Lassi Etelätalo

suomalainen keihäänheittäjä

Lassi Etelätalo (s. 30. huhtikuuta 1988) on suomalainen keihäänheittäjä ja EM-mitalisti. Hän edustaa Joensuun Katajaa ja häntä valmentaa Leo Pusa.[1] Syksyyn 2013 saakka häntä valmensi Olavi Parjanen.[2]

Lassi Etelätalo
Lassi Etelätalo 2018 Kalevan kisoissa.
Lassi Etelätalo 2018 Kalevan kisoissa.
Henkilötiedot
Syntynyt30. huhtikuuta 1988 (ikä 35)
Kansalaisuus  Suomi
Yleisurheilija
Pituus 193 cm
Paino 90 kg
Laji keihäänheitto
Seura Joensuun Kataja
Valmentaja Leo Pusa
Ennätykset 86,44 (2022)
Uran alku 2008
Aiheesta muualla
Timanttiliiga
Mitalit
Maa:  Suomi
Miesten yleisurheilu
EM-kilpailut
Pronssia Pronssia München 2022 keihäänheitto

Vuonna 2007 Etelätalo karsiutui loppukilpailusta Hengelon alle 20-vuotiaiden EM-kilpailuissa.[3] Vuonna 2009 hän sijoittui yhdeksänneksi Kaunasin alle 23-vuotiaiden EM-kilpailuissa.[4] Hän tuli neljänneksi Zürichin EM-kilpailuissa 2014 tuloksella 83,16.[5] Kaudella 2015 hän kärsi loukkaantumisista ja palasi kilpakentille vasta vuoden 2016 syyskuussa.[6][7]

Vuoden 2019 maailmanmestaruuskilpailuissa Dohassa Etelätalo pääsi ainoana suomalaisena jatkoon keihään karsinnasta. Etelätalon tulos 82,26 riitti tuomaan viimeisen finaalipaikan 18 sentin marginaalilla.[8] Loppukilpailussa hän heitti neljänneksi tuloksella 82,49 ja oli ainoa pisteille sijoittunut suomalaisurheilija kisoissa.[9] Vuonna 2021 järjestetyissä Tokion olympialaisissa hän sijoittui kahdeksanneksi tuloksella 83,28.[1] Eugenen MM-kilpailuissa 2022 hän oli kuudes tuloksella 82,70.[10] Budapestin MM-kilpailuissa 2023 Etelätalo jäi ensimmäistä kertaa urallaan arvokisojen karsintaan tuloksella 78,19.[11]

Ensimmäisen arvokilpailumitalinsa Etelätalo saavutti 34-vuotiaana Münchenin EM-kilpailuissa 2022. Hän voitti EM-pronssia uudella ennätystuloksellaan 86,44.[12]

Etelätalo on saavuttanut Kalevan kisoissa kultaa vuonna 2019 tuloksella 84,11, vuonna 2020 tuloksella 82,20 ja 2022 tuloksella 84,62, hopeaa vuosina 2014 ja 2021 sekä pronssia vuonna 2017. Vuonna 2018 hän jäi neljänneksi tuloksella 75,77. [1]

Etelätalo sijoittui hopealle alle 23-vuotiaiden SM-kilpailuissa vuosina 2008 ja 2010 sekä pronssille vuonna 2009. Alle 20-vuotiaiden SM-kilpailuissa hän oli kolmas vuosina 2006 ja 2007.[1]

Parhaat tulokset muokkaa

10 parhaan tuloksen keskiarvo 84,26. Päivitetty 21.8.2022.

[1]

Kausien parhaat heitot muokkaa

  • 2006 66,70 Kitee 30.6.
  • 2007 68,81 Pihtipudas 5.7.
  • 2008 76,07 Joensuu 16.7.
  • 2009 79,70 Pihtipudas 25.6.
  • 2010 77,58 Tornio 15.8.
  • 2011 84,41 Leppävirta 28.5.
  • 2012 84,06 Kuortane 22.7.
  • 2013 80,39 Joensuu 9.6.
  • 2014 84,98 Joensuu 24.7.
  • 2015 –
  • 2016 74,33 Pielavesi 17.9.
  • 2017 77,80 Turku 13.6.
  • 2018 78,38 Vantaa 26.5.
  • 2019 84,11 Lappeenranta 4.8.
  • 2020 82,20 Turku 16.8.
  • 2021 84,50 Tokio 4.8.
  • 2022 86,44 München 21.8.

[1]

Lähteet muokkaa

  1. a b c d e f Lassi Etelätalo Tilastopaja (vaatii kirjautumisen, maksullinen palvelu).
  2. Lassi Etelätalo vaihtoi Leo Pusan valmennukseen 25.1.2014. Karjalainen. Arkistoitu 2.2.2014. Viitattu 25.1.2014.
  3. Nikkanen ja Vandy ilman pudotuksia EM-seiväsfinaaliin[vanhentunut linkki]
  4. Ari Mannio vankisti Suomen keihäsvaltaa EM-kullalla ja kivikovalla tuloksella
  5. Ruuskanen juhlii EM-kultaa: "Tänään osui kaikki kohdalleen"
  6. Lassi Etelätalo ei kilpaile paikasta Pekingin MM-keihäässä Suomiurheilu.com. 15.7.2015. Viitattu 2.8.2015.
  7. Silvennoinen, Santtu: Suomen keihästähden kahden vuoden kärsimysnäytelmä päättyi vihdoin iltalehti.fi. 23.9.2016. Viitattu 6.10.2016.
  8. Mikä trilleri! Keihäskarsinnasta oli muodostumassa suomalaisittain täysi pannukakku, mutta Etelätalo räväytti viimeisellään: "En uskonut siinä vaiheessa, että heitto riittää"
  9. Seuraa suorana: Etelätalo keihäsfinaalin neljäntenä, Suomen aituritrio ulos huipennuksesta – Yle Urheilu seuraa yleisurheilun MM-kisojen päätöspäivää hetki hetkeltä yle.fi. Viitattu 6.10.2019.
  10. Pettynyt Oliver Helander pyöritteli päätään, Lassi Etelätalo venyi jälleen finaalissa – maaginen Anderson Peters otti hirmuheitolla keihäskultaa 24.7.2022. Yle Urheilu. Viitattu 24.7.2022.
  11. Lassi Etelätalo täysin pois tolaltaan – Poikkeuksellinen reaktio kulissien takana www.iltalehti.fi. Viitattu 25.8.2023.
  12. Salmensaari, Antti: EM-pronssia! Lassi Etelätalo jysäytti ennätyskaaren ja palautti Suomen keihäskunnian Ilta-Sanomat. 21.8.2022. Viitattu 21.8.2022.