård (ruotsiksi) Förvaltningshistorisk ordbok, Svenska litteratursällskapet i Finland. Viitattu 3.12.2023.
- ↑ Georg Haggrén, Tuuli Heinonen, Tarja Knuutinen & Elina Terävä: Raaseporin kartano – Raseborgs gård: tutkimusselvitys, s. 9 Helsingin yliopiston kulttuurien tutkimuksen laitos & Länsi-Uudenmaan maakuntamuseo. Viitattu 3.12.2023.
- ↑ Tietosanakirja (1916), s. 448 (ruotsiksi) Runeberg.org. Viitattu 3.12.2023.
- ↑ Anna-Maria Vilkuna: Kruunun taloudenpito Hämeen linnassa 1500-luvun puolivälissä, s. 18, 43, 85, 215 Bibliotheca Historica 31. Suomen Historiallinen Seura, Helsinki 1998.